16. elokuuta 2017

Tulevasta lukumaratonista

Tulevana lauantaina 19.8. on kesän kolmas ja viimeinen blogistanian yhteislukumaraton, johon minäkin aion jälleen osallistua. Kesän ensimmäinen maraton jäi minulta väliin, mutta heinäkuun maratonille osallistuin, siitä postaus täällä. Koska maraton sujui jälleen oikein kivasti ja se on aina niin mukavaa, päätin jo tuolloin että lähden mukaan myös tälle viimeiselle kerralle. Pienellä twistillä tosin.

Jotkut saattavatkin muistaa, kuinka viime vuoden tammikuun lopulla pidin viikon mittaisen lukumaratonin (Ensimmäinen puolikas, Toinen puolikas), ja sellaisen samanlaisen aion nyt toteuttaa uudelleen.  Yleensä tuollaisen normaalin 24 tunnin maratonin jälkeen olen huomannut olevani väsynyt, mutta silti tekee mieli vielä lukea, ihme ja kumma kyllä. Joten aloitan siis lukumaratonviikkoni itse lukumaratonpäivänä 19.8. ja vuorokauden intensiivisen lukemisen jälkeen jatkan jonkinnäköistä maratoonaamista aina seuraavaan lauantaihin, 26.8. asti. Sillä mikäs sen parempi aika pyhittää kokonainen viikko lukemiselle, kuin juuri ennen uuden lukuvuoden alkua ja heti yhteisen lukumaratonin jälkeen? 

20170816_1928031

Tämä saattaa olla jonkinlaista hulluutta, mutta ei anneta sen häiritä. Pidän luultavasti tuon vuorokauden lukumaratonin jälkeen sen verran taukoa lukemisesta, että aivot hieman nollaantuvat ja jottei sen jälkeen luetut sivut sotkeennu tuossa luettuun sivumäärään.
 
Aloitan yhteisen maratonin siis joskus lauantain puolella, ja teen siitä vielä erillisen, normaalin päivittyvän postauksen. Itse maratonviikosta en ole vielä aivan varma kuinka aion sen aikana blogia päivittää. Viimeksi tein sen kahdessa osassa, ja niin saatan tehdä nytkin, saa nähdä.

Kuvissa on jotain osviittaa siitä, mitä koko viikon aikana tulen luultavimmin lukemaan. Oryxia ja Crakea en varmastikaan kerkeä lukea loppuun ennen sitä, joten sillä ainakin aloitellaan. Sarjakuvia tulee olemaan tietenkin myös mukana, tällä hetkellä niitä odottaa pinossa jo nämä neljä, joista muumit olivat mukana edellisessäkin maratonpinossa. Näiden lisäksi kirjastossa odottaa yksi noutamistaan ja e-kirjoina niitä löytyy vielä hurja määrä.

20170816_1924542

Viimeksi sain viikon aikana luettua 1654 sivua, jonka ehkä haluaisin ylittää tällä kertaa. Mutta saa nähdä, riippuu varmasti paljon valituista kirjoista miten meneviä ne ovat. Lisäksi en aio aivan täysin jättäytyä muusta elämästä tauolle, joten joinain päivinä ei välttämättä tule luettua juurikaan, toisina sitten enemmän. Tämä onkin taas vähän sellainen kimmoke, jolla yritän saada itseäni lukemaan enemmän, viime aikoina kun kaikki muu on vienyt enemmän mukanaan kuin kirjat.

Tälläkin kertaa toivotan hyvillä mielin mukaan kaikki muutkin hullut, jotka haluavat pidentää maratoniaan viikon mittaiseksi. Jos aikaa ja jaksamusta on lukea hieman enemmän ja jättäen kenties somea tai tv:n katsomista vähemmälle, mukaan vaan!

14. elokuuta 2017

Ota kolme valitse yksi: Osa 2

Ensimmäisestä Ota kolme valitse yksi -sarjan postauksesta onkin vierähtänyt jo tovi, taitaapa olla aikalailla puoli vuotta! Tuolloin ensimmäiseksi valinnakseni päätyi Haiteksti, joka ei tosin lopulta napannutkaan mukaansa ja jätin sen puolen välin jälkeen kesken.

Kuten tosiaan epäilinkin, en tule tekemään tätä sarjaa kovin usein, sillä aikaa lukemiselle ei juuri tunnu olevan ja lukutahtini on muutenkin hidas. Mutta nyt ennen kuin syksyn kiireet alkavat, olisi jälleen sopiva aika valita seuraava kirja luettavaksi uudesta, jo aikaa sitten annetusta kolmikosta:

Laura Gustafsson: Huorasatu
Joskus joltain kirpparilta parilla eurolla ostettu, kun kaverit suosittelivat, kansi vaan on sen verran luotaantyöntävä että on jäänyt lukematta. Aihe toisaalta kiinnostaa, toisaalta ei.

Jennifer Egan: Sydäntorni
Kirpparihankinta, ei ihan kauhean kauaa ole hyllyssä edes ollut (omalla mittapuullani ainakaan). En ole aivan varma mistä kirja kertoo, kansilievekkin on aika salaperäinen, mutta samalla herättää mielenkiinnon.

Eowyn Ivey: Lumilapsi
Tämäkin luultavasti joltain kirpparilta ostettu joskus aikoinaan, ollut hyllyssä jo aika kauan aikaa. Aihe on aina ollut ihan kiinnostava, mutta jotenkin vain jäänyt lukematta kaikista kehuista huolimatta.


20170808_150027


Tällä kertaa valinta oli hieman vaikeampi mitä edellinen, sillä Eganin kirja kiinnostaa aiheeltaan ehkä enemmän, mutta toisaalta Iveyn kirja on ollut lukulistallani vielä kauemman aikaa. Huorasatu sen sijaan ei oikein kiinnosta, vaikka uskonkin sen olevan varmaan hyvä jos siihen vain tarttuisi.

Lopulta päätin tarttua kuitenkin Eowyn Iveyn Lumilapseen, sillä se on ollut tosiaan hyllyssäni jo liian kauan aikaa lukemattomana, ja niin monet ovat sitä kehuneet. Lisäksi aivan kohta ilmestyykin jo Iveyn seuraava suomennos, Maailman kirkkaalle laidalle, joka kiinnostaa retkikunta- ja selviytymis-aiheeltaan jopa vieläkin enemmän (Naparetkellä on osansa tähän), ja pitäähän sitä tämä esikoinen lukea ensin pois alta.

Mitä tulee ei-valittuihin kirjoihin, niin Eganin kirja jää ehdottomasti odottelemaan hyllyyn omaa vuoroaan, tämä nosti jälleen sen unohdettujen joukosta kiinnostavien kirjojen joukkoon, mutta Huorasadusta en ole vielä aivan varma. En jotenkin usko, että tulen koskaan siihen tarttumaan, kun niin monia muitakin, kiinnostavampia kirjoja odottaa vuoroaan. Mutta kertokaas jos olette Huorasadun lukeneet, kannattaako pitää vielä hyllyssä ja lukaista, vai laitanko kiertoon viemästä hyllystä tilaa?
 

7. elokuuta 2017

Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu

20170714_122608

Garth Greenwell 
Kaikki mikä sinulle kuuluu
(What Belongs To You, 2016)
Nemo, 2017
Suom. Juhani Lindholm
216 s.

Kipeä kuvaus pakahduttavasta kaipuusta, miehestä joka etsii itseään vieraassa maassa ja törmää kaikkialla oman menneisyytensä kahleisiin. Runollinen kertomus amerikkalaisen opettajan odysseiasta Bulgarian pääkaupungissa ja oman seksuaalisen identiteettinsä kapeilla kujilla. (takakansi)

Koko kirja alkaa opettajan ja Mitkon kohtaamisesta miestenhuoneessa. Mitko antaa, opettaja maksaa. Myöhemmin sama toistuu, mutta lopulta antamisessa, ottamisessa ja maksamisessa ei ole enää kysymys pelkästään seksistä tai rahasta, vaan rakkaudesta, ystävyydestä, omistamisesta ja halusta.

