7. marraskuuta 2015

Lokakuun kooste

Voi marraskuu minkä teit, kun tulit näin pian. Pimeys, märkyys ja ainainen väsymys ovat saapuneet taas jäädäkseen... Mutta toisaalta, nyt on myös jo aika kohdistaa pikkuhiljaa katse jouluun! Tai ainakin minä kohdistan, enää kuusi ja puoli viikkoa aikaa!

Siirretään katse kuitenkin vielä hetkeksi lokakuuhun. Lokakuu on minun synttärikuukauteni, mikä on tietysti aina mukavaa (vai onko enää?). Synttäreideni lisäksi lokakuussa oli myös Helsingin kirjamessut, joille itsekin osallistuin tänä vuonna. Kirjoitin siitä myös lyhyehkön postauksen.

Kirjallisesti lokakuu olisi voinut olla parempikin, alku lähti hyvin liikkeelle mutta loppukuusta tahti hiipui. Otin kuukauden teemaksi Halloweenin, ja aikeeksi lukea jotain hieman synkempää sen kunniaksi.

Luetut:

Robert Kirkman: The Walking Dead - Ensimmäinen kirja (304 s., postaus tulossa?)
Sarah Lotz: Kolme (494s.)
Ellen Degeneres: Seriously... I'm Kidding (äänikirja, n. 3h)
Kieron Gillen: The Wicked + The Divine, Vol. 1: The Faust Act (e-kirja, 144s., postaus tulossa?)
Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen (411s.)

Sivuja yhteensä: 1353 + 3h

Jotenkin hauskaa, että tulin lukeneeksi sekä perinteisessä muodossa, e-muodossa kuin myös äänikirjamuodossa näinkin erilaisia kirjoja. Suunnittelemistani lokakuun lukemisista luin kolme viidestä. Gillian Flynnin Paha paikka sekä Nora Robertsin noitakirja saavat jäädä odottamaan parempaa hetkeä. 

Sivumäärällisesti kuukausi oli yllättävän hyvä, kerrankin tuli luettua hieman pidempiä kirjoja useampi kappale. Laadullisesti kuukausi oli sen sijaan hieman vaihtelevampi mitä edellinen.

Kuukauden parhaimmaksi lukukokemukseksi sanoisin Kirkmanin The Walking Dead sarjakuvan. En missään vaiheessa saanut aikaiseksi tehtyä siitä omaa postausta, mutta koska minulla on nyt kirjastosta lainassa Toinen kirja, ajattelin tehdä niistä lopulta sitten yhteispostauksen. Jotain kuitenkin kun haluaisin niistä kirjoittaa, sen verran mainio oli tämä ensimmäinen osa.

Kauas ei jäänyt myöskään Harper Leen Kuin surmaisi satakielen. Tästäkin on postaus vielä odottamassa kirjoittajaansa, mutta voin jo sanoa että nautin kirjasta kovasti, ja olen oikein iloinen että tämäkin klassikko on nyt luettu.

Lotzin Kolme oli hieman pettymys kauhukirjallisuuden joukossa, mutta ihan ok lukukokemus sekin. Gillenin sarjakuva jätti myöskin hieman yllättäen aika kylmäksi, odotukset olivat sen kohdalla aika korkealla. Koska minulla ei juurikaan ole siitä sanottavana juuta eikä jaata, en tiedä onko järkeä tehdä siitä omaa postausta. En tahdo enää edes muistaa mitä siinä tapahtui ja miksi, joten sekin kertoo jo aika paljon.


Ostoksia:

Kirjamessuilta mukaan tarttui kuusi kirjaa, jotka kirjoitinkin jo auki kirjamessupostauksessa. Näiden lisäksi ostin alkukuukaudesta muutamia kirjoja eri kohteista.

Lauren Oliverin Delirium, Bo Carpelanin Lapsuus ja Ranya ElRamlyn Auringon asema tarttuivat mukaan kirpparilta parin euron yhteishintaan. Chimamanda Ngozi Adichien Huominen on liian kaukana on kirjaston poistomyynnistä ja John Williamsin Stoner nettikaupasta. 


Näiden ostosten myötä kirjahyllyni kapasiteetti onkin tullut mittaansa, eikä kaikille löydy enää paikkaa hyllystä... Vaan onneksi nämä on tällaisia kivoja ongelmia.

Kivaa marraskuuta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! <3