18. helmikuuta 2017

Maratonilla luetut sarjakuvat

Anni Nykänen: Mummo
Sammakko, 2010
104 s.


Olen kuullut Mummosta vaikka mistä jo pitkän aikaa, ja aina aika ajoin törmännyt uudempiin osiin kirjastossakin. Tunnollisesti jätin kuitenkin ne vielä hyllylle, ja odotin sellaista päivää kun siellä on se ensimmäinen osa. Kun se siellä hyllyssä sitten ennen maratonia istui, nappasin sen oitis mukaani.

Mummo onkin varsin ihana tapaus. Sekä itse sarjakuvana, että hahmona. Sarjakuva koostuu lyhyistä, yleensä kolmen ruudun stripeistä, joissa seikkailee Mummo, sekä usein myös Mummon mies, kissa, lapsia ja lapsenlapsia. Stripit ovat lyhyitä, mutta sisältävät kaiken oleellisen jostain tietystä pienestä hetkestä. Oli se sitten jotain kauppareissulla sattunutta tai Mummon kahvihetki. Sarjakuvassa on paljon huumoria, joskus hieman mustaakin sellaista, mutta lähinnä hyväntuulista, lämminhenkistä ja ehkä sarkastistakin. Mummo tuntuu osaavan nauraa itselleen, käyttäytyy välillä hyvinkin odottamattomalla tavalla, ja välillä taas hyvin no, mummomaisesti.

Tästä sarjakuvasta tuli hyvä mieli, se sai nauramaan ja hymyilemään, ja sen piirustustyyli on hauskaa ja elehtiväistä. Mummoa voi hyvin suositella kaikille.


Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 22. Kuvitettu kirja

***
Brian K. Vaughan, Fiona Staples 
Saga, Vol. 6
Image comics, 2016
152 s.





Piti ihan tarkistaa, että kuinka kauan tämä on lojunut hyllyssäni lukemattomana, yleensä kun olen tarttunut Sagaan heti kun olen sen käsiini saanut. Jossain taisin jo möläyttääkin, että tämä on ollut hyllyssäni jo vuoden lukemattomana, mutta puhuin ihan höpöjä, sillä tämähän ilmestyi vasta kesällä... Mainitsemani osa oli siis viides osa, jonka ostin alkuvuodesta, mutta myös luinkin silloin. Samanväriset kannet sekoittivat pääni.

No mutta, kauan sai tämä osa silti olla silti hyllyssäni, ennen kuin vihdoin pääsin sen pariin. En tiedä mikä siinä on, etten jostain syystä halunnut lukea sitä heti. Ehkä se, että vaikka olenkin pitänyt kaikista osista tähän asti, eivät ne ole olleet enää ihan niin jännittäviä kuin alussa, ja ehkä se jokin "uutuudenviehätys" oli hiipunut. En ole Sagasta koskaan myöskään kirjoittanut blogiin, mikä on sinänsä outoa, sillä pidän sarjasta kuitenkin valtavasti.

Kuudennessa osassa pääsemme näkemään aika pitkänkin aikahyppäyksen, mikä tuntuu aluksi jopa hieman oudolta. Tai aikahyppäyshän tapahtuu jo viidennen osan lopussa, mutta nyt näemme hieman enemmän mikä tilanne missäkin ja kenenkin kohdalla on. Hazel on kasvanut hurjasti, mutta on edelleen erossa vanhemmistaan. Alana ja Marko taas ovat edelleen Hazelin pelastusretkellä, ja ovat muotoutuneet hyväksi parivaljakoksi vaarallisilla missioillaan. Päähenkilöiden lisäksi näemme erään vanhan tutun kuin myös Hazelin isoäidin uusia tuttavia.

Osassa tapahtuu paljon, mutta ei ehkä niin paljon mitä muissa osissa. Mitään kovin dramaattista ei tapahdu, mutta tarina menee kivasti eteenpäin. Tosin ehkä se olisi voinut mennä hieman enemmänkin eteenpäin. Pidin kyllä paljon tämän osan lopusta, se antoi kivasti osviittaa tulevasta. Sitä alkoi ihan odottaa jo seuraavaa osaa!


Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista

2 kommenttia:

  1. Toi Saga on ihan vieras mulle, mutta Mummo on aika ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sagat on tosi hyviä sarjakuvia, ja varsinkin ensimmäiset osat. Fiona Staplesin kuvitus on todella kivan näköistä. Ja Mummo oli kyllä ihana! Täytyy lukea muutkin osat :)

      Poista