10. joulukuuta 2017

Eowyn Ivey: Lumilapsi

20171210_1231541_HDR

Eowyn Ivey
Lumilapsi (The Snow Child, 2012)
Bazar, 2013
Suom. Marja Helanen
418 s.

Jo viisissäkymmenissä olevat Jack ja Mabel muuttavat Alaskaan uuden elämän alun toivossa, mutta perillä he huomaavat, että Alaskan maaperä on kuviteltua kovempaa, ilma kylmempää, ja Mabelin toivoma hiljaisuus liiankin hiljaista. Eräänä päivänä ensilumen sataessa lapseton pariskunta muotoilee lumesta pienen lumitytön, joka on kadonnut seuraavana aamuna, jättäen jälkeensä vain jalanjäljet metsään. Pian Jack ja Mabel huomaavat metsien siimeksessä oleskelevan tytön, Fainan, jolla on lumilapselle laitetut huivi ja lapaset. Faina on alkuun arka, mutta pikkuhiljaa sekä Mabel että Jack saavat tyttöön kontaktin ja Fainasta tulee osa pariskunnan elämää. 

Lumilapsi osui ja upposi syvälle. Kaikki nuo kuvaukset 1920-luvun Alaskan karusta maaperästä, Jackin ponnisteluista, istutuksista ja kyntämisistä sekä perheen ruoan säännöstelystä olivat sekä uskottavia että todella tunnelmaa luovia. Alaskan kylmyyden ja tuulen pystyi tuntemaan ja maiseman näkemään. Ja silti kaikesta karuudesta huolimatta sitä huomasi pian haikailevansa tuohon ympäristöön ja aikaan kokemaan kaiken itse. Kuten olen jo aiemminkin puhunut, tällä hetkellä kaipaan tarinoilta juuri tämänkaltaista selviytymistä ja karuja ympäristöjä, ja tämä kirja todella tarjosi juuri sen.

Lumilapsi on todella kaunis ja omalla tavallaan hentoinenkin kirja. Se kertoo monesta eri tuskasta; lapsen menettämisestä, epäonnistumisesta ja kovasta fyysisen työn tuskasta. Lumilapsi on kuitenkin paljon muutakin kuin vain surua ja karua selviytymistä. Se kertoo myös ystävyyden ja rakkauden voimasta, sillä suuressa roolissa kirjassa on Mabelin ja Jackin rankka, mutta rakkaudentäyteinen avioliitto, kaikkien yhteinen ihastus ja rakkaus Fainaan, kuin myös Mabelin ja Jackin naapurissa asuva perhe, joiden kanssa he ystävystyvät läheisesti. Tarinan muuten ollessa raadollisenkin todellinen ja realistinen, sisältää se myös hippusen maagista realismia ja satumaisuutta.

Nautin todella paljon niin kirjan maailmasta kuin tarinastakin. Se meni suuntiin, joita en osannut aavistaa, se osasi sekä yllättää, ilahduttaa että koskettaa. Pidin erityisesti kaikista talvisista kohtauksista ja kuvauksista ympäristöstä, ja pieni Faina todella ihastutti keveillä askeleillaan. Loppua kohden kirjan imu hieman hellitti, ja pidinkin alkuosasta enemmän. Kuitenkin todella kaunis kirja, jota luki ilolla.


Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 41. Kirjan kannessa on eläin
Ota kolme valitse yksi-haaste

23. marraskuuta 2017

Pitkästä aikaa

Hei vaan kaikki, melkein kahden kuukauden tauon jälkeen! Tällaista taukoahan ei koskaan pitänyt tulla, vaikka arvelinkin blogin hiljentyvän jonkin verran jälleen koulun myötä. Tämä syksy on ollut niin uskomattoman kiireinen ja stressintäyteinen, että oikein naurattaa miettiä viime syksyä ja sen "kiireitä". Aina jos aikaa vähänkin on ollut, on se mennyt johonkin helppoon, aivot narikkaan -hommaan, kuten johonkin videopeliin tai videoiden tai tv:n katsomiseen, muuta ei ole jaksanut, ei edes lukea kirjoja.

Kiireillä, kuten vaikkapa deadlineilla, on onneksi tapana joskus väistyäkin, niin myös nyt. Viime viikonloppu oli ensimmäinen viikonloppu, jolloin saatoin lomailla hyvällä omallatunnolla, miettimättä juuri lainkaan koulujuttuja. Sekin aika kuitenkin meni, ilman jaksamusta ja oikeaa kiinnostustakaan blogia kohtaan. Jotenkin kun tietää, miten paljon työtä täälläkin olisi kaikkien rästipostausten kanssa, se on ollut omalta osaltaan melko luotaan työntävää. Samalla en ole lukenut muidenkaan blogeja juuri yhtään, vaan jätin suosiolla koko tämän maailman hetkeksi tauolle.

Nyt, kun kaikista pahimmat kiireet alkavat tosissaan olla pikkuhiljaa ohi, olen huomannut pikkuhiljaa kiinnostuksen blogiakin kohtaan lisääntymään. Ihan vielä en ehkä ole valmis palaamaan rästipostausten pariin, mutta sen sijaan ajattelin tehdä tämän Elämäni kirjojen kertomana -tagin jota näin muutamassa blogissa jokin aika sitten. Tagissa vastaillaan kysymyksiin blogatuilla kirjojen nimillä. Se vaikutti hauskalta, ja onpahan nyt edes jotain, jotta kynnys palata tänne ei olisi niin suuri ensi kerralla.

Tämän postauksen pointti oli siis herätellä sekä itseäni että blogia, ja kertoa että olen edelleen täällä ja kiireistä huolimatta voin hyvin!


IMG_20171111_172105_247


Elämäni kirjojen kertomana

Lapsena olin: The Princess Diarist

Nyt olen: Oman elämänsä sankari


Haluaisin olla: Tuulisen saaren kirjakauppias 

Ominaisuuteni, josta en luovu: Makeannälkä

Taito, jota haluan kehittää: Talking as Fast as I Can 

Kotini: Piiraan maku makea

Elämäni: Elämäni seinäruusuna

Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni: Hyvä naapuri

Asia, jota ilman en voisi elää:
Loistava ystäväni
 

Asia, jota en haluaisi kokea: Vaarallinen juhannus

Työni: Tarhapäivä

Työpöydälläni: Hallinta

Yöpöydälläni: Hävitys

Antavat voimaa:
Toiveet jotka toteutuvat

Vievät voimia: Kuolleet linnut eivät laula

Haaveilen: Storybook love


Viestini ystävälle: Kauheimmat runot


Minua mietityttää usein: Kaikki viimeiset sanat


Minua pelottaa joskus: Taivaalta tippuvat asiat


Tulevaisuudensuunnitelmani: Liian paljon onnea


30. syyskuuta 2017

Viimeksi luettuja sarjakuvia

Kesän aikana ja erityisesti eri maratoneilla luin jälleen monia sarjakuvia. Useimpien lukemisesta vaan alkaa olla jo aika pitkä aika, eikä kirjojen tapahtumat ole mitenkään kirkkaasti enää mielessä, joten omia postauksia niistä on hieman vaikeaa tehdä. Siispä tässä kaikki sarjakuvat yhteispostauksessa, sillä muutaman sanan haluan jokaisesta silti sanoa.

20170928_1721381

Alison Bechdel
Hautuukoti. Tragikoominen perheeni
(Fun Home: A Family Tragicomic, 2006)
Like, 2009
Suom. Taina Aarne
238 s.

Olin kuullut tästä sarjakuvasta vain pelkkää hyvää, ja varsinkin Katrin ylistyssanat saivat minut lainaamaan ja lukemaan tämän. En ehkä rakastunut kirjaan aivan niin palavasti kuin Katri, joka tituleeraa tätä ehkä parhaimmaksi sarjakuvaksi mitä on lukenut, mutta kyllä minäkin tästä pidin, lopulta. 

Sarjakuva on omaelämäkerrallinen kasvutarina perheestä, kipeästä isä-tytär-suhteesta, seksuaalisuudesta ja sen peittelystä ja hyväksymisestä. Se on hyvin aito, melankolinen ja osin raadollinenkin kuvaus yhdestä perheestä, mutta kaikkea sitä hieman pehmentää kirjassa koko ajan läsnä oleva hienovarainen musta huumori.

Alkuun tarina ei oikein saanut minua puolelleen; koin alun vähän vaikeaselkoiseksi ja välillä hieman tylsäksikin. Piirustustyyli on myös aika erilainen mihin olen tottunut, varsinkin sen haalea väritys teki kaikista ruuduista hieman liian samanlaisia ja lukeminen oli aika työlästä, minkä lisäksi ruuduissa oli paikoin paljonkin tekstiä. Tyyliin kuitenkin tottui pian, ja puolen välin jälkeen aloin aidosti kiinnostua tarinastakin, ja lopussa pidin siitä jo paljon. Lempisarjakuvaksi tämä ei noussut, mutta lukemisen arvoinen ehdottomasti.

Arvosana: Neljä kissanpentua
Helmet-haaste: 39. Ikääntymisestä kertova kirja

***

Tove Jansson
Muumit: Sarjakuvaklassikot II
(Mumintrollet II & Mumintrollet III)
WSOY, 2009
85 s.

Ensimmäinen ikinä lukemani Muumi-sarjakuva! Aika uskomatonta ottaen huomioon miten paljon pidän muumeista. Ensimmäistä osaa ei ollut kirjastossa, joten täytyi tyytyä vain toiseen osaan. Oli mukavaa nähdä jo muumimukeista tuttuja kuvia sarjakuvien sivuilla, nähdä ne omassa alkuperäisessä kontekstissaan. Sarjakuva toi muumeihin myös paljon enemmän syvyyttä; muumit ovat välillä hyvinkin synkkämielisiä, vihaisia ja kulmikkaita, aivan erilaisia kuin tuntemassamme tv-sarjassa. Kirja on täynnä hullunkurisia tapahtumia, todella hauskoja lausahduksia sekä hellyttäviä kohtauksia.