En ihastunut kirjaan aivan suin päin, alussa kirja tuntui oudolle ja menevän vähän sinne sun tänne. En saanut siitä otetta ja hetken ajan jo mietin, miksi ihmiset pitävät tästä niin paljon. Ja kuitenkin hieman ennen kirjan puolta väliä huomasin olevani koukussa ja pitäväni kirjasta koko ajan enemmän. Jokin opettajan tavassa ajatella ja muistella menneitä sai pauloihin, eikä lukemista malttanut lopettaa.

Kaikki mikä sinulle kuuluu on kaunis kirja, niin kieleltään kuin tarinaltaankin. Se on haikea, harmaansävyinen ja hieman traaginenkin, olematta kuitenkaan liian synkkä. Kirjaa lukiessa sitä sympatisoi kaikkia, mutta silti tekisi mieli välillä hieman potkia heitä eteenpäin.

Vaikka kohtaukset Mitkon kanssa olivat dramaattisia ja kiinnostavia, omia suosikkikohtiani kirjassa olivat ehdottomasti ne, joissa hän ei ollut fyysisesti läsnä, kuten vaikkapa loppupuolen ihana junakohtaus päähenkilön, tämän äidin ja pikkupojan kanssa. Tuo kohtaus opettajan tekemien muistiinpanojen ja havaintojen kanssa on kaunis, koskettava ja kovin mieleenpainuva. Siinä yhdistyy mielestäni hyvin opettajan menneisyys ja nykyisyys, ja siinä jotenkin tiivistyi koko ihastukseni kirjaa kohtaan.

Täysin varauksettomasti en kirjaan rakastunut, mutta hitaan lämpenemisen jälkeen pidin lukemastani todella paljon. Vuosisadan homoromaani? En nyt ehkä sanoisi. Entä kuuluuko tämä kaikkien aikojen 12 eroottisimman kirjan joukkoon? No en kyllä allekirjoittaisi sitäkään. Mutta hyvä tämä silti oli ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Kirjan pituudenkaan ei pitäisi olla este tähän tarttumiseen.

Muualla: Kirsin Book Club, Lukupino, Pieni kirjasto, Reader, why did I marry him?

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 42. Esikoisteos

29. heinäkuuta 2017

Mariko Tamaki: This One Summer

20170729_181116

Mariko Tamaki, Jillian Tamaki
This One Summer
Groundwood Books, 2015
320 s.

Rose matkustaa perheensä kanssa kesäksi mökille Awago Beachille, missä he ovat jo vuosia viettäneet kesät. Awagossa Rosea odottaa jo Windy, häntä puolitoista vuotta nuorempi tyttö, joka on Roselle kuin pikkusisko. Uimisen, tanssimisen ja juoruilun ohella tytöt puhuvat myös seksistä ja seksuaalisuudesta. Lähikaupassa työskentelee Rosen ihastuksen kohde Dunc, joka antaa tyttöjen vuokrata vanhoja kauhuelokuvia. Rosen perhettä koetellut tragedia sekä Duncin ja tämän tyttöystävän välinen draama ovat tarinan keskiössä ja varjostavat kaikkien kesälomaa.

Kirjassa käsitellään rankkoja teemoja nuorten lasten silmin. Lapset, lapsettomuus ja äitiys ovat ehkä päällimmäiset teemat joita tarkastellaan eri kulmista koko sarjakuvan ajan. Myös nuorten heräävä seksuaalisuus on kantava teema näiden ohella. Ensi-ihastumisien ohella mukaan tulee mustasukkaisuutta ja kateutta, mikä Rosella ilmenee vihamielisyytenä ja kapinointina. Rumia sanoja käytetään koska niitä on kuultu vanhempien nuorten suusta, vaikkei välttämättä tiedetä niiden merkitystä. Sarjakuvassa Rosea hieman nuorempi Windy edustaa vielä lapsuutta, kun Rose yrittää näyttää vanhemmalta mitä on.

Piirustustyyli on eläväistä, silmää miellyttävää ja pehmeää, jota siniharmaan sävyinen väritys vielä korostaa entisestään. Itse värejä en tähän sarjakuvaan edes kaipaa, se on hyvä juuri tällaisenaan. Eri sävyjä on käytetty hyvin eikä kirja näytä tylsältä tai liian tasapaksulta vaikka värit puuttuvatkin.

20170729_181308

This One Summer on kaunis sarjakuva, joka sopi kesäiltaan todella hyvin. Tämä olisikin ollut täydellinen luettavaksi kesämökillä. Tarina on kevyt, muttei kuitenkaan pelkkää höttöä. Pituuttakin löytyy, joten tarina ei lopu kesken eikä missään ole tarvinnut kiirehtiä.

Muualla: Ihminen välissä

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään

21. heinäkuuta 2017

Bea Uusma: Naparetki: Minun rakkaustarinani

20170721_154020

Bea Uusma
Naparetki: Minun rakkaustarinani 
(Expeditionen: Min kärlekshistoria, 2013)
Like, 2015
Suom. Petri Stenman
290 s.


Luen hyvin harvoin tietokirjoja, mutta tällaisen kirjan kohdalla sitä aina tulee pohtineeksi että miksi. Sillä näin hienoja kirjoja lukisin ehdottoman mielellään useamminkin.

Vuonna 1897 Andree ja hänen tutkimusretkikuntansa yrittävät päästä Pohjoisnavalle vetypallollaan, mutta joutuvat erinäisistä syistä laskeutumaan jo paljon aiemmin jäätikölle, ja aloittavat pitkän vaelluksen kohti lähintä varikkoa. Miesten ruumiit ja leiri löytyvät yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin Valkosaarelta, mutta kukaan ei tiedä miten tai miksi miehet lopulta kuolivat. Naparetki on Uusman oma vuosien kestävä tutkimusmatka Andreen ja kumppaneiden matkaan, selvittäen parhaansa mukaan mitä tuolla retkellä oikein tapahtui.

Retkikunnan tarinan ja kuolemien selvittämisen ohella kirja on myös aikamoinen osoitus Uusman pakkomielteestä kyseistä mysteeriä kohtaan. Kirja on tehty niin suurella intohimolla ja hartaudella, että lukijana sitä innostuu ja kiinnostuu aiheesta pakostikin. Kaikkialla kirjassa näkyy vuosien tutkimuksen tulos; jokainenkin pienikin asia on käännetty ympäri ja vastauksia on etsitty kaikkialta. Tällainen omistautuminen asialle ja kaikkien vaihtoehtojen pohtiminen on todella ihailtavaa, ja saa tosiaan kiinnostuksen pysymään yllä vaikkei aihe sinällään olisi aiemmin kiinnostanutkaan.

Naparetki on yksinkertaisesti upea kirja. Se on ensinnäkin ulkoasultaan hyvin kaunis; kirja sisältää paljon kuvia, taulukoita, piirustuksia ja erivärisiä sivuja, jotka rytmittävät lukemista hyvin, ja ovat myös visuaalisesti nättejä ja pitävät kiinnostusta yllä. Kirja on varmaan yksi visuaalisesti näteimpiä kirjoja joita omistan. Tämän kaiken lisäksi kirja kertoo todella mielenkiintoisen tarinan, joka pitää otteessaan loppuun asti, ihan sinne viimeisille sivuille saakka. Itse ainakin elin täysin mukana kirjan tarinaa, miesten vaativaa ja vaarallista retkeä jäätiköllä ja pohdintoja todennäköisistä kuolinsyistä.

