Kari Hotakainen
Kantaja
Kirjan ja ruusun päivän kirja
Kirjakauppaliitto, 2015
140 s.
En käynyt itse tänä vuonna ostoksilla Kirjan ja ruusun päivänä, mutta Kantaja kyllä kiinnosti aiheeltaan. En ollut ajatellut lukea kirjaa mitenkään lähiaikoina siis, mutta pidin kirjan mielessä. Kun Ullan blogin arvonnasta sen sitten yllättäen voitin ja kirja tuntui kivan lyhyelle ja nopealukuiselle, luinkin sen heti. Kiitos vielä Ullalle!
Kantajan pääosassa on Timo, keski-ikäinen yksinäinen mies, jolla ei ole perhettä eikä juuri ystäväpiiriäkään. Oman alan töitä ei ole löytynyt vuosiin, joten Timo on joutunut tekemään vähän sitä sun tätä. Viimeisimpänä Timo saa määräaikaispaikan hautausmaan puistotyöntekijänä. Aika ajoin vastaan tulee hautajaisia joihin Timoa tarvitaan arkun kantajaksi, toisinaan hautajaisia joissa ei ole ollenkaan omaisia.
Nämä omaisettomat vainajat jäävät lopulta kummittelemaan Timon mieleen ja hän pohtii kotonaankin heidän elämiään. Vainajat vievät Timon yöunet ja hän alkaa kyseenalaistaa omaa terveyttään. Onko liian outoa kirjoittaa keksitty muistopuhe vainajalle ja lukea se ääneen tämän haudalla? Timosta ehkä ei, mutta suntiosta saattaa olla. Vainajien lisäksi Timon mielessä kummittelee Hannele, kaksikymmentä vuotta aiempi nuoruuden rakastettu.
Päivät kuluivat, yöt eivät, ne olivat kiiltäviä ja käyttämättömiä. Hannele ja vainajat tulivat yhtä aikaa päähäni ja veivät voimat, eivät antaneet lepoa. Annoin periksi ja luin ensimmäisen kirjoittamani muistokirjoituksen kotona ääneen päästäkseni Hannelesta eroon.
Mitähän tästä sanoisi. Ensinnäkin, en ole aiemmin lukenut Hotakaiselta mitään, joten tämä oli ensituttavuus hänen kirjoituksiinsa. Ja ilokseni pidin oikein kovasti Hotakaisen tavasta kirjoittaa. Kantajan alusta lähtien lukijalle tulee hyvin selväksi Timon sekava tajunnanvirta ja poukkoilevat ajatukset. Toiseksi, kirja oli yllättävän hauska! Mustalla tavalla toki, mutta itse pidän kyllä kovasti mustasta huumorista, ja Timon kirjoittamat muistopuheet vainajille olivat mielestäni erityisen hupaisia. Koko tarina on hieman tragikoominen muutenkin, Timo kehittelee vainajille keksittyjä elämiä ja unohtaa samalla elää omaansa.
Tarina on lyhyt ja aika poukkoileva, kuten Timon ajatuksetkin. Pidin hautausmaa-osioista ja siitä miten hyvin Timon mielenhäiriöt tuli esille, mutta huomasin mielenkiintoni laskeneen kirjan loppupuolella. Osasyy tähän saattoi olla Hannele, joka tuntui hieman irralliselta tarinasta. Olisin ehkä pitänyt kirjasta enemmän, jos se olisi ollut hieman pidempi. Myös loppu jäi mietityttämään, olisin mielelläni halunnut tietää miten tarina siitä jatkuukaan.
Kaiken kaikkiaan pidin kuitenkin kirjasta. Se oli lyhyt ja ytimekäs, pieni kirja suurista aiheista. Ei lopulta kuitenkaan nostanut esiin niin suurempia tunteita kuin ajatuksiakaan, mutta jäi silti mieleen.
Arvosana: Kolme kissanpentua
Reading Challengesta merkkaan tällä kertaa kohdan 20. A book at the bottom of your to-read list, sillä olin laittamassa kirjaa juuri listalleni, kun päätinkin aloittaa sen lukemisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! <3