Sarjakuvassa on neljä tarinaa, kaikki ihanan omanlaisiaan seikkailuja. Vaarallisessa talvessa muumit eivät halua nukkua talviunta, ja kohtaavat talven kylmyydessä hyvin kilpailuhenkisen herra Virkkusen ulkoiluyhdistyksestä. Kuvitteluleikissä muumit tutustuvat rouva Vilijonkkaan ja tämän tottelevaisiin lapsiin, sekä Muumimamman palkkaamaan huolestuneeseen Miskaan. Talonrakennuksessa Muumipeikko päättää rakentaa itselleen oman talon ja muumit saavat vieraakseen Mymmelin äidin ja liudan lapsia, mukanaan myös Pikku Myy. Aloitamme uuden elämän -tarinassa profeetat saavat muumilaakson asukkaat elämään täysin erilaista elämää, joka ei kuitenkaan sovi ihan kaikille.

Arvosana: Neljä kissanpentua
Helmet-haaste: 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta

20170928_1737011

Joe Hill, Gabriel Rodriguez
Locke & Key, Vol. 4: Keys to the Kingdom
Locke & Key, Vol. 5: Clockworks
Locke & Key, Vol. 6: Alpha & Omega
IDW Publishing, 2014
152 s., 160 s. & 192 s.

Kirjoitin aikoinaan Locke & Keyn ensimmäisestä osasta, mutta jostain syystä toisesta ja kolmannesta en kirjoittanut. Luin maratonilla neljännen ja viidennen osan, ja nyt vihdoin sarjan päättävän, kuudennen osan. Locke & Key on kauhusarjakuva, joka on täynnä kauheita tapahtumia, kuolemia ja epäluonnollisia asioita, olematta kuitenkaan oikeasti pelottava. Se on hyvin kiinnostava, otteessaan pitävä ja koko ajan juoneltaan hurjasti kehittyvä sarjakuva. Sitä ei ole myöskään turhaan pitkitetty monilla osilla, vaan se on osattu lopettaa hyvissä ajoin, joten paketti tuntuu hyvin suunnitellulle ja kasassa pysyvälle.

Locken perhe on muuttanut aiemmin suvulle kuuluneeseen Keyhouse-taloon, jossa alkaa tapahtua paljon kummallisia, pelottavia ja vaarallisia asioita nuorten löytäessä erilaisia avaimia talostaan. Kaikkien avaimien tarkoitusta ei heti tiedetä, mutta pian nuoret huomaavat jonkun muunkin olevan hyvin kiinnostunut avaimista. Tämä demoninainen jahtaa avaimia hinnalla millä hyvänsä, nuorten yrittäessä pysyä tapahtumissa perässä ja pitää samalla oma arkielämänsä kasassa. 

Tätä sarjaa on helppo suositella. Se on todella mielenkiintoinen ja tapahtumarikas, ja eri avaimet ja niiden käyttötarkoitukset ovat hyvin mielikuvituksellisia ja tuovat juoneen paljon mahdollisuuksia, joita myös käytetään hyvin. Piirustustyyli ei ole ihan omaa silmää miellyttävin, mutta siihen tottuu ja se tavallaan sopii koko tarinaan. Viimeinen osa on pitkä ja täynnä draamaa, ja loppu oli hyvin palkitseva. Tarinaan ja hahmoihin ehtii kuuden kirjan aikana kiintyä, ja jotkut tapahtumat todella nostivat jo tunteita esiin. Kannattaa ehdottomasti tutustua jos yhtään kiinnostaa, näin monipolveisia ja monimutkaisia sarjakuvia olisi kiva lukea enemmänkin.

Arvosana: Vol. 4 & Vol. 5: Neljä kissanpentua, Vol. 6: Viisi kissanpentua
Helmet-haaste: 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö

28. syyskuuta 2017

Suzanne Collins: Nälkäpeli

20170928_171934

Suzanne Collins
Nälkäpeli (Hunger Games, 2008)
WSOY, 2008
Suom. Helene Bützow
335 s.


Luonnonkatastrofien jälkeinen maailma ja raunioista noussut, vyöhykkeiksi jaettu Panem. Kolmannentoista vyöhykkeen kapinointi johtajiaan vastaan epäonnistui ja rangaistukseksi Capitol kehitti nälkäpelin: jäljellä olevilta kahdeltatoista vyöhykkeeltä lähetetään kaksi nuorta osallistujaa areenalle taistelemaan henkensä puolesta toisiaan vastaan. Osalle nuorista se on kunnia-asia, useimmille pahin pelko ja lähes varma kuolema. Vyöhykkeen 12 Katniss joutuu pahimman painajaisensa eteen, kun hänen pikkusiskonsa nimi nostetaan maljasta. Katniss tarjoutuu vapaaehtoiseksi, ja joutuu jättämään vyöhykkeensä ja perheensä taakseen matkustaessaan pääkaupunkiin Capitoliin. Leipurin poika Peeta lähtee Katnissin mukaan miestribuutiksi. Valmistautuminen Nälkäpeliin alkaa samantien, eikä aikaakaan kun seuraava Nälkäpeli alkaa ja tribuutit lähetetään areenalle, josta vain yksi voi palata takaisin.

Luin Nälkäpelit ensimmäisen kerran joskus suunnilleen viitisen vuotta sitten, ja rakastuin sarjaan suunnattomasti. Se oli silloin juuri sitä mitä olin kaivannutkin, dystopinen maailma ja selviytymistaistelua. Kun telkkarista näkyi tulevan pari ensimmäistä Nälkäpeli-elokuvaa tuossa taannoin, alkoi sitten kovasti mieli lukea ne uudelleen pitkän tauon jälkeen, ja niinpä tartuin ensimmäiseen osaan. Elokuvia en kuitenkaan kokonaan vielä katsonut, halusin lukea kirjat ensin (tietenkin). Lisäksi saisin nämä samalla kätevästi Uudelleen luettua-lukuhaasteeseenkin mukaan.

Tällä kertaa, ehkä johtuen hieman vanhemmista silmistä ja kriittisemmästä päästä, en enää ihastunut kirjaan täysin varauksettomasti. Kirjassa on selvästi puutteita, jotka ensimmäisellä kerralla ei nähtävästi haitannut ollenkaan. Katniss on ensinnäkin välillä aika ärsyttävä päähenkilö, sellainen jokseenkin kliseinen nuortenkirjan naishahmo, joka ei mukamas tiedä mitä tuntea ja ketäkin kohtaan. En ylipäätään pidä kolmiodraamoista, mutta tässä sarjassa olen aina inhonnut sitä eniten. Tai siis, miksi kukaan edes harkitsisi rasittavaa Galea kun on Peeta? Hmmh.

Lisäksi kirja tuntuu hyvin lyhyelle ja välillä kiirehditylle. Vaikka tiesin jo tarinan entuudestaan, olisi ollut kiva nähdä vielä enemmän taustaa ja selityksiä asioille, enemmän maailmanrakennusta. Jotkut kohdat käydään myös mielestäni hieman liian nopeasti ja melkein ohimennen sen enempiä selittelemättä läpi. Tässä asiassa ainakin elokuva on onnistunut hyvin, se kertoo saman tarinan onnistuvilla muutoksilla ja tarpeellisilla dramatisoinneilla. On kiva nähdä ja jännittää mukana kuinka Katniss ja Peeta odottavat pisteitään näytönpaikastaan, eikä vain lukea kun asia kerrotaan yhdellä lauseella.

Aikamoinen nostalginen tunne tätä lukiessa kuitenkin tuli, ja pidän kirjasta siis silti edelleen paljon. Se laittaa kovasti miettimään sitä, miten julmia ihmiset oikeasti ovat. Vaikka nuoret lapset laitetaan taistelemaan hengestään areenalle, on se rikkaimmalle, etuoikeutetulle väestölle vain pelkkää viihdettä tosi-tv:n muodossa. Eivät he ajattele kuolemaa tai kuolevien perheitä ja oloja joissa he elävät, he pohtivat vain mitä mielenkiintoisempia tapoja laittaa nuoret taistelemaan toisiaan tai luontoa vastaan, taistelemaan hengestään. Katsojille kisa on vain kasa kauniita ja dramaattisia asuja, jännittäviä juonenkäänteitä ja karuja oloja, mutta kisailijoille se on täyttä totta, painajaista.

Pidän siitä että kirja järkyttää minua jollain tapaa. Nälkäpeli tosiaan teki niin, varsinkin ensimmäisellä kerralla, mutta myös vielä nytkin. Se on surullinen ja raastava, mutta jota on silti ilo lukea, koska henkilöt ovat oikeastaan poikkeuksellisenkin nokkelia. Tämä on kuitenkin piirre Katnississa josta olen aina pitänyt, on ihanaa lukea miten hän oivaltaa asioita ja huomaa pienimmätkin asiat luonnon keskellä. Toisinaan ehkä hieman epärealististakin, mutta ainakin se on viihdyttävää.

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
Uudelleen luettua-haaste

3. syyskuuta 2017

Kesän kirjasaldo

Taas ollaan virallisesti jo syksyn puolella, ihanaa! Olen ollut kyllä salaa jo koko elokuun ihan syksyfiiliksissä, mutta nyt syyskuun koittaessa siitä kai saa puhua jo ääneenkin. Kesä ei toki ollut nyt mikään paras ja lämpimin, mutta ei se mitään. Syksy ei petä koskaan.

Mitäs siis luinkaan tämän aika kylmän ja vetisen sekä monen lukumaratonin värittämän kesän aikana? Kesäkuu oli huono lukukuukausi, jolloin sain luetuksi vain yhden kirjan kokonaan. Asia kuitenkin parani heti heinäkuussa, kun vuorossa oli kesän toinen yhteinen lukumaraton, kesäkuussa pidettävään maratoniin en pystynyt osallistumaan. Elokuussa oli vuorossa kesän kolmas lukumaraton, jonka jälkeen jatkoin vielä eräänlaisella viikon lukumaratonilla itsekseni. Nämä kolme erillistä maratonia auttoivat siis lukemisen kanssa paljon, enkä olekaan pitkään aikaan saanut luetuksi yhtä paljon kuin esimerkiksi nyt elokuussa.

IMG_20170814_115905_821

Kesän luetut kirjat:

Kesäkuu:
Shari Lapena: Hyvä naapuri (316 s.)
Sivuja: 316

Heinäkuu:
Bea Uusma: Naparetki: Minun rakkaustarinani (290 s.)
Mariko Tamaki: This One Summer (320 s.)
John Allison: Giant Days, Vol. 1 (112 s.)
John Allison: Giant Days, Vol. 2 (113 s.)
Suzanne Collins: Nälkäpeli (335 s.)
Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu (216 s.)
Sivuja: 1386

Elokuu:
Margaret Atwood: Oryx ja Crake (487 s.)
Joe Hill: Locke & Key, Vol. 4 (152 s.)
Joe Hill: Locke & Key, Vol. 5 (160 s.)
Timo Parvela, Bjorn Sortland: Kepler62: Kirja viisi: Virus (189 s.)
Ian McEwan: Lapsen oikeus (223 s.)
Alison Bechdel: Hautuukoti (238 s.)
Tove Jansson: Muumit sarjakuvaklassikot II (85 s.)
Sivuja: 1534

Kesän aikana sivuja tuli yhteensä huimat 3236. Ja kuten huomaa, olen aika paljon jäljessä postausten kanssa, kiitos kaikkien maratonien. Aion kyllä luultavasti melkein kaikista kirjoittaa edes jotain, kunhan ehdin.

Kesän parhaat lukukokemukset toivat Atwoodin Oryx ja Crake sekä Uusman Naparetki. Nämä kaksi ovat jääneet elämään mieleen pitkäksi aikaa. Uusman kirja on saanut minut täysin jonkinlaiseen erämaa/seikkailu/selviytymis -fiilikseen, johon Oryx ja Crake sopi mainiosti. Tällä fiiliksellä jatketaan myös edelleen eteenpäin; Lumilapsi etenee mainiosti, ja sen jälkeen vuorossa onkin jo Iveyn seuraava kirja Maailman kirkkaalle laidalle.

Ihanaa alkavaa syksyä!

28. elokuuta 2017

Lukumaratonviikon koonti

Maanantai 21.8.

Tämä oli oikeastaan viikon ainoa päivä, kun tiesin, ettei lukemista tule paljon, jos yhtään. Päivä meni kokonaan ihania ystäviä tavatessa, ja ainoa lukuaika oli menomatkalla bussissa, jossa jatkoin McEwanin Lapsen oikeutta eteenpäin muutaman sivun verran.
Sivuja yhteensä: 10

Tiistai 22.8.

Aika hidas päivä, eikä oikeasaan edes tehnyt mieli lukea, mutta kun kerran istuin alas, luinkin vahingossa tunnin putkeen Lapsen oikeutta. Kirja on hyvä ja nopealukuinen, eikä sillä ole paljon mittaakaan, joten toivottavasti saisin luettua sen pian. Lumilapsikin olisi kiva ehtiä aloittaa tällä viikolla. Mutta katsotaas nyt, lukeminen ei oikein tunnu nyt lähtevän. Ja jos lukeminen ei kerta yhtään maistu, niin en aio väkisinkään yrittää. Jonain päivänä aion ehkä kyllä tietoisesti hakeutua kirjojen pariin vaikka se ei ajatuksena niin maistuisikaan, koska yleensä vain se lukemisen aloittaminen on hankalaa, vaikka lukeminen sitten olisikin ihan kivaa.
Sivuja yhteensä: 60

IMG_20170826_193452_051

Keskiviikko 23.8.

Päivällä tuli tehtyä hieman muita juttuja, mutta illemmalla tartuin jälleen Lapsen oikeuteen ja lukaisinkin sen loppuun. Muuta en kirjan jälkeen enää jaksanut lukea, ei niinkään väsymyksestä tai lukuähkystä, mutta kirjan aihe oli sellainen, että se jäi hieman kummittelemaan mieleen, eikä sen takia tehnyt mieli lukea enää mitään. Henkisesti väsyttävä siis.
Sivuja yhteensä: 187

Torstai 24.8.

Tulin aamulla pohtineeksi että mitä mieltä on oikeastaan pitää tällaista maratonia, jos ei tee mieli lukea. Mutta sitten mietin, että ehkä tämä onkin lähinnä samantapainen juttu kuin aina marraskuussa tapahtuva lukuhaaste, jossa on tarkoituksena lukea vähintään 30 sivua päivässä. Tämänkin pitäisi olla lähinnä itseäni kannustamassa lukemaan enemmän, ja jos saan edes vähän luettua joka päivä, se olisi hieno juttu. Yleensä nykyään kun en välttämättä lue kuin parina päivänä viikossa, jos sitäkään. Joten tästä eteenpäin, ei stressiä!

Tänään luin Hautuukodin loppuun, ja lopulta pidin siitä kovastikin. Illalla aloitin vielä Lumilapsen, joka lähti tosi kivasti liikkelle ja sitä lukikin yllättävän nopeasti. 
Sivuja yhteensä: 326

Perjantai 25.8. 

Tänään ei lukemiselle löytynyt aikaa, tai siis todemmin sanottuna en jaksanut etsiä sille aikaa. Hetken verran luin Lumilasta eteenpäin, ihan vaan muutaman sivun. Kuitenkin edes jotain.
Sivuja yhteensä: 338

20170828_1109271

Lauantai 26.8.

Päivällä kävimme Vapriikissa katsastamassa pelimuseon, olipa hieno! Siellä ja kaupungilla meni siis aikaa, mutta illalla raivasin sitten enemmän aikaa lukeakseni, tuli vähän sellaisen loppukirin fiilis. Luin Lumilasta kivasti eteenpäin, ja luin myös ensimmäisen osan Muumit: Sarjakuvaklassikot II -kirjasta. Muumit olivatkin kyllä ihania, näiden parissa täytyy jatkaa vielä huomennakin. 
Sivuja yhteensä: 463


Sunnuntai 27.8.

Viimeinen lukumaratonpäivä! Päätin tosiaan jatkaa tätä maratonia tänne asti, sillä aloitin sen lopulta  vasta maanantaina. Luin aamupäivällä Muumit loppuun, jonka parissa kyllä viihtyi ja sai nauraa. Onneksi kolmas kirja odottaa myös vuoroaan. Sitten jatkoin hieman pitkin päivää ja iltaa Lumilapsen lukemista. Sitä on ollut kiva lukea silloin tällöin aina muutaman sivun tai yhden luvun verran. Olen päässyt melkein jo puoleen väliin, kirja on ollut tähän mennessä aika ihana.

***

Tähän päättyi siis tämä oma viikon mittainen lukumaratonini. Ei oikeastaan edes tunnu mitenkään lukumaratonilta, kun keskittyi lähinnä lopulta vain siihen, että lukisi joka päivä edes jotain. Mitenkään kovin isoja lukuja en siis saanut kasaan, mutta ei se mitään. Lasken tähän nyt vain tämän viikon sivumäärän, olkoon se viikonlopun lukumaratonin sivumäärä ihan omanaan.

Lopullinen sivumäärä: 558

25. elokuuta 2017

John Allison: Giant Days, Vol. 1 & 2

Screenshot_2017-08-22-11-36-55John Allison, Lissa Treiman
Giant Days, Vol. 1
Boom! Box, 2015 (e-kirja)
112 s.

John Allison, Lissa Treiman, Max Sarin
Giant Days, Vol. 2
Boom! Box, 2016 (e-kirja)
113 s.


Giant Days kertoo kolmesta nuoresta tytöstä, jotka aloittavat yliopistossa samaan aikaan ja ystävystyvät viereisten huoneiden ansiosta. Susan on kolmikon järjen ääni, kyynikko. Daisy on ryhmän suloinen höpsö, oikea luonnonlapsi. Esther taas on täysin erilainen; gootti ja kaikin tavoin mielenkiintoinen, varsinkin poikien mielestä. Daisyn sanoin hän on liima, joka pitää heidät kolme yhdessä; Esther ei osaa pysyä poissa ongelmista, ja niitä tytöt ovat ensipäivistään lähtien selvittäneet, samalla ystävystyen.

Giant Days on hauska, elämänmakuinen ja samaistuttava sarjakuva. Sitä on ilo lukea, vaikkei sarjakuvassa sinänsä tapahdu mitään. Ei ole mitään erikoista juonen kaarta, ei mitään dramaattista tai järkyttävää, vaikka yliopisto-draamaa se toki on täynnä. Tytöt kohtaavat erilaisia elämän heidän eteensä tuomia ongelmia, selvittäen ne omaan, omaperäiseen ja hauskaan tyyliinsä. Ensimmäisessä osassa tytöt kohtaavat niin sänkyyn kaatavaa flunssaa, ex-poikaystäviä kuin kamalia nettisivuja tekeviä poikia. Toisessa osassa edessä on muun muassa koulun tanssiaiset, draamaa Susanin kotikaupungissa sekä muutoksia suhderintamilla.

Screenshot_2017-08-22-11-37-28
Sarjakuvassa on ihanan kepeä tunnelma, siihen on helppo hypätä mukaan. Piirustustyyli on kovasti omaan makuuni, varsinkin ensimmäisessä osassa; toisessa osassa piirtäjä vaihtuu puolessa välissä, eikä Max Sarinin tyylikään ollut huonoa, mutta hieman erilaista, eikä ihan niin paljon mieleeni kuin Treimanin kynän jälki. Ehkä johtuen osaksi piirtäjän vaihdoksesta, toinen osa ei miellyttänyt minua ihan niin paljon kuin ensimmäinen.

Tämä oli kuitenkin oikein mukava ja välillä hulvattomankin hauska uusi sarjakuvatuttavuus, jonka parissa jatkan mielelläni. Huomasin myös samaistuvani paljon sekä Susaniin että Daisyyn, mikä tuo lukemiseen vielä oman hauskan puolensa. Kirja ei nyt ehkä kerro ihan minusta, mutta tarpeeksi paljon, että päätin laittaa sen Helmet-haasteeseen siihen kohtaan.



Arvosana: Vol. 1: Neljä kissanpentua; Vol. 2: Kolme kissanpentua

Helmet-haaste: 13. Kirja "kertoo sinusta"


 

19. elokuuta 2017

Päivittyvä maratonpostaus (päivitys 18:15, kooste)

Tästä se nyt siis lähtee, kesän kolmas ja viimeinen 24 tunnin yhteislukumaraton, jota emännöi tällä kertaa MarikaOksa, vielä ehtii osallistua mukaankin. Aloitan oman maratonini aivan kohta kuudelta, ja lopettelen sitten huomenna samaan aikaan, jatkaen siitä omaa viikon mittaista maratonia. Tämä postaus tulee päivittymään aina kun vaan jaksan ja ehdin, yleensä muutaman tunnin välein. Tulen päivittämään myös twitteriä ja instagramia, linkit löytyy tuosta sivusta.

Tsemppiä kaikille muillekin maratoonareille!

elokuun_lukumaraton_small


KLO 21:00

Maratonia on nyt takana kolme tuntia, mutta aktiivista lukuaikaa ehkä vain noin puolet. Jatkoin kesken olleella Oryx ja Crakella, josta on nyt jäljellä enää n. 70 sivua. Saa nähdä luenko tänään loppuun vai vasta huomenna; toisaalta mieli tekisi hotkaista se samantien, sillä nyt alkaa olla ratkaisevat hetket käsillä, mutta toisaalta loppua olisi kiva säästellä vielä hetki. Nyt alkaa myös tehdä mieli lukea jotain sarjakuvaa.

Tavallaan muuten paljon rennompi olo nyt, mitä aiemmilla maratoneilla, kun tietää että tämä maratoonaaminen jatkuu vielä viikon ajan. Ei ole pakko keretä lukea kaikkia heti, kun koko ensi viikko on pyhitetty lukemiselle.
Sivuja luettuna: 68

KLO 10:00

Luin illalla Oryx ja Craken loppuun, en malttanut olla lukemattakaan, jonka jälkeen jatkoin Locke & Key sarjakuvan parissa. Osa oli jo sarjan neljäs, ja kolmannen osan lukemisesta oli niin kauan aikaa, että ensin piti vähän selailla mitä siinä olikaan tapahtunut. Pidin välissä hieman taukoja, mutta tulin lopulta lukeneeksi sarjakuvan yöllä loppuun ja menin nukkumaan n. kahden aikaan. Nyt onkin sitten nukuttu hyvät yöunet, ja ajattelin kohta aamupalan jälkeen aloitella Kepler62 viidennellä osalla.
Sivuja luettuna: 286

KLO 13:10

Kepler62: Virus on nyt luettu, olipas vihdoin hyvin informatiivinen osa, tykkäsin! Teevesi on kiehumassa ja seuraavaksi onkin vuorossa pähkäily siitä, mitä lukisi seuraavaksi. McEwanin Lapsen oikeus kiinnostaisi, mutta en usko sen ehkä toimivan maratonilla, ehkä aloitan sen vasta viikolla. Sarjakuvista voisin jatkaa ehkä tuon Locke & Keyn parissa, neljäs osa jäi sen verran jännään kohtaan, että viides osa kutkuttelisi kovasti. Lainasin myös monien kehuman Hautuukodin kirjastosta, joten senkin voisi lukea. Ja tietenkin olisi tuo seuraava Ota kolme valitse yksi -kirjakin, Lumilapsi, odottamassa lukijaa. Vaikeita valintoja!
Sivuja luettuna: 475

KLO 18:00

Noniin nyt on yhteinen lukumaraton osaltani ohi. Iltapäivän aikana luin vielä Locke & Key sarjakuvan viidennen osan, noin puolet Hautuukoti-sarjakuvasta sekä hieman alkua McEwanin Lapsen oikeudesta. Kiva maraton taas takana, ja onneksi lukeminen tuntuu maistuvan vieläkin, joten tästä on hyvä jatkaa viikon mittaista putkea kirjojen parissa. Voi olla että tämän päivän pidän lukemisesta taukoa, mutta sen verran kiinnostava tuo Lapsen oikeus oli, että varmaan jo huomenna jatkan sen parissa. Tsempit vielä muille maratoonareille!



Maratonilla luetut kirjat:

Margaret Atwood: Oryx ja Crake (osittain, 140s.)
Joe Hill, Gabriel Rodriguez: Locke & Key, Vol. 4: Keys to the Kingdom (152s.)
Joe Hill, Gabriel Rodriguez: Locke & Key, Vol. 5: Clockworks (160s.)
Timo Parvela, Bjørn Sortland: Kepler62: Kirja viisi: Virus (189s.)
Alison Bechdel: Hautuukoti (osittain, 128s.)
Ian McEwan: Lapsen oikeus (osittain, 36s.)

Sivuja yhteensä: 805


Edit: Sivumäärät nousivat, koska olin katsonut ne ensin väärin, hups. Mutta ylsinkin siis yli 800 sivun, jee! 

16. elokuuta 2017

Tulevasta lukumaratonista

Tulevana lauantaina 19.8. on kesän kolmas ja viimeinen blogistanian yhteislukumaraton, johon minäkin aion jälleen osallistua. Kesän ensimmäinen maraton jäi minulta väliin, mutta heinäkuun maratonille osallistuin, siitä postaus täällä. Koska maraton sujui jälleen oikein kivasti ja se on aina niin mukavaa, päätin jo tuolloin että lähden mukaan myös tälle viimeiselle kerralle. Pienellä twistillä tosin.

Jotkut saattavatkin muistaa, kuinka viime vuoden tammikuun lopulla pidin viikon mittaisen lukumaratonin (Ensimmäinen puolikas, Toinen puolikas), ja sellaisen samanlaisen aion nyt toteuttaa uudelleen.  Yleensä tuollaisen normaalin 24 tunnin maratonin jälkeen olen huomannut olevani väsynyt, mutta silti tekee mieli vielä lukea, ihme ja kumma kyllä. Joten aloitan siis lukumaratonviikkoni itse lukumaratonpäivänä 19.8. ja vuorokauden intensiivisen lukemisen jälkeen jatkan jonkinnäköistä maratoonaamista aina seuraavaan lauantaihin, 26.8. asti. Sillä mikäs sen parempi aika pyhittää kokonainen viikko lukemiselle, kuin juuri ennen uuden lukuvuoden alkua ja heti yhteisen lukumaratonin jälkeen? 

20170816_1928031

Tämä saattaa olla jonkinlaista hulluutta, mutta ei anneta sen häiritä. Pidän luultavasti tuon vuorokauden lukumaratonin jälkeen sen verran taukoa lukemisesta, että aivot hieman nollaantuvat ja jottei sen jälkeen luetut sivut sotkeennu tuossa luettuun sivumäärään.
 
Aloitan yhteisen maratonin siis joskus lauantain puolella, ja teen siitä vielä erillisen, normaalin päivittyvän postauksen. Itse maratonviikosta en ole vielä aivan varma kuinka aion sen aikana blogia päivittää. Viimeksi tein sen kahdessa osassa, ja niin saatan tehdä nytkin, saa nähdä.

Kuvissa on jotain osviittaa siitä, mitä koko viikon aikana tulen luultavimmin lukemaan. Oryxia ja Crakea en varmastikaan kerkeä lukea loppuun ennen sitä, joten sillä ainakin aloitellaan. Sarjakuvia tulee olemaan tietenkin myös mukana, tällä hetkellä niitä odottaa pinossa jo nämä neljä, joista muumit olivat mukana edellisessäkin maratonpinossa. Näiden lisäksi kirjastossa odottaa yksi noutamistaan ja e-kirjoina niitä löytyy vielä hurja määrä.

20170816_1924542

Viimeksi sain viikon aikana luettua 1654 sivua, jonka ehkä haluaisin ylittää tällä kertaa. Mutta saa nähdä, riippuu varmasti paljon valituista kirjoista miten meneviä ne ovat. Lisäksi en aio aivan täysin jättäytyä muusta elämästä tauolle, joten joinain päivinä ei välttämättä tule luettua juurikaan, toisina sitten enemmän. Tämä onkin taas vähän sellainen kimmoke, jolla yritän saada itseäni lukemaan enemmän, viime aikoina kun kaikki muu on vienyt enemmän mukanaan kuin kirjat.

Tälläkin kertaa toivotan hyvillä mielin mukaan kaikki muutkin hullut, jotka haluavat pidentää maratoniaan viikon mittaiseksi. Jos aikaa ja jaksamusta on lukea hieman enemmän ja jättäen kenties somea tai tv:n katsomista vähemmälle, mukaan vaan!

14. elokuuta 2017

Ota kolme valitse yksi: Osa 2

Ensimmäisestä Ota kolme valitse yksi -sarjan postauksesta onkin vierähtänyt jo tovi, taitaapa olla aikalailla puoli vuotta! Tuolloin ensimmäiseksi valinnakseni päätyi Haiteksti, joka ei tosin lopulta napannutkaan mukaansa ja jätin sen puolen välin jälkeen kesken.

Kuten tosiaan epäilinkin, en tule tekemään tätä sarjaa kovin usein, sillä aikaa lukemiselle ei juuri tunnu olevan ja lukutahtini on muutenkin hidas. Mutta nyt ennen kuin syksyn kiireet alkavat, olisi jälleen sopiva aika valita seuraava kirja luettavaksi uudesta, jo aikaa sitten annetusta kolmikosta:

Laura Gustafsson: Huorasatu
Joskus joltain kirpparilta parilla eurolla ostettu, kun kaverit suosittelivat, kansi vaan on sen verran luotaantyöntävä että on jäänyt lukematta. Aihe toisaalta kiinnostaa, toisaalta ei.

Jennifer Egan: Sydäntorni
Kirpparihankinta, ei ihan kauhean kauaa ole hyllyssä edes ollut (omalla mittapuullani ainakaan). En ole aivan varma mistä kirja kertoo, kansilievekkin on aika salaperäinen, mutta samalla herättää mielenkiinnon.

Eowyn Ivey: Lumilapsi
Tämäkin luultavasti joltain kirpparilta ostettu joskus aikoinaan, ollut hyllyssä jo aika kauan aikaa. Aihe on aina ollut ihan kiinnostava, mutta jotenkin vain jäänyt lukematta kaikista kehuista huolimatta.


20170808_150027


Tällä kertaa valinta oli hieman vaikeampi mitä edellinen, sillä Eganin kirja kiinnostaa aiheeltaan ehkä enemmän, mutta toisaalta Iveyn kirja on ollut lukulistallani vielä kauemman aikaa. Huorasatu sen sijaan ei oikein kiinnosta, vaikka uskonkin sen olevan varmaan hyvä jos siihen vain tarttuisi.

Lopulta päätin tarttua kuitenkin Eowyn Iveyn Lumilapseen, sillä se on ollut tosiaan hyllyssäni jo liian kauan aikaa lukemattomana, ja niin monet ovat sitä kehuneet. Lisäksi aivan kohta ilmestyykin jo Iveyn seuraava suomennos, Maailman kirkkaalle laidalle, joka kiinnostaa retkikunta- ja selviytymis-aiheeltaan jopa vieläkin enemmän (Naparetkellä on osansa tähän), ja pitäähän sitä tämä esikoinen lukea ensin pois alta.

Mitä tulee ei-valittuihin kirjoihin, niin Eganin kirja jää ehdottomasti odottelemaan hyllyyn omaa vuoroaan, tämä nosti jälleen sen unohdettujen joukosta kiinnostavien kirjojen joukkoon, mutta Huorasadusta en ole vielä aivan varma. En jotenkin usko, että tulen koskaan siihen tarttumaan, kun niin monia muitakin, kiinnostavampia kirjoja odottaa vuoroaan. Mutta kertokaas jos olette Huorasadun lukeneet, kannattaako pitää vielä hyllyssä ja lukaista, vai laitanko kiertoon viemästä hyllystä tilaa?
 

7. elokuuta 2017

Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu

20170714_122608

Garth Greenwell 
Kaikki mikä sinulle kuuluu
(What Belongs To You, 2016)
Nemo, 2017
Suom. Juhani Lindholm
216 s.

Kipeä kuvaus pakahduttavasta kaipuusta, miehestä joka etsii itseään vieraassa maassa ja törmää kaikkialla oman menneisyytensä kahleisiin. Runollinen kertomus amerikkalaisen opettajan odysseiasta Bulgarian pääkaupungissa ja oman seksuaalisen identiteettinsä kapeilla kujilla. (takakansi)

Koko kirja alkaa opettajan ja Mitkon kohtaamisesta miestenhuoneessa. Mitko antaa, opettaja maksaa. Myöhemmin sama toistuu, mutta lopulta antamisessa, ottamisessa ja maksamisessa ei ole enää kysymys pelkästään seksistä tai rahasta, vaan rakkaudesta, ystävyydestä, omistamisesta ja halusta.

En ihastunut kirjaan aivan suin päin, alussa kirja tuntui oudolle ja menevän vähän sinne sun tänne. En saanut siitä otetta ja hetken ajan jo mietin, miksi ihmiset pitävät tästä niin paljon. Ja kuitenkin hieman ennen kirjan puolta väliä huomasin olevani koukussa ja pitäväni kirjasta koko ajan enemmän. Jokin opettajan tavassa ajatella ja muistella menneitä sai pauloihin, eikä lukemista malttanut lopettaa.

Kaikki mikä sinulle kuuluu on kaunis kirja, niin kieleltään kuin tarinaltaankin. Se on haikea, harmaansävyinen ja hieman traaginenkin, olematta kuitenkaan liian synkkä. Kirjaa lukiessa sitä sympatisoi kaikkia, mutta silti tekisi mieli välillä hieman potkia heitä eteenpäin.

Vaikka kohtaukset Mitkon kanssa olivat dramaattisia ja kiinnostavia, omia suosikkikohtiani kirjassa olivat ehdottomasti ne, joissa hän ei ollut fyysisesti läsnä, kuten vaikkapa loppupuolen ihana junakohtaus päähenkilön, tämän äidin ja pikkupojan kanssa. Tuo kohtaus opettajan tekemien muistiinpanojen ja havaintojen kanssa on kaunis, koskettava ja kovin mieleenpainuva. Siinä yhdistyy mielestäni hyvin opettajan menneisyys ja nykyisyys, ja siinä jotenkin tiivistyi koko ihastukseni kirjaa kohtaan.

Täysin varauksettomasti en kirjaan rakastunut, mutta hitaan lämpenemisen jälkeen pidin lukemastani todella paljon. Vuosisadan homoromaani? En nyt ehkä sanoisi. Entä kuuluuko tämä kaikkien aikojen 12 eroottisimman kirjan joukkoon? No en kyllä allekirjoittaisi sitäkään. Mutta hyvä tämä silti oli ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Kirjan pituudenkaan ei pitäisi olla este tähän tarttumiseen.

Muualla: Kirsin Book Club, Lukupino, Pieni kirjasto, Reader, why did I marry him?

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 42. Esikoisteos

29. heinäkuuta 2017

Mariko Tamaki: This One Summer

20170729_181116

Mariko Tamaki, Jillian Tamaki
This One Summer
Groundwood Books, 2015
320 s.

Rose matkustaa perheensä kanssa kesäksi mökille Awago Beachille, missä he ovat jo vuosia viettäneet kesät. Awagossa Rosea odottaa jo Windy, häntä puolitoista vuotta nuorempi tyttö, joka on Roselle kuin pikkusisko. Uimisen, tanssimisen ja juoruilun ohella tytöt puhuvat myös seksistä ja seksuaalisuudesta. Lähikaupassa työskentelee Rosen ihastuksen kohde Dunc, joka antaa tyttöjen vuokrata vanhoja kauhuelokuvia. Rosen perhettä koetellut tragedia sekä Duncin ja tämän tyttöystävän välinen draama ovat tarinan keskiössä ja varjostavat kaikkien kesälomaa.

Kirjassa käsitellään rankkoja teemoja nuorten lasten silmin. Lapset, lapsettomuus ja äitiys ovat ehkä päällimmäiset teemat joita tarkastellaan eri kulmista koko sarjakuvan ajan. Myös nuorten heräävä seksuaalisuus on kantava teema näiden ohella. Ensi-ihastumisien ohella mukaan tulee mustasukkaisuutta ja kateutta, mikä Rosella ilmenee vihamielisyytenä ja kapinointina. Rumia sanoja käytetään koska niitä on kuultu vanhempien nuorten suusta, vaikkei välttämättä tiedetä niiden merkitystä. Sarjakuvassa Rosea hieman nuorempi Windy edustaa vielä lapsuutta, kun Rose yrittää näyttää vanhemmalta mitä on.

Piirustustyyli on eläväistä, silmää miellyttävää ja pehmeää, jota siniharmaan sävyinen väritys vielä korostaa entisestään. Itse värejä en tähän sarjakuvaan edes kaipaa, se on hyvä juuri tällaisenaan. Eri sävyjä on käytetty hyvin eikä kirja näytä tylsältä tai liian tasapaksulta vaikka värit puuttuvatkin.

20170729_181308

This One Summer on kaunis sarjakuva, joka sopi kesäiltaan todella hyvin. Tämä olisikin ollut täydellinen luettavaksi kesämökillä. Tarina on kevyt, muttei kuitenkaan pelkkää höttöä. Pituuttakin löytyy, joten tarina ei lopu kesken eikä missään ole tarvinnut kiirehtiä.

Muualla: Ihminen välissä

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään

21. heinäkuuta 2017

Bea Uusma: Naparetki: Minun rakkaustarinani

20170721_154020

Bea Uusma
Naparetki: Minun rakkaustarinani 
(Expeditionen: Min kärlekshistoria, 2013)
Like, 2015
Suom. Petri Stenman
290 s.


Luen hyvin harvoin tietokirjoja, mutta tällaisen kirjan kohdalla sitä aina tulee pohtineeksi että miksi. Sillä näin hienoja kirjoja lukisin ehdottoman mielellään useamminkin.

Vuonna 1897 Andree ja hänen tutkimusretkikuntansa yrittävät päästä Pohjoisnavalle vetypallollaan, mutta joutuvat erinäisistä syistä laskeutumaan jo paljon aiemmin jäätikölle, ja aloittavat pitkän vaelluksen kohti lähintä varikkoa. Miesten ruumiit ja leiri löytyvät yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin Valkosaarelta, mutta kukaan ei tiedä miten tai miksi miehet lopulta kuolivat. Naparetki on Uusman oma vuosien kestävä tutkimusmatka Andreen ja kumppaneiden matkaan, selvittäen parhaansa mukaan mitä tuolla retkellä oikein tapahtui.

Retkikunnan tarinan ja kuolemien selvittämisen ohella kirja on myös aikamoinen osoitus Uusman pakkomielteestä kyseistä mysteeriä kohtaan. Kirja on tehty niin suurella intohimolla ja hartaudella, että lukijana sitä innostuu ja kiinnostuu aiheesta pakostikin. Kaikkialla kirjassa näkyy vuosien tutkimuksen tulos; jokainenkin pienikin asia on käännetty ympäri ja vastauksia on etsitty kaikkialta. Tällainen omistautuminen asialle ja kaikkien vaihtoehtojen pohtiminen on todella ihailtavaa, ja saa tosiaan kiinnostuksen pysymään yllä vaikkei aihe sinällään olisi aiemmin kiinnostanutkaan.

Naparetki on yksinkertaisesti upea kirja. Se on ensinnäkin ulkoasultaan hyvin kaunis; kirja sisältää paljon kuvia, taulukoita, piirustuksia ja erivärisiä sivuja, jotka rytmittävät lukemista hyvin, ja ovat myös visuaalisesti nättejä ja pitävät kiinnostusta yllä. Kirja on varmaan yksi visuaalisesti näteimpiä kirjoja joita omistan. Tämän kaiken lisäksi kirja kertoo todella mielenkiintoisen tarinan, joka pitää otteessaan loppuun asti, ihan sinne viimeisille sivuille saakka. Itse ainakin elin täysin mukana kirjan tarinaa, miesten vaativaa ja vaarallista retkeä jäätiköllä ja pohdintoja todennäköisistä kuolinsyistä.

Ainoa asia mikä kirjassa häiritsi melko paljon, oli sen lukuisat kirjoitusvirheet. Pari ei yleensä ärsytä juurikaan, mutta tästä niitä löytyi varmasti reipas kymmenkunta. Varsinkin, kun virheitä oli myös päivämäärissä ja vuosiluvuissa, sekä tarkoissa päiväkirjamerkinnöissä, se alkoi jo hieman häiritä lukukokemusta. Olen aina aika tarkka yksityiskohdista, varsinkin tietokirjoissa, sillä haluan tietää kaiken, niin virheet jäävät mieleen häiritsemään. Virheistä huolimatta kirja oli todella upea ja mieletön lukukokemus, jota voi suositella lämmöllä.

Muualla: Kirjanurkkaus, Lumiomena, Mitä luimme kerran, Järjellä ja tunteella

Arvosana: Viisi kissanpentua

Helmet-haaste: 16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja

8. heinäkuuta 2017

Blogistanian kesälukumaraton vol 2 (OHI)

Edelliseen lukumaratoniin en päässyt mukaan, mutta tällä kertaa aikaa on, lukemista riittää ja intoakin taitaa löytyä ainakin tarpeeksi. Blogistanian tämän kesän toista lukumaratonia emännöi Jane Kirjan jos toisenkin -blogista. Sieltä voi käydä lukemassa myös säännöt ja vaikka vielä ilmoittautuakin, itsekin tein lopullisen päätöksen osallistua vasta tänä aamuna.

Aloitan oman urakkani tänään iltapäivällä, luultavasti joskus parin tunnin sisään. Aloitan todennäköisesti tällä hetkellä kesken olevasta Nälkäpelistä, jonka uusintalukua olen odottanut kovasti. Se on sen verran nopealukuinen ja koukuttava että uskon saavani luettua sen helposti kokonaan. Aika varmasti tulen myös tarttumaan This One Summer -sarjakuvaan, sillä sen lukemista olen pantannut tämä lukumaraton mielessäni.

20170708_121513

Noiden kahden varman luvun lisäksi en sitten tiedäkään mihin tarttua, mutta tuossa on nyt muutama vaihtoehto. Muumi-sarjakuvia hain tänään kirjastosta, samoin kuin Greenwellin kirjan, joka lyhyytensä puolesta voisi toimia maratonilla. Lisäksi mukana vielä lisää sarjakuvaa, hieman novelleja ja se edelleen aloittamatta oleva Oryx ja Crake. En tiedä mikä sen aloittamisessa niin pelottaa kun kaikki kirjat menevät sen edelle. Todennäköisesti se on aloittamatta vielä maratonin jälkeenkin, mutta olkoot nyt tuossa taas muistutuksena.

Päivittelen tähän samaan postaukseen lukemisiani maratonin edetessä. Tsemppiä kaikille muillekin maratoonareille! 

Klo 14:30 - 17:00

Aloitin maratonini lopulta puoli kolmelta, joten parisen tuntia on nyt lukuaikaa takana. Jatkoin jo aiemmin aloittamani Nälkäpelin parissa ja pidin juuri pienen eväs- ja blogienlukutauon. Lukeminen on alkanut aika hitaasti kuten aina, vauhtiin pääsemisessä kestää minulla nähtävästi aina hetki jos toinenkin. Nälkäpelillä jatkan kuitenkin vielä, sillä se vetää puoleensa, sitten vaihdan luultavasti sarjakuvan pariin.
Sivuja yhteensä: 78

Klo 17:00 - 20:40

Jo neljäsosa maratonia takana, kylläpä aika rientää vauhdilla! Varsinkin, kun tuntuu etten oikein etene juuri mihinkään lukemisieni kanssa. Nälkäpeli on edelleen kesken, aikalailla sata sivua vielä jäljellä. Olen lukenut aika hitaasti ja hyppien välillä riveillä, en tiedä mistä hitauteni nyt johtuu. Ehkä jään pohtimaan kirjan tarinaa välillä hieman liikaa. Lähdin välissä ulkoilemaankin, mutta otin Nälkäpelin mukaan, äänikirjan muodossa! En halunnut aloittaa mitään uuttakaan, ja oli kiva päästä kuuntelemaan miltä kirja kuulostaa äänen luettuna. Lukija ei ehkä ollut ihan omaan makuuni, ja lukutahti oli aika hidas enkä huomannut Bookbeatin asetuksissa että sitä saisi nopeutettuakaan? Noh nyt on kuitenkin saatu tarvittava happihyppely sekä ruokaa. Seuraavaksi taidan vihdoin hypätä sarjakuvan pariin, pakko päästä Nälkäpeli-areenalta hieman toisiin maisemiin.
Sivuja yhteensä: 164

Klo 20:40 - 00:00

Luin välissä This One Summer -sarjakuvan, joka oli kyllä kuin tehty tällaiseen kesäiltaan, vielä parempi olisi ollut jonkinlainen mökkiympäristö. Sarjakuva oli hyvä, ja vei tarpeeksi kauas areenalta, että Nälkäpelin pariin jaksoi jo taas palata. Sitä on vielä n. 60 sivua jäljellä, loppu siis häämöttää jo, mutta lukutahtini on ollut sen kanssa todella matelevaa, että katsoo nyt kauan sen parissa vielä kestää. Nyt alkaa pikkuhiljaa tuntua myös väsymystä ilmassa, mutta kyllä sitä vielä jonkin aikaa jaksaa valvoa ja lukea.
Sivuja yhteensä: 534

Sunnuntai Klo 11:50

Luin yöllä Nälkäpelin loppuun ja yritin herätä aamulla aikaisin taas lukemaan. Lyhyet yöunet vähän kuitenkin verotti ja nousin hieman myöhemmin mitä oli tarkoitus, mutta ei se mitään. Aamupalan jälkeen nappasin tabletin ja kävin Giant Days -sarjakuvan pariin, jonka tuossa juuri luin loppuun. Kiva ensimmäinen osa, onneksi toinenkin osa löytyy jo e-kirjavalikoimastani. Nyt ajattelin siirtyä kissojen kanssa parvekkeelle lukemaan, mutta en ole vielä aivan varma että mitä, ehkä Greenwellin kirjaa tai novelleja. Maratonia jäljellä vielä noin kaksi ja puoli tuntia, jotain siinä ajassa vielä ehtii!
Sivuja yhteensä: 709

Klo 11:50 - 14:30

Ja näin on minun lukumaratonini loppunut! Aika kivasti meni, tänään tuntui lukeminen sujuvan ehkä hieman kivuttomammin mitä eilen, vaikka silloinkin lukeminen maistui ihan hyvin. Pääsin lopulta Greenwellin Kaikki mikä sinulle kuuluu -kirjassa puoleen väliin, vaikuttaa kiinnostavalle ja sitä luki helposti. 

Kaiken kaikkiaan maraton oli oikein onnistunut, kaikki kirjat sopivat maratonille hyvin ja sivumääräänkin olen oikein tyytyväinen. On mukavaa että sai vihdoin aikaa ihan vaan lukea, se kun on jäänyt viime aikoina niin vähäiselle. Ajattelin lähteä myös elokuun yhteiselle maratonille mukaan, se kun on juuri sopivasti ennen syksyn koulujuttujen alkua.

***
Luetut kirjat:

Suzanne Collins: Nälkäpeli (osittain, 275 s.)
Mariko Tamaki, Jillian Tamaki: This One Summer (320 s.)
John Allison, Lissa Treiman: Giant Days, Vol 1. (114 s.)
Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu (osittain, 122 s.)

Sivuja yhteensä: 831 
 

7. heinäkuuta 2017

Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula

20170707_0928031

Alan Bradley
Kuolleet linnut eivät laula (Flavia de Luce #6)
(The Dead in their Vaulted Arches, 2014)
Bazar, 2017
Suom. Maija Heikinheimo
335 s.
arvostelukappale

Flavia perheineen seisoo Buckshawin asemalla odottaen kovasti kaipaamaansa äitiä saapuvaksi kotiin. Asemalla on sankka joukko ihmisiä vastassa, muun muassa myös itse Winston Churchill. Kaiken odotuksen keskellä tuntematon mies tulee juttelemaan Flavialle pyytäen tätä varoittamaan isäänsä. Eikä aikaakaan, kun mies löytyy lähtevän junan alta kuolleena. Kaiken tämän keskellä Flavian täytyy vielä sietää tuntemattomia serkkujaan, jotka tuppaavat Buckshawiin.

Tämä sarjan kuudes osa poikkeaa aiemmista osista jonkin verran, sillä tuore kuolemantapaus ei oikestaan ole päällimmäisenä aiheena, vaan enemmän paneudutaan de Lucen suvun mysteereihin ja salaisuuksiin. Itseäni tämä kiehtoi enemmän kuin mysteerimiehen kuolema, ja olen todella iloinen, että vihdoin Flavia saa jotain vastauksia kysymyksiinsä perheestään, äidistään ja Doggeristakin. Vaikka useita uusia, kiperiäkin kysymyksiä tietenkin nousee esille vastauksien myötä.

Kirja on myös tunnelmaltaan paljon synkempi mitä aiemmat, ja siinä onkin koko ajan aika surullinen pohjavire. Flavia pohtii kaikenlaista, eikä ole aivan oma itsensä. Eräs aika hullukin idea tulee hänen mieleensä, mikä toisaalta oli ehkä vähän epäuskottavaa, mutta toi esiin myös sen, kuinka hän haluaa tehdä kaikkensa isänsä vuoksi. Flavian isä on jotenkin kovin sympaattinen tapaus muutenkin, rakkaus lapsiin ja Flaviaan välittyy harvoin, mutta sitäkin vahvempana.

Kirjan loppuratkaisu vie tarinaa ja Flaviaa aika erilaiseen suuntaan, mutta mielestäni tämänkaltainen muutos on vain hyvästä. Tämä oli kuitenkin jo sarjan kuudes osa, ja pidemmän päälle samankaltaiset mysteerit samassa ympäristössä saattavat puuduttaa jopa uskollistakin lukijaa. Syksyllä ilmestyykin jo seitsemäs suomennettu osa, joten silloin nähdään, kuinka erilaiselta Flavian tulevaisuus näyttäytyy.

Tällä kirjalla on myös ehdottomasti paras ja nerokkain nimi sitten aivan ensimmäisen osan, Piiran maku makea. Tuo ehkä soljuu vielä paremmin kuin tämä Kuolleet linnut eivät laula, mutta tämä on monella tapaa nerokas nimi, ja mielestäni sopii kirjalle jopa paremmin kuin sen alkuperäinen nimi. Nimestä huokuu salaisuudet ja niiden juoruaminen, ja nimi käy kirjan sisältämien mysteerien kanssa hyvin yhteen.

Muualla: Kirjojen keskellä, Kirjasähkökäyrä, Yöpöydän kirjat, Hyllytontun höpinöitä, Hurja hassu lukija

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

Flavia de Luce-sarja:
Piiraan maku makea (The Sweetness at the Bottom of the Pie)
Kuolema ei ole lasten leikkiä (The Weed That Strings the Hangman's Bag)
Hopeisen hummerihaarukan tapaus (A Red Herring without Mustard)
Filminauha kohtalon käsissä (I Am Half-Sick of Shadows)
Loppusoinnun kaiku kalmistossa (Speaking from Among the Bones)
Kuolleet linnut eivät laula (The Dead in Their Vaulted Arches)
Nokisen tomumajan arvoitus (As Chimney Sweepers Come to Dust) (tulossa syksyllä)
Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd
 
The Grave's a Fine and Private Place

29. kesäkuuta 2017

Brian K. Vaughan: Paper Girls 1

20170629_103248

Brian K. Vaughan, Cliff Chiang
Paper Girls, Vol. 1 (#1-5)
Image Comics, 2016
144 s.

Paper Girls kertoo neljästä nuoresta tytöstä, jotka jakavat aamuisin lehtiä työkseen. Halloween-yönä kaduilla tulee vastaan kummallisia ja pelottavia hahmoja, joten tytöt lyöttäytyvät yhteen. Ja hyvä niin, sillä vastaan tulee pelottavien nuorukaisten lisäksi myös muita, kummallisia ja vaarallisiakin hahmoja, joita vastaan tytöt joutuvat selviytymään. Mukana on myös pelottavia, huppupäisiä hahmoja, kammottavaa jyrinää, outoja katoamisia, hirmuliskoja sekä kummallinen vekotin autiotalon kellarissa.

Tämä oli varsin mukava, erilainen ja todella viihdyttävä sarjakuva. Itse katson sarjakuvissa aina ensimmäisenä visuaalista puolta, ja se onkin tässä sarjakuvassa ehdottomasti onnistunutta. Sivut täyttyvät vahvoista,  hieman pastellisävyisistä väreistä, jotka tuovat hyvin ilmi aamuyön tuntien sävyt. Myös itse piirustustyyli on mieleeni, tätä oli kiva lukea. Ja voidaanko hetki ihastella tätä kantta? Se on upea.

Paper Girls tuo myös todella vahvat vibat Netflixin ihanasta Stranger Things -sarjasta. Molemmissa on joukko nuoria jotka ajelevat pyörillään ja selvittävät kylässään tapahtuvia outoja asioita. Molemmat sijoittuvat myös -80-luvulle. Erityisesti sarjakuva saa plussaa tyttöjengistä; miten kivaa että kerrankin pääosissa nähdään vain tyttöjä, Stranger things-sarjassa suurin osa päähenkilöistä on poikia. Paljon yhtäläisyyksiä, mutta tarpeeksi paljon kuitenkin myös eroavaisuuksia. Yksi suuri eroavaisuus on sarjakuvassa näkyvä aikamatkustus.

Aikamatkustus on mielestäni aina kiinnostava aihe, mutta aina sitä ei ole toteutettu mitenkään kovin loistokkaasti, ja siksi aihe hieman saattaa myös pelottaa. Tässä ensimmäisessä osassa aikamatkustus on kuitenkin toteutettu mielestäni hyvin ja kiinnostavalla tavalla, se tuo sarjaan myös ihan omanlaisensa tunnelman, edelleen hyvin -80-lukua mielestäni.

Ensimmäisen osan lopetus oli hyvin mielenkiintoinen, ja sai tietenkin janoamaan lisää. Brian K. Vaughanin tarinat ovat olleet kovin mieleeni, joten toivon että tästä tulee jälleen yksi sarja jota seurata ihanan Sagan ohella. Vahvat suositukset siis tälle, kokeilkaa jos yhtään aihe kiinnostaa tai haluaa muuten vain lukea kaunista ja viihdyttävää sarjakuvaa.

Muualla: Lukuisa

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt.

21. kesäkuuta 2017

Shari Lapena: Hyvä naapuri

20170621_105039

Shari Lapena
Hyvä naapuri
(The Couple Next Door, 2016)
Otava, 2017
Suom. Oona Nyström
316 s.

Anne ja Marco Conti menevät seinänaapuriinsa illalliskutsuille, mutta jättävät puolivuotiaan tyttönsä Coran nukkumaan sänkyynsä. Vaikka vanhemmat käyvät katsomassa tytärtään puolen tunnin välein, pääsee silti kaikkien vanhempien painajainen tapahtumaan; Cora katoaa vuoteestaan. Katoamista tulevat tutkimaan poliisit ja rikostutkija Rasbach.

Hyvä naapuri on aiheeltaan toisaalta rankka, mutta toteutukseltaan kuitenkin yllättävän kevyt trilleri. Lapsen sieppaus on aiheena kamala, ja vanhempien tuskastelut asian kanssa voi olla välillä tuskaista luettavaa. Kirja ei ole kuitenkaan ollenkaan raaka, väkivaltaa ei ole ja mitään muuta kamalaa kirjassa ei sitten tapahdukaan. Kirja toimii varmasti hyvin sellaisille, jotka eivät lue paljon dekkareita eivätkä pidä liiasta raakuudesta, kuten minulle. Tosin minulla oli lopulta muutama ongelma kirjan kanssa minkä takia en siitä mitenkään erityisen paljon pitänyt.

Kirjassa on paljon juonikiemuroita ja käänteitä. Kirjassa myös paljastetaan lukijalle asioita yllättävän anteliaasti ja aikaisessa vaiheessa. Lukija on lopulta asioista paljon paremmin perillä kuin kirjan henkilöt, tai siltä asiat ainakin saadaan näyttämään. Sillä vaikka kirjan henkilöitäkin johdetaan harhaan tuon tuosta, niin myös lukijana sitä pääsee yllättymään monta kertaa. Yllätykset tosin eivät ehkä ole aivan täysin sellaisia, joissa matto vedetään jalkojen alta ja kaikki tulee ihan puun takaa, sillä aika useasti ainakin minulla lukijana oli edes jonkinlainen vainu tapahtumista jo etukäteen.

Yksi suuri ongelma minulle kirjassa oli kuitenkin nimenomaan näiden eri käänteiden ja oikeastaan koko kirjan juonen heppoisuus, ennalta-arvattavuus sekä epäuskottavuus. Tarina ja hahmojen motiivit menevät vaan välillä vähän liian yli. Tarina on kyllä hienosti rakennettu ja suunniteltu, mutta melkeinpä jopa liian hyvin, kaikki on vähän liian tarkoin harkittua. Käänteet pitivät kuitenkin hyvin otteessaan, kuten trillerin mielestäni kuuluukin tehdä, ja kirjan luki vauhdilla ja kyllä sen parissa viihtyi.

Toinen ärsyyntymisen syy tulikin vastaan oikeastaan vasta kirjan viimeisillä sivuilla, ja voin pitkästä aikaa sanoa, etten pitänyt tämän kirjan lopusta oikeastaan yhtään. Loppuratkaisu on sitten taas eri asia, vaikkei se mitenkään yllätyksenä enää tullutkaan, sen verran paljon kirjassa eri salaisuuksia avattiin että kun kaikki lopulta selitettiin auki, lukijana tuon kaiken jo tiesikin. Mutta itse lopetuksesta en pitänyt, mielestäni se oli aivan turha, huomionhakuisen erilainen, ja jopa aika ennalta-arvattava, valitettavasti. Jälleen kerran tulee mieleen liian täydellisyyteen harkittu kokonaisuus.

Asia josta en myöskään kovin pitänyt, on kirjan nimi. Vähän liian suorasukainen ja korostava, toi heti alkuun ennakkoluuloja ja sai epäilykset heräämään. Ja nyt kirjan lukeneena en oikeastaan vieläkään pidä kirjan nimestä, en alkuperäisestä enkä suomennoksestakaan. Mielestäni hieman mielikuvituksellisempi olisi ollut paljon kiehtovampi ja mielekkäämpi.

Loppujen lopuksi Hyvä naapuri toimi kuitenkin oikein hyvänä viihteenä, se veti mukaansa kuin magneetti ja kun sen vihdoin aloitin oikein kunnolla, luin sen parissa päivässä, melkein malttamatta lopettaa. Tämä ei ole liian jännittävä varmasti kellekkään, vaikka aiheena lapsen kidnappaus onkin järkyttävä ja koskettava. Nopealukuinen ja koukuttava, mutta hieman ennalta-arvattava ja ärsyttävä.

Muualla: Rakkaudesta kirjoihin, Sinisen linnan kirjasto, Leena Lumi,

Arvosana: Kolme kissanpentua

Helmet-haaste: 24. Kirjassa selvitetään rikos

9. kesäkuuta 2017

Rainbow Rowell: Eleanor & Park

20170605_105450

Rainbow Rowell
Eleanor & Park (2013)
Viisas Elämä, 2016
Suom. Terhi Kuusisto
384 s.

Voi Eleanor ja Park minkä teitte. Satuin törmäämään tähän kirjaan ihan sattumalta kirjastossa, ja ajattelin kokeilla ihastuisinko minäkin Rowellin tyyliin kuten niin monet muutkin. Fangirl on myös kiinnostanut, mutta jostain syystä vielä enemmän Eleanor & Park. Ja niinhän siinä taisi käydä, että tämäkin tyttö ihastui suunnattomasti Eleanorin ja Parkin tarinaan.

Eleanorilla on räiskyvän punainen kihara tukka, kummallisia vaatteita ja särkynyt perhe. Hän on täysin eri maailmasta kuin Park, kenen viereen hän joutuu istumaan ensimmäisenä koulupäivänä täydessä koulubussissa. Parkilla on korealainen kampaaja-äiti, rakastuneet vanhemmat, paljon sarjakuvia, sekä naapurissa asuva koulukiusaaja Steve ja tämän tyttöystävä Tina. Eleanor on niin erilainen ja huomiota herättävä, että Parkia nolottaa. Mutta samalla myös kiehtoo, sillä ihan kuin Eleanor haluaisi olla samaan aikaan tarkoituksella niin muista erottuva, ja silti huomaamaton. Eleanorin mielestä Park taas on rasittava aasialaisnuija, mutta lukee kuitenkin koulumatkoilla salaa sivusilmällä tämän sarjakuvia.

Eleanor & Park on monella tapaa sydäntäsärkevä. Eleanorin kotiolosuhteet; kamala isäpuoli Richie, alistunut äiti ja pienet sisarukset tekivät kirjasta jo itsessään sydäntäsärkevän ja osin ahdistavankin. Ahdistavan, koska Eleanorin tilanne näyttää niin epätoivoiselle ja valitettavasti hyvin todelliselle. Aina kun Eleanor menee kotiinsa, lukijanakin sitä pelkää mitä seuraavaksi tapahtuu. Lisäksi Eleanorin ulkonäköpaineet ja kehonkuva toivat häneen vielä uuden, surullisen ulottuvuuden. Parkin puolelta tällaista surumielisyyttä ei juuri ollut, vaikka Parkin ja tämän isän väleissä jotain haikeaa välillä olikin. Lisäksi tietenkin Eleanorin ja Parkin hiljattain syttyvä, erikoinen ensirakkaus on omalta osaltaan surumielistä ja silti niin ihanaa luettavaa.

Muuten Eleanor & Park on todella ihastuttava, söpö ja lämmin kirja. Eleanorin ja Parkin suhde on suloinen, eikä onneksi aina pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan töyssyjäkin matkan varrelta löytyy. Eleanor on sisimmältään hyvin herkkä ja ottaa usein kuulemansa huonolla tavalla, kun taas Parkilla on tapana sanoa asioita ajattelematta niitä täysin loppuun saakka, jolloin väärinymmärryksiä ja törmäyksiä tulee väistämättä. 

Tykästyin kirjassa erityisesti siihen, että tapahtumat eivät sijoitu nykypäivään vaan 80-luvulle, eli kasettisoittimien kulta-aikaan. Kirjassa on sarjakuvien ohella monia musiikki-viittauksia Parkin tutustuttaessa Eleanorin lempimusiikkiinsa, ja päinvastoin. 

Kirjaa oli todella helppo lukea ja siihen jäi täysin koukkuun alun jälkeen. Lyhyet, vuorottelevat näkökulmat veivät kirjaa vauhdilla eteenpäin ja avasivat tarinaa kivasti molempien silmin. Vaikka omat nuoruusvuodet ja ensi-ihastumiset on jo koettu, kirja jaksoi silti kiinnostaa ja ihastuttaa todella hyvin. Vahvat suositukset tälle!

Muualla: Ullan luetut kirjat, Kirjaneidon tornihuone, Kirjaston kummitus, Notko, se lukeva peikko, Pieni kirjasto

Arvosana: Viisi kissanpentua

Helmet-haaste: 2. Kirjablogissa kehuttu kirja

2. kesäkuuta 2017

Kevään lukukooste

En ole koko kevään aikana tehnyt normaaleja kuukausittaisia koonteja luetuista kirjoista, sillä alkuun ei niitä juuri ollut ja myöhemmin vain unohdin. Viime keväänä taisin tehdä myös parin kuukauden ajalta koosteet kerralla, samoin toissavuonna. Joku kevään kirous siis tämäkin. Mutta ihan hauskaa toisaalta välillä katsastaa näinkin pitkälle taaksepäin mitä tuli luettua, kuukauden välein tuntuu olevan ehkä vähän liian usein, varsinkin jos luettujen määrä on sen verran pieni kuin minulla.

Maaliskuussa oli aivan liian paljon koulujuttuja, ja ainoaksi kokonaan luetuksi kirjaksi jäi bussimatkoilla kuunneltu Carrie Fisherin äänikirja The Princess Diarist. Kesken jätin Steven Hallin Haitekstin. Fisherin kirja oli kyllä onneksi oikein hyvä ja ihana kuunneltava matkoilla, mutta olisihan se ollut kiva muitakin ehtiä lukea. Kuuntelusaldoksi tuli siis äänikirjasta n. 5 tuntia.

IMG_20170430_132107_349

Huhtikuu oli onneksi hieman parempi lukukuukausi, ja sain luettua kolme kirjaa.

J. S. Meresmaa: Mifongin kadottama (480s.)
Brian K. Vaughan: Paper Girls Vol. 1 (144s.)
John Williams: Augustus (429s.)

Sivuja yhteensä: 1053

Oli ihanaa palata jälleen Mifonkien pariin, enkä malta odottaa syksyllä ilmestyvää sarjan päättävää osaa. Vaughan ei pettänyt taaskaan, ja Paper Girlsien ensimmäinen osa olikin oikein viihdyttävä. Siitäkin on varmaan jonkinlainen lyhyt postaus vielä tulossa kunhan jaksan ehdin sen kirjoittaa. Williamsin Augustus oli monipuolinen, erilainen ja aika ihana kirja, ja kieltämättä nyt harmittaa, että olen lukenut kaikki Williamsin kirjat.

IMG_20170526_121638_810

Toukokuussa luin niin ikään kolme kirjaa.

Alice Munro: Jupiterin kuut (317s.)
Rainbow Rowell: Eleanor & Park (384s.)
Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula (335s.)

Sivuja yhteensä: 1036

Munron novellikokoelma oli hyvä, muttei vieläkään ihan täysin vakuuttanut. Rowell ihastutti kirjallaan täysin, ja joskus täytyy varmasti tarttua hänen muihinkin teoksiin, Fangirl nyt ainakin kiinnostaa, onhan sitä niin paljon kehuttukin. Bradley ei myöskään pettänyt uudella suomennetulla Flavia de Luce-kirjallaan, vaikka toisaalta tuntuu että eipä nuo kirjat minua voi enää pettääkään. Niiden parissa viihtyy aina takuuvarmasti, vaikkei ne välttämättä mitään tajunnanräjäyttäviä lukukokemuksia olekaan.  

IMG_20170512_113702_920

Ylläolevan kuvan laitoin jo toukokuun alussa instagramiin pohtien kumman kirjan aloitan seuraavaksi. No, voin sanoa etten ole vieläkään aloittanut kumpaakaan. Mutta molemmat kuuluvat kyllä kesälukemisien listalle, ainakin hyvin todennäköisesti. Tällä hetkellä onkin jonkinlainen Oryx ja Crake kimppaluku meneillään, mutta koska kirjastossa odottaa noutamista myös Ferranten uusin kirja, joutuu Atwood vielä hetkeksi väistymään tieltä.  

Taidan olla myös vähän sitä mieltä, että teen tulevan kesän lukemisista tällaisen yhteiskoosteen sitten kesän lopulla, varsinkin koska aion vielä tämän kesäkuun opiskella, niin lukemiselle ei taida kauheasti olla aikaa tenttikirjojen ohella. Voi siis hyvin olla, että ainoaksi luetuksi jää se Ferranten kirja, mutta saa nyt nähdä. Plus kuten jo mainitsin, on ehkä mukavampi itsekin kunnolla muistella taaksepäin mitä tuli luettua.

Muita kesäsuunnitelmia ei lukemisten saralta ole, mennään ihan fiiliksen mukaan. Onko teillä jotain kesälukusuunnitelmia jo tehtynä?

Ihanaa kesää kaikille!