Ainoa asia mikä kirjassa häiritsi melko paljon, oli sen lukuisat kirjoitusvirheet. Pari ei yleensä ärsytä juurikaan, mutta tästä niitä löytyi varmasti reipas kymmenkunta. Varsinkin, kun virheitä oli myös päivämäärissä ja vuosiluvuissa, sekä tarkoissa päiväkirjamerkinnöissä, se alkoi jo hieman häiritä lukukokemusta. Olen aina aika tarkka yksityiskohdista, varsinkin tietokirjoissa, sillä haluan tietää kaiken, niin virheet jäävät mieleen häiritsemään. Virheistä huolimatta kirja oli todella upea ja mieletön lukukokemus, jota voi suositella lämmöllä.

Muualla: Kirjanurkkaus, Lumiomena, Mitä luimme kerran, Järjellä ja tunteella

Arvosana: Viisi kissanpentua

Helmet-haaste: 16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja

8. heinäkuuta 2017

Blogistanian kesälukumaraton vol 2 (OHI)

Edelliseen lukumaratoniin en päässyt mukaan, mutta tällä kertaa aikaa on, lukemista riittää ja intoakin taitaa löytyä ainakin tarpeeksi. Blogistanian tämän kesän toista lukumaratonia emännöi Jane Kirjan jos toisenkin -blogista. Sieltä voi käydä lukemassa myös säännöt ja vaikka vielä ilmoittautuakin, itsekin tein lopullisen päätöksen osallistua vasta tänä aamuna.

Aloitan oman urakkani tänään iltapäivällä, luultavasti joskus parin tunnin sisään. Aloitan todennäköisesti tällä hetkellä kesken olevasta Nälkäpelistä, jonka uusintalukua olen odottanut kovasti. Se on sen verran nopealukuinen ja koukuttava että uskon saavani luettua sen helposti kokonaan. Aika varmasti tulen myös tarttumaan This One Summer -sarjakuvaan, sillä sen lukemista olen pantannut tämä lukumaraton mielessäni.

20170708_121513

Noiden kahden varman luvun lisäksi en sitten tiedäkään mihin tarttua, mutta tuossa on nyt muutama vaihtoehto. Muumi-sarjakuvia hain tänään kirjastosta, samoin kuin Greenwellin kirjan, joka lyhyytensä puolesta voisi toimia maratonilla. Lisäksi mukana vielä lisää sarjakuvaa, hieman novelleja ja se edelleen aloittamatta oleva Oryx ja Crake. En tiedä mikä sen aloittamisessa niin pelottaa kun kaikki kirjat menevät sen edelle. Todennäköisesti se on aloittamatta vielä maratonin jälkeenkin, mutta olkoot nyt tuossa taas muistutuksena.

Päivittelen tähän samaan postaukseen lukemisiani maratonin edetessä. Tsemppiä kaikille muillekin maratoonareille! 

Klo 14:30 - 17:00

Aloitin maratonini lopulta puoli kolmelta, joten parisen tuntia on nyt lukuaikaa takana. Jatkoin jo aiemmin aloittamani Nälkäpelin parissa ja pidin juuri pienen eväs- ja blogienlukutauon. Lukeminen on alkanut aika hitaasti kuten aina, vauhtiin pääsemisessä kestää minulla nähtävästi aina hetki jos toinenkin. Nälkäpelillä jatkan kuitenkin vielä, sillä se vetää puoleensa, sitten vaihdan luultavasti sarjakuvan pariin.
Sivuja yhteensä: 78

Klo 17:00 - 20:40

Jo neljäsosa maratonia takana, kylläpä aika rientää vauhdilla! Varsinkin, kun tuntuu etten oikein etene juuri mihinkään lukemisieni kanssa. Nälkäpeli on edelleen kesken, aikalailla sata sivua vielä jäljellä. Olen lukenut aika hitaasti ja hyppien välillä riveillä, en tiedä mistä hitauteni nyt johtuu. Ehkä jään pohtimaan kirjan tarinaa välillä hieman liikaa. Lähdin välissä ulkoilemaankin, mutta otin Nälkäpelin mukaan, äänikirjan muodossa! En halunnut aloittaa mitään uuttakaan, ja oli kiva päästä kuuntelemaan miltä kirja kuulostaa äänen luettuna. Lukija ei ehkä ollut ihan omaan makuuni, ja lukutahti oli aika hidas enkä huomannut Bookbeatin asetuksissa että sitä saisi nopeutettuakaan? Noh nyt on kuitenkin saatu tarvittava happihyppely sekä ruokaa. Seuraavaksi taidan vihdoin hypätä sarjakuvan pariin, pakko päästä Nälkäpeli-areenalta hieman toisiin maisemiin.
Sivuja yhteensä: 164

Klo 20:40 - 00:00

Luin välissä This One Summer -sarjakuvan, joka oli kyllä kuin tehty tällaiseen kesäiltaan, vielä parempi olisi ollut jonkinlainen mökkiympäristö. Sarjakuva oli hyvä, ja vei tarpeeksi kauas areenalta, että Nälkäpelin pariin jaksoi jo taas palata. Sitä on vielä n. 60 sivua jäljellä, loppu siis häämöttää jo, mutta lukutahtini on ollut sen kanssa todella matelevaa, että katsoo nyt kauan sen parissa vielä kestää. Nyt alkaa pikkuhiljaa tuntua myös väsymystä ilmassa, mutta kyllä sitä vielä jonkin aikaa jaksaa valvoa ja lukea.
Sivuja yhteensä: 534

Sunnuntai Klo 11:50

Luin yöllä Nälkäpelin loppuun ja yritin herätä aamulla aikaisin taas lukemaan. Lyhyet yöunet vähän kuitenkin verotti ja nousin hieman myöhemmin mitä oli tarkoitus, mutta ei se mitään. Aamupalan jälkeen nappasin tabletin ja kävin Giant Days -sarjakuvan pariin, jonka tuossa juuri luin loppuun. Kiva ensimmäinen osa, onneksi toinenkin osa löytyy jo e-kirjavalikoimastani. Nyt ajattelin siirtyä kissojen kanssa parvekkeelle lukemaan, mutta en ole vielä aivan varma että mitä, ehkä Greenwellin kirjaa tai novelleja. Maratonia jäljellä vielä noin kaksi ja puoli tuntia, jotain siinä ajassa vielä ehtii!
Sivuja yhteensä: 709

Klo 11:50 - 14:30

Ja näin on minun lukumaratonini loppunut! Aika kivasti meni, tänään tuntui lukeminen sujuvan ehkä hieman kivuttomammin mitä eilen, vaikka silloinkin lukeminen maistui ihan hyvin. Pääsin lopulta Greenwellin Kaikki mikä sinulle kuuluu -kirjassa puoleen väliin, vaikuttaa kiinnostavalle ja sitä luki helposti. 

Kaiken kaikkiaan maraton oli oikein onnistunut, kaikki kirjat sopivat maratonille hyvin ja sivumääräänkin olen oikein tyytyväinen. On mukavaa että sai vihdoin aikaa ihan vaan lukea, se kun on jäänyt viime aikoina niin vähäiselle. Ajattelin lähteä myös elokuun yhteiselle maratonille mukaan, se kun on juuri sopivasti ennen syksyn koulujuttujen alkua.

***
Luetut kirjat:

Suzanne Collins: Nälkäpeli (osittain, 275 s.)
Mariko Tamaki, Jillian Tamaki: This One Summer (320 s.)
John Allison, Lissa Treiman: Giant Days, Vol 1. (114 s.)
Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu (osittain, 122 s.)

Sivuja yhteensä: 831 
 

7. heinäkuuta 2017

Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula

20170707_0928031

Alan Bradley
Kuolleet linnut eivät laula (Flavia de Luce #6)
(The Dead in their Vaulted Arches, 2014)
Bazar, 2017
Suom. Maija Heikinheimo
335 s.
arvostelukappale

Flavia perheineen seisoo Buckshawin asemalla odottaen kovasti kaipaamaansa äitiä saapuvaksi kotiin. Asemalla on sankka joukko ihmisiä vastassa, muun muassa myös itse Winston Churchill. Kaiken odotuksen keskellä tuntematon mies tulee juttelemaan Flavialle pyytäen tätä varoittamaan isäänsä. Eikä aikaakaan, kun mies löytyy lähtevän junan alta kuolleena. Kaiken tämän keskellä Flavian täytyy vielä sietää tuntemattomia serkkujaan, jotka tuppaavat Buckshawiin.

Tämä sarjan kuudes osa poikkeaa aiemmista osista jonkin verran, sillä tuore kuolemantapaus ei oikestaan ole päällimmäisenä aiheena, vaan enemmän paneudutaan de Lucen suvun mysteereihin ja salaisuuksiin. Itseäni tämä kiehtoi enemmän kuin mysteerimiehen kuolema, ja olen todella iloinen, että vihdoin Flavia saa jotain vastauksia kysymyksiinsä perheestään, äidistään ja Doggeristakin. Vaikka useita uusia, kiperiäkin kysymyksiä tietenkin nousee esille vastauksien myötä.

Kirja on myös tunnelmaltaan paljon synkempi mitä aiemmat, ja siinä onkin koko ajan aika surullinen pohjavire. Flavia pohtii kaikenlaista, eikä ole aivan oma itsensä. Eräs aika hullukin idea tulee hänen mieleensä, mikä toisaalta oli ehkä vähän epäuskottavaa, mutta toi esiin myös sen, kuinka hän haluaa tehdä kaikkensa isänsä vuoksi. Flavian isä on jotenkin kovin sympaattinen tapaus muutenkin, rakkaus lapsiin ja Flaviaan välittyy harvoin, mutta sitäkin vahvempana.

Kirjan loppuratkaisu vie tarinaa ja Flaviaa aika erilaiseen suuntaan, mutta mielestäni tämänkaltainen muutos on vain hyvästä. Tämä oli kuitenkin jo sarjan kuudes osa, ja pidemmän päälle samankaltaiset mysteerit samassa ympäristössä saattavat puuduttaa jopa uskollistakin lukijaa. Syksyllä ilmestyykin jo seitsemäs suomennettu osa, joten silloin nähdään, kuinka erilaiselta Flavian tulevaisuus näyttäytyy.

Tällä kirjalla on myös ehdottomasti paras ja nerokkain nimi sitten aivan ensimmäisen osan, Piiran maku makea. Tuo ehkä soljuu vielä paremmin kuin tämä Kuolleet linnut eivät laula, mutta tämä on monella tapaa nerokas nimi, ja mielestäni sopii kirjalle jopa paremmin kuin sen alkuperäinen nimi. Nimestä huokuu salaisuudet ja niiden juoruaminen, ja nimi käy kirjan sisältämien mysteerien kanssa hyvin yhteen.

Muualla: Kirjojen keskellä, Kirjasähkökäyrä, Yöpöydän kirjat, Hyllytontun höpinöitä, Hurja hassu lukija

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

Flavia de Luce-sarja:
Piiraan maku makea (The Sweetness at the Bottom of the Pie)
Kuolema ei ole lasten leikkiä (The Weed That Strings the Hangman's Bag)
Hopeisen hummerihaarukan tapaus (A Red Herring without Mustard)
Filminauha kohtalon käsissä (I Am Half-Sick of Shadows)
Loppusoinnun kaiku kalmistossa (Speaking from Among the Bones)
Kuolleet linnut eivät laula (The Dead in Their Vaulted Arches)
Nokisen tomumajan arvoitus (As Chimney Sweepers Come to Dust) (tulossa syksyllä)
Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd
 
The Grave's a Fine and Private Place

29. kesäkuuta 2017

Brian K. Vaughan: Paper Girls 1

20170629_103248

Brian K. Vaughan, Cliff Chiang
Paper Girls, Vol. 1 (#1-5)
Image Comics, 2016
144 s.

Paper Girls kertoo neljästä nuoresta tytöstä, jotka jakavat aamuisin lehtiä työkseen. Halloween-yönä kaduilla tulee vastaan kummallisia ja pelottavia hahmoja, joten tytöt lyöttäytyvät yhteen. Ja hyvä niin, sillä vastaan tulee pelottavien nuorukaisten lisäksi myös muita, kummallisia ja vaarallisiakin hahmoja, joita vastaan tytöt joutuvat selviytymään. Mukana on myös pelottavia, huppupäisiä hahmoja, kammottavaa jyrinää, outoja katoamisia, hirmuliskoja sekä kummallinen vekotin autiotalon kellarissa.

Tämä oli varsin mukava, erilainen ja todella viihdyttävä sarjakuva. Itse katson sarjakuvissa aina ensimmäisenä visuaalista puolta, ja se onkin tässä sarjakuvassa ehdottomasti onnistunutta. Sivut täyttyvät vahvoista,  hieman pastellisävyisistä väreistä, jotka tuovat hyvin ilmi aamuyön tuntien sävyt. Myös itse piirustustyyli on mieleeni, tätä oli kiva lukea. Ja voidaanko hetki ihastella tätä kantta? Se on upea.

Paper Girls tuo myös todella vahvat vibat Netflixin ihanasta Stranger Things -sarjasta. Molemmissa on joukko nuoria jotka ajelevat pyörillään ja selvittävät kylässään tapahtuvia outoja asioita. Molemmat sijoittuvat myös -80-luvulle. Erityisesti sarjakuva saa plussaa tyttöjengistä; miten kivaa että kerrankin pääosissa nähdään vain tyttöjä, Stranger things-sarjassa suurin osa päähenkilöistä on poikia. Paljon yhtäläisyyksiä, mutta tarpeeksi paljon kuitenkin myös eroavaisuuksia. Yksi suuri eroavaisuus on sarjakuvassa näkyvä aikamatkustus.

Aikamatkustus on mielestäni aina kiinnostava aihe, mutta aina sitä ei ole toteutettu mitenkään kovin loistokkaasti, ja siksi aihe hieman saattaa myös pelottaa. Tässä ensimmäisessä osassa aikamatkustus on kuitenkin toteutettu mielestäni hyvin ja kiinnostavalla tavalla, se tuo sarjaan myös ihan omanlaisensa tunnelman, edelleen hyvin -80-lukua mielestäni.

Ensimmäisen osan lopetus oli hyvin mielenkiintoinen, ja sai tietenkin janoamaan lisää. Brian K. Vaughanin tarinat ovat olleet kovin mieleeni, joten toivon että tästä tulee jälleen yksi sarja jota seurata ihanan Sagan ohella. Vahvat suositukset siis tälle, kokeilkaa jos yhtään aihe kiinnostaa tai haluaa muuten vain lukea kaunista ja viihdyttävää sarjakuvaa.

Muualla: Lukuisa

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt.

21. kesäkuuta 2017

Shari Lapena: Hyvä naapuri

20170621_105039

Shari Lapena
Hyvä naapuri
(The Couple Next Door, 2016)
Otava, 2017
Suom. Oona Nyström
316 s.

Anne ja Marco Conti menevät seinänaapuriinsa illalliskutsuille, mutta jättävät puolivuotiaan tyttönsä Coran nukkumaan sänkyynsä. Vaikka vanhemmat käyvät katsomassa tytärtään puolen tunnin välein, pääsee silti kaikkien vanhempien painajainen tapahtumaan; Cora katoaa vuoteestaan. Katoamista tulevat tutkimaan poliisit ja rikostutkija Rasbach.

Hyvä naapuri on aiheeltaan toisaalta rankka, mutta toteutukseltaan kuitenkin yllättävän kevyt trilleri. Lapsen sieppaus on aiheena kamala, ja vanhempien tuskastelut asian kanssa voi olla välillä tuskaista luettavaa. Kirja ei ole kuitenkaan ollenkaan raaka, väkivaltaa ei ole ja mitään muuta kamalaa kirjassa ei sitten tapahdukaan. Kirja toimii varmasti hyvin sellaisille, jotka eivät lue paljon dekkareita eivätkä pidä liiasta raakuudesta, kuten minulle. Tosin minulla oli lopulta muutama ongelma kirjan kanssa minkä takia en siitä mitenkään erityisen paljon pitänyt.

Kirjassa on paljon juonikiemuroita ja käänteitä. Kirjassa myös paljastetaan lukijalle asioita yllättävän anteliaasti ja aikaisessa vaiheessa. Lukija on lopulta asioista paljon paremmin perillä kuin kirjan henkilöt, tai siltä asiat ainakin saadaan näyttämään. Sillä vaikka kirjan henkilöitäkin johdetaan harhaan tuon tuosta, niin myös lukijana sitä pääsee yllättymään monta kertaa. Yllätykset tosin eivät ehkä ole aivan täysin sellaisia, joissa matto vedetään jalkojen alta ja kaikki tulee ihan puun takaa, sillä aika useasti ainakin minulla lukijana oli edes jonkinlainen vainu tapahtumista jo etukäteen.

Yksi suuri ongelma minulle kirjassa oli kuitenkin nimenomaan näiden eri käänteiden ja oikeastaan koko kirjan juonen heppoisuus, ennalta-arvattavuus sekä epäuskottavuus. Tarina ja hahmojen motiivit menevät vaan välillä vähän liian yli. Tarina on kyllä hienosti rakennettu ja suunniteltu, mutta melkeinpä jopa liian hyvin, kaikki on vähän liian tarkoin harkittua. Käänteet pitivät kuitenkin hyvin otteessaan, kuten trillerin mielestäni kuuluukin tehdä, ja kirjan luki vauhdilla ja kyllä sen parissa viihtyi.

Toinen ärsyyntymisen syy tulikin vastaan oikeastaan vasta kirjan viimeisillä sivuilla, ja voin pitkästä aikaa sanoa, etten pitänyt tämän kirjan lopusta oikeastaan yhtään. Loppuratkaisu on sitten taas eri asia, vaikkei se mitenkään yllätyksenä enää tullutkaan, sen verran paljon kirjassa eri salaisuuksia avattiin että kun kaikki lopulta selitettiin auki, lukijana tuon kaiken jo tiesikin. Mutta itse lopetuksesta en pitänyt, mielestäni se oli aivan turha, huomionhakuisen erilainen, ja jopa aika ennalta-arvattava, valitettavasti. Jälleen kerran tulee mieleen liian täydellisyyteen harkittu kokonaisuus.

Asia josta en myöskään kovin pitänyt, on kirjan nimi. Vähän liian suorasukainen ja korostava, toi heti alkuun ennakkoluuloja ja sai epäilykset heräämään. Ja nyt kirjan lukeneena en oikeastaan vieläkään pidä kirjan nimestä, en alkuperäisestä enkä suomennoksestakaan. Mielestäni hieman mielikuvituksellisempi olisi ollut paljon kiehtovampi ja mielekkäämpi.

Loppujen lopuksi Hyvä naapuri toimi kuitenkin oikein hyvänä viihteenä, se veti mukaansa kuin magneetti ja kun sen vihdoin aloitin oikein kunnolla, luin sen parissa päivässä, melkein malttamatta lopettaa. Tämä ei ole liian jännittävä varmasti kellekkään, vaikka aiheena lapsen kidnappaus onkin järkyttävä ja koskettava. Nopealukuinen ja koukuttava, mutta hieman ennalta-arvattava ja ärsyttävä.

Muualla: Rakkaudesta kirjoihin, Sinisen linnan kirjasto, Leena Lumi,

Arvosana: Kolme kissanpentua

Helmet-haaste: 24. Kirjassa selvitetään rikos

9. kesäkuuta 2017

Rainbow Rowell: Eleanor & Park

20170605_105450

Rainbow Rowell
Eleanor & Park (2013)
Viisas Elämä, 2016
Suom. Terhi Kuusisto
384 s.

Voi Eleanor ja Park minkä teitte. Satuin törmäämään tähän kirjaan ihan sattumalta kirjastossa, ja ajattelin kokeilla ihastuisinko minäkin Rowellin tyyliin kuten niin monet muutkin. Fangirl on myös kiinnostanut, mutta jostain syystä vielä enemmän Eleanor & Park. Ja niinhän siinä taisi käydä, että tämäkin tyttö ihastui suunnattomasti Eleanorin ja Parkin tarinaan.

Eleanorilla on räiskyvän punainen kihara tukka, kummallisia vaatteita ja särkynyt perhe. Hän on täysin eri maailmasta kuin Park, kenen viereen hän joutuu istumaan ensimmäisenä koulupäivänä täydessä koulubussissa. Parkilla on korealainen kampaaja-äiti, rakastuneet vanhemmat, paljon sarjakuvia, sekä naapurissa asuva koulukiusaaja Steve ja tämän tyttöystävä Tina. Eleanor on niin erilainen ja huomiota herättävä, että Parkia nolottaa. Mutta samalla myös kiehtoo, sillä ihan kuin Eleanor haluaisi olla samaan aikaan tarkoituksella niin muista erottuva, ja silti huomaamaton. Eleanorin mielestä Park taas on rasittava aasialaisnuija, mutta lukee kuitenkin koulumatkoilla salaa sivusilmällä tämän sarjakuvia.

Eleanor & Park on monella tapaa sydäntäsärkevä. Eleanorin kotiolosuhteet; kamala isäpuoli Richie, alistunut äiti ja pienet sisarukset tekivät kirjasta jo itsessään sydäntäsärkevän ja osin ahdistavankin. Ahdistavan, koska Eleanorin tilanne näyttää niin epätoivoiselle ja valitettavasti hyvin todelliselle. Aina kun Eleanor menee kotiinsa, lukijanakin sitä pelkää mitä seuraavaksi tapahtuu. Lisäksi Eleanorin ulkonäköpaineet ja kehonkuva toivat häneen vielä uuden, surullisen ulottuvuuden. Parkin puolelta tällaista surumielisyyttä ei juuri ollut, vaikka Parkin ja tämän isän väleissä jotain haikeaa välillä olikin. Lisäksi tietenkin Eleanorin ja Parkin hiljattain syttyvä, erikoinen ensirakkaus on omalta osaltaan surumielistä ja silti niin ihanaa luettavaa.

Muuten Eleanor & Park on todella ihastuttava, söpö ja lämmin kirja. Eleanorin ja Parkin suhde on suloinen, eikä onneksi aina pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan töyssyjäkin matkan varrelta löytyy. Eleanor on sisimmältään hyvin herkkä ja ottaa usein kuulemansa huonolla tavalla, kun taas Parkilla on tapana sanoa asioita ajattelematta niitä täysin loppuun saakka, jolloin väärinymmärryksiä ja törmäyksiä tulee väistämättä. 

Tykästyin kirjassa erityisesti siihen, että tapahtumat eivät sijoitu nykypäivään vaan 80-luvulle, eli kasettisoittimien kulta-aikaan. Kirjassa on sarjakuvien ohella monia musiikki-viittauksia Parkin tutustuttaessa Eleanorin lempimusiikkiinsa, ja päinvastoin. 

Kirjaa oli todella helppo lukea ja siihen jäi täysin koukkuun alun jälkeen. Lyhyet, vuorottelevat näkökulmat veivät kirjaa vauhdilla eteenpäin ja avasivat tarinaa kivasti molempien silmin. Vaikka omat nuoruusvuodet ja ensi-ihastumiset on jo koettu, kirja jaksoi silti kiinnostaa ja ihastuttaa todella hyvin. Vahvat suositukset tälle!

Muualla: Ullan luetut kirjat, Kirjaneidon tornihuone, Kirjaston kummitus, Notko, se lukeva peikko, Pieni kirjasto

Arvosana: Viisi kissanpentua

Helmet-haaste: 2. Kirjablogissa kehuttu kirja

2. kesäkuuta 2017

Kevään lukukooste

En ole koko kevään aikana tehnyt normaaleja kuukausittaisia koonteja luetuista kirjoista, sillä alkuun ei niitä juuri ollut ja myöhemmin vain unohdin. Viime keväänä taisin tehdä myös parin kuukauden ajalta koosteet kerralla, samoin toissavuonna. Joku kevään kirous siis tämäkin. Mutta ihan hauskaa toisaalta välillä katsastaa näinkin pitkälle taaksepäin mitä tuli luettua, kuukauden välein tuntuu olevan ehkä vähän liian usein, varsinkin jos luettujen määrä on sen verran pieni kuin minulla.

Maaliskuussa oli aivan liian paljon koulujuttuja, ja ainoaksi kokonaan luetuksi kirjaksi jäi bussimatkoilla kuunneltu Carrie Fisherin äänikirja The Princess Diarist. Kesken jätin Steven Hallin Haitekstin. Fisherin kirja oli kyllä onneksi oikein hyvä ja ihana kuunneltava matkoilla, mutta olisihan se ollut kiva muitakin ehtiä lukea. Kuuntelusaldoksi tuli siis äänikirjasta n. 5 tuntia.

IMG_20170430_132107_349

Huhtikuu oli onneksi hieman parempi lukukuukausi, ja sain luettua kolme kirjaa.

J. S. Meresmaa: Mifongin kadottama (480s.)
Brian K. Vaughan: Paper Girls Vol. 1 (144s., postaus tulossa)
John Williams: Augustus (429s.)

Sivuja yhteensä: 1053

Oli ihanaa palata jälleen Mifonkien pariin, enkä malta odottaa syksyllä ilmestyvää sarjan päättävää osaa. Vaughan ei pettänyt taaskaan, ja Paper Girlsien ensimmäinen osa olikin oikein viihdyttävä. Siitäkin on varmaan jonkinlainen lyhyt postaus vielä tulossa kunhan jaksan ehdin sen kirjoittaa. Williamsin Augustus oli monipuolinen, erilainen ja aika ihana kirja, ja kieltämättä nyt harmittaa, että olen lukenut kaikki Williamsin kirjat.

IMG_20170526_121638_810

Toukokuussa luin niin ikään kolme kirjaa.

Alice Munro: Jupiterin kuut (317s.)
Rainbow Rowell: Eleanor & Park (384s.)
Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula (335s., postaus tulossa)

Sivuja yhteensä: 1036

Munron novellikokoelma oli hyvä, muttei vieläkään ihan täysin vakuuttanut. Rowell ihastutti kirjallaan täysin, ja joskus täytyy varmasti tarttua hänen muihinkin teoksiin, Fangirl nyt ainakin kiinnostaa, onhan sitä niin paljon kehuttukin. Bradley ei myöskään pettänyt uudella suomennetulla Flavia de Luce-kirjallaan, vaikka toisaalta tuntuu että eipä nuo kirjat minua voi enää pettääkään. Niiden parissa viihtyy aina takuuvarmasti, vaikkei ne välttämättä mitään tajunnanräjäyttäviä lukukokemuksia olekaan.  

IMG_20170512_113702_920

Ylläolevan kuvan laitoin jo toukokuun alussa instagramiin pohtien kumman kirjan aloitan seuraavaksi. No, voin sanoa etten ole vieläkään aloittanut kumpaakaan. Mutta molemmat kuuluvat kyllä kesälukemisien listalle, ainakin hyvin todennäköisesti. Tällä hetkellä onkin jonkinlainen Oryx ja Crake kimppaluku meneillään, mutta koska kirjastossa odottaa noutamista myös Ferranten uusin kirja, joutuu Atwood vielä hetkeksi väistymään tieltä.  

Taidan olla myös vähän sitä mieltä, että teen tulevan kesän lukemisista tällaisen yhteiskoosteen sitten kesän lopulla, varsinkin koska aion vielä tämän kesäkuun opiskella, niin lukemiselle ei taida kauheasti olla aikaa tenttikirjojen ohella. Voi siis hyvin olla, että ainoaksi luetuksi jää se Ferranten kirja, mutta saa nyt nähdä. Plus kuten jo mainitsin, on ehkä mukavampi itsekin kunnolla muistella taaksepäin mitä tuli luettua.

Muita kesäsuunnitelmia ei lukemisten saralta ole, mennään ihan fiiliksen mukaan. Onko teillä jotain kesälukusuunnitelmia jo tehtynä?

Ihanaa kesää kaikille!

21. toukokuuta 2017

10 oman hyllyn himotuinta 2017

Noniin, en sitten malttanut olla tekemättä tätä listaa kuitenkaan, vaikka kovasti olin ajatellut että se jää tällä kertaa tekemättä. Listat on kuitenkin lopulta niin hauskoja ja tällä kertaa tuntuu, että sain kasaan todella hyvän, kutkuttavan listan oman hyllyn kirjoista, jotka kiinnostavat ja joista useat tekee mieli lukea heti tai piakkoin. Olin listan kanssa itseasiassa todella kriittinen, ja sen kasaan saamisessa kesti yllättävän kauan. Mutta nyt olen tyytyväinen lopputulokseen, ja ensi vuonna sitten katsotaan miten kävi!

20170518_1252351


10 oman hyllyn himotuinta:

Bea Uusma: Naparetki: Minun rakkaustarinani
Hurraa, jotain tietokirjallisuuttakin on mukana listalla! Pienen pläräilyn jälkeen totesin että jestas sentään miksen ole jo lukenut tätä, vaikuttaa ihan mahtavalle.

Ian McEwan: Lapsen oikeus
Ian McEwania en ole nyt taas hetkeen lukenut, ja nyt alkoi tuntua hyvälle hetkelle lukea häneltä lisää. Tätä kirjaa olenkin kovasti jo odottanut.

John Irving: Minä olen monta
Kesä alkaa häämöttää näköpiirissä, ja se tietenkin tarkoittaa minulle Irving-nälän kasvamista. Silmät osuivat tällä kertaa tähän, jota kovasti povataan samankaltaiseksi kuin rakastamaani Garpin maailmaa. Saas nähdä miten käy!

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Viime listalla oli hyllyssä ikuisuuden norkunut Teemestarin kirja, nyt hieman tuoreempi tapaus. Aihe mielenkiintoinen ja erilainen, kansi todella kaunis. 

Margaret Atwood: Oryx ja Crake
Tämä on listalla ehkä pienellä huijauksella, sillä juuri viimeksi puhuin, kuinka aion tämän nyt vihdoin aloittaa ja ottaa kenties koko trilogian ihan kesäprojektiksi. Toki, tilanteet voivat muuttua nopeastikin, mutta toivon mukaan pian tämän kimppuun!

Shari Lapena: Hyvä naapuri
Myös tämän kirjan ajattelin aloittaa piakkoin, toki nyt taisi jo muutama kirja kiilata edelle. Kuitenkin tällä hetkellä hyvin korkealla lukupinossa! Jotenkin nyt kovasti kaipaa jotain dekkaria tai trilleriä ja tämä vaikuttaa siihen sopivalle.

Mariko Tamaki: This One Summer
Ystävältäni saatu sarjakuva, jonka aion varmasti ottaa kesälukemiseksi. On tehnyt mieli lukea jo hetken aikaa, mutta koska nimessä on kesä, täytyy se lukea kesällä, näin olen päättänyt. 

Sara Gruen: Apinatalo
Toinen viime listalta tälle uudelle päässyt kirja. Tämän aihe on edelleen todella kiinnostava, joten ihan sen perusteella se tänne päätyi.

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen
Viimeisimmän Ishiguron lukemisesta on jo pieni ikuisuus, joten mikäs sen parempi kuin ottaa tällä kirjalla vahinko takaisin. Aihe ja aika hyvin erilaiset mitä olen tottunut lukemaan, mutta silti hyvin kiinnostavat.

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
Tätä kehuttiin viime listan katsauksen yhteydessä niin paljon, että täytyihän se ottaa vielä tällekin listalle mukaan. Lisäksi pienen selailun jälkeen totesin, että kyllähän se ihan kiinnostaakin vielä.


Kuten voi huomata, listalla on kolme tuttua kirjaa viime listalta; Oryx ja Crake, Apinatalo ja Sinun jälkeesi, Max. Sen sijaan myös monien kehuma Murakamin 1Q84 ei nyt tälle listalle päässyt. Listalla näkyy olevan muuten aika isoja nimiä mukana, että katsotaas miten niiden kanssa käy.

Mutta siinäpä se! Mitäs pidätte listasta, onko omia suosikkeja tai inhokkeja? Itse olen tällä kertaa hyvin innoissani tästä listasta, ja voisinkin tehdä jo aika uskaliaan ja itsevarman ennusteen, että ainakin puolet tulen näistä lukemaan tulevan vuoden sisään, ellen jopa enemmänkin. Eli tavoite on ainakin 5/10! Sen näkee sitten vuoden päästä kuinka ylhäältä sitä tiputaankaan, haha.

16. toukokuuta 2017

Viime vuoden 10 odotetuinta kirjaa

Viime vuoden huhtikuussa listailin odotetuimmat kymmenen kirjaa hyllystäni, ja nyt olisi vihdoin aika tarkistaa miten tuon listan kanssa kävi, eli kuinka monta sieltä tulikaan luettua. En ole vielä aivan varma tulenko tekemään uutta listaa, ne kun tahtovat tuoda ehkä vähän turhan paljon ahdistusta siitä, kuinka kauan jotkut kirjat ovatkaan hyllyssäni istuneet lukemattomina. Mutta saa nähdä, hauskaa tämä kuitenkin on!

Tässä siis viime listaukseni, tummennetut tulin lukeneeksi:


Naomi Novik: Uprooted
Haruki Murakami: 1Q84 osat 1 ja 2
Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo
Amity Gaige: Schroder
Sara Gruen: Apinatalo
Ali Smith: Oli kerran kello nolla
Margaret Atwood: Oryx ja Crake
Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja 
Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin

Tuloksena siis 3/10! Olen oikeastaan hieman yllättynyt, että luin listalta ylipäätään mitään, eli eihän tähän kauhean pettynyt voi olla. Ainoa, mihin olen pettynyt, on se, etten vieläkään kerennyt tarttua Oryx ja Crakeen, sillä sen lukemista olen pohtinut nyt aktiivisesti koko alkuvuoden, vaan koskaan ei ole ollut aikaa (mukamas). Vaan, nyt vähän ajattelin ottaa kesäprojektiksi lukea koko trilogian kerralla, joten katsotaan mitä siitä tulee! Tuulen varjoakin aloittelin tasan vuosi sitten, mutta alku oli niin hidas että jäi kesken, ehkä kokeilen sitä joskus uudelleen. Onneksi kuitenkin kaikki kolme lukemaani olivat todella hyviä kirjoja.

Hassua on muuten myös se, miten tuon listauksen tehdessäni jätin sieltä pois aiemmalla listalla olleen Irvingin Oman elämänsä sankarin koska se ei silloin kiinnostanut enää niin paljoa. Ja sitten kuitenkin luin kyseisen kirjan pari kuukautta myöhemmin, hah.

Mikä teidän mielestänne tällä vanhalla listalla oleva kirja ansaitsisi tulla valituksi myös uudelle listalle, jos sen tulen tekemään?

7. toukokuuta 2017

Alice Munro: Jupiterin kuut + novellihaaste

Alice Munro: Jupiterin kuut
(The Moons of Jupiter, 1982)
Tammi, 2017
Suom. Kristiina Rikman
317 s.

Luin aiemmin Munrolta novellikokoelman Liian paljon onnea, joka ei oikein kuitenkaan vakuuttanut. Novellit olivat hyviä, niitä luki nopeasti ja niihin uppoutui, mutta jokin jäi aina vähän puuttumaan. Laitoin kuitenkin tämän uusimman suomennetun Munron varaukseen kirjastosta, aikalailla vaan kirjan nimen ja kannen takia, molemmat niin kauniita. Ja toki antaakseni Munrolle toisen mahdollisuuden viedä jalat alta.

Tässä novellikokoelmassa pääosassa on erilaiset perheet ja perhesiteet, ihmisten kohtaamiset, rakkaus ja sen eri ilmenemiset, epäonnistuneet ja epäsopivat suhteet. Pääosa tapahtumista sijoittuu Torontoon, novellien henkilöt ovat melko tavallisia, pääosin keski-ikäisiä naisia. Novelleja kirjassa on 11.

Vaikkei tämäkään kokoelma vienyt jalkoja alta, oli se silti hyvä ja lukemisen arvoinen. En oikein tiedä mikä Munron novelleissa lopulta on, mutta jostain syystä ne eivät nostata minussa juurikaan tunteita esiin. Tosin iloinen yllätys oli, että enemmän niitä tunteita ja ajatuksia nousi esiin tämän kokoelman kanssa, kuin edellisen. Jotenkin nämä Munron novellit käsittelevät sen verran tavallisia ihmisiä, tavallisia tapahtumia ja osin merkityksettöämiäkin pieniä juttuja mitä elämässä tapahtuu, että niitä ei sitten juuri tule miettineeksi sen enempää ainakaan alkuun, mutta silti jostain syystä ne jäävät mieleen kytemään. 

Vaikkei kaikki novellit iskeneet, jälleen muutama nousi hieman muiden yli, syystä tai toisesta. Ja tosiaan enemmän nyt kuin viimeksi, nyt huomasin pitäväni novellien lopuista paljon enemmän, mitä viimeksi. Lopuissa tuntui olevan se jokin pieni juttu, tai ne vain loppuivat tosi hyvin ja juuri oikeaan kohtaan, vaikka joskus on edelleen se tunne, että kunpa tämä vielä jatkuisi johonkin, jotta tästä saisi paremmin kiinni.

Onnettomuudessa pienen kylän musiikinopettajalla Francesilla ja kemianopettajalla Tedillä on suhde, ja erään salaisen tapaamisen aikana miehen pojalle sattuu onnettomuus. Tämä onnettomuus muuttaa Francesin elämän suuntaan, jota hän on jo oikeastaan odottanutkin, vaikkei ihan tällä tavalla. Novelli käy läpi molempien näkökulmasta onnettomuuden jälkeistä aikaa ja ajatuksia. Tämä oli kirjan pisimpiä novelleja, ja se on varmasti osasyy sille, miksi pidin tästä enemmän. Jotenkin tässä ehti tapahtua vähän enemmän mitä muissa, syitä ja seurauksia pohdittiin. Lisäksi kirjassa puhutaan Suomesta ja suomalaisuudesta, mikä oli aika hauska ja huvittavakin lisä.

Rouva Cross ja Rouva Kidd -novellissa kaksi ikärouvaa ovat pyörätuoleissa hoitokodissa, jossa he tutustuvat nuorempaan, puoliksi halvaantuneeseen mieheen Jackiin. Naisten välinen suhde, naisten ja Jackin välinen suhde ja hoivakodin tunnelma jäivät jotenkin vahvasti mieleen, vaikkei novellissa sinänsä paljoa tapahdukaan. Jackin tarina jäi kiinnostamaan, ja siitä olisin halunnut kuulla paljon enemmän.

Kirjan nimikkonovelli Jupiterin kuut on jo tosiaan nimensä puolesta kaunis, ja mielestäni myös tarinaltaan. Keskiössä on nainen ja tämän isänsä, joka on joutunut sairaalaan sydämessä olevan vian takia. Novellissa käydään läpi näiden kahden suhdetta, naisen suhdetta omiin tyttäriin ja isän suhdetta vanhuuteen ja sairauteensa. Yleensä vanhat ihmiset, heidän elämänsä ja koettelemuksensa vetoavat minuun, kuten tässä ja edellisessä novellissa jälleen huomasin.

Hieman yllättäenkin, Munro ehkä alkoi pikkuhiljaa vakuuttaa minutkin puolelleen. Vielä jään odottamaan sitä täydellistä osumaa, mutta tämän perusteella uskallan ainakin antaa siis vielä mahdollisuuden jos toisenkin.

Muualla: Sinisen linnan kirjasto, Kirja vieköön!, Pieni kirjasto

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
Novellihaaste

***

Novellihaasteen koonti

Luin lopulta haasteeseen kaksi novellikokoelmaa, tämän ja Chimamanda Ngozi Adichien Huominen on liian kaukana, eli yhteensä 23 novellia. Olen tyytyväinen tulokseen, sillä luen novelleja hyvin harvoin, ja nyt jopa kaksi kokoelmaa parin kuukauden sisään! Tämän tahdin voisi yrittää oikeastaan pitää, sillä näitä lukee jotenkin yllättävän nopeasti; lyhyisiin tarinoihin on matalampi kynnys tarttua, kuin paksuun romaaniin, vaikka lopullinen sivumäärä olisikin sama.

Kiitos Reader, why did I marry him? -blogin Ompulle haasteen järkkäämisestä!

4. toukokuuta 2017

Carrie Fisher: The Princess Diarist

Carrie Fisher
The Princess Diarist
Penguin audio, 2016
äänikirja, 5h 10min





Kun Carrie Fisher menehtyi viime jouluna, kuulin siitä ensimmäisenä siskoltani, joka sen minulle kauhistuneena huudahti luettuaan uutisen. Samalla sekunnilla kun yritin sisäistää asiaa, laittoi myös avomieheni minulle viestiä asiasta. Uutinen järkytti, ja järkyttää oikeastaan vieläkin. Sen jälkeen jo aiemmin pohdinnan alla ollut kirjahankinta muuttui päätökseksi, ja pian The Princess Diarist olikin jo Audiblesta hommattuna. Vaikka kuuntelin tämän äänikirjana ja formaatti toimi tällekin kirjalle mainiosti, aion kyllä varmasti hankkia tämän myös fyysisenä kappaleena hyllyyn istumaan.


Kirja kertoo Carrien mietteitä ensimmäisen Star Warsin kuvauksista, perheestään ja kuinka hänen näyttelijänuransa alkoi, sekä hänen ja Harrison Fordin suhteesta. Kieltämättä eniten minua kiinnosti tietää tuosta jälkimmäisestä, onhan tuollainen tunnustus jännä kuulla näin monien vuosien jälkeen. Suhteesta puhutaankin kirjassa aika paljon, ja Carrie pohtii paljon kaikkea heidän välillä tapahtunutta, miten se alkoi, mitä se tarkoitti, mitä hän tunsi tuolloin ja nyt. Tämä kaikki oli toki lopulta hyvin mielenkiintoista ja kutkuttavaa kuunneltavaa, mutta tapa jolla Carrie suhteesta puhuu saa kuuntelijan/lukijan putoamaan takaisin maanpinnalle. Suhde ei lopulta ollut mitenkään ruusuinen tai romanttinen, se vain oli ja tapahtui. Pidinkin siitä, miten Carrie ei värittele asioita tai yritä saada asiat kuulostamaan paremmilta tai jännemmiltä, mitä ne todellisuudessa olivat.

Haluan kirjan omaan hyllyyni melkein puhtaasti tunnesyistä, mutta yksi suuri osasyy kirjan omaksi hankkimiseen on kirjan sisältämät Carrien runot. Carrie siis piti Star Warsin kuvausten aikana päiväkirjaa, joka sisälsi myös hänen omia runojaan. Nämä osuudet kirjasta olivat kaunista kuunneltavaa, mutta haluan ehdottomasti nähdä nämä vielä painettuna versiona ja lukea niitä uudelleen. Muutenkin nämä päiväkirjaosiot olivat mukavaa kuunneltavaa, Carrie oli kuin kuka tahansa teini.

Surullisinta ja haikeinta kirjan kuuntelemisessa olivat kaikki ne kohdat, joissa Carrie puhuu kuolemanjälkeisestä ajastaan ja kuinka hänet tullaan aina muistamaan Leiana. Kaikki tämä vain noin kuukausi ennen todellista poismenoa.

Vaikka alkuun kirjan kuunteleminen aamubussissa oli ehkä virhe todennäköisten kyynelien takia, oli se loppujen lopuksi todella hauska ja ihana. Kaikki tuskastelut Prinsessa Leian kuuluisan kampauksen kanssa ja erikoiset kohtaamiset fanien kanssa saivat minut hymyilemään kovastikin, ja myös ihan nauramaankin. Carrie oli todella hauska ihminen, hänellä oli aina oma, särmikäs tyylinsä ja se näkyy myös tässä kirjassa. 

Suositukset, ehdottomasti. Ja hyvää toukokuun neljättä, May the force be with you!

Muualla: Tuhat ja yksi kirjaa, Carry On Reading

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 36. Elämäkerta tai muistelmateos

3. toukokuuta 2017

Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana

 
Chimamanda Ngozi Adichie
Huominen on liian kaukana
(The Thing Around Your Neck, 2009)
Otava, 2011
Suom. Sari Karhulahti
271 s.


Huominen on liian kaukana sisältää 12 novellia. Tarinoita on moneen eri lähtöön, mutta kaikki käsittelevät hieman samoja aiheita, eri näkökulmista. Suurin osa tarinoiden päähenkilöistä on Afrikkalaisia naisia, jotka elävät hyvin erilaisia elämiään; Osa asuu Afrikassa, osa on lähtenyt Amerikkaan, mutta aina elämä sielläkään ei ole aivan sitä mitä he odottivat. On uusia avioliittoja, toimimattomia liittoja ja suhteita, sukua ja sukulaisia, hyväksikäyttöä monella eri tapaa, monen näköistä rakkautta tai rakkaudettomuutta, kulttuurien kohtaamista.

Itselleni parhaimmat novellit olivat Yksityisasia, Loikkivan apinan kukkula ja Huominen on liian kaukana. Oikeastaan jonain toisena hetkenä olisin voinut nimetä tähän kohtaan melkeinpä ihan minkä tahansa muunkin novellin, sen verran mieleenpainuvia ne kaikki olivat.

Yksityisasiassa nuori Chika pääsee kadun mellakointia pakoon pieneen myymälään kanssaan hausanainen. Chika ja nainen ovat tappelun osapuolten vastakkaisilta puolilta, ja molemmat ovat joutuneet eroon läheisestään; Chika siskostaan ja nainen tyttärestään. 

Loikkivan apinan kukkulassa joukko kirjailijoita on kokoontunut yhteen kirjoitusleirille. Novellissa käydään läpi kirjailijoiden tapaamisia, keskusteluita ja erään kirjailijan omaa elämää ja tämän kirjoittamaa novellia. Vaikka novellissa ei tapahtunut kovin paljoa, se oli todella mielenkiintoinen ja erilainen kuin muut.

Kirjan nimikkonovelli Huominen on liian kaukana on ehkä oma suosikkini novelleista, ainakin se jäi vahvasti mieleen. Novellissa on vuosia aiemmin tapahtunut onnettomuus, jota muistellaan ja selitetään auki. Sekä tässä novellissa että eräässä toisessa puhutellaan suoraan lukijaa, mikä on kiinnostava kirjoitustyyli. Novelli taitaa olla myös koko kirjan lyhyin, vain kymmenen sivua.

Kirjan novellit olivat melkeinpä jokainen järjestään todella vaikuttavia, mieleenpainuvia ja välillä jopa hengästyttäviä. Niin aitoja kuvauksia ihmisistä, heidän persoonistaan ja ajatuksistaan, kohtaloistaan ja elämistään. Elämänmakuisia novelleja, vaikka useimmissa se elämä ei ole helppoa tai mitenkään ruusuista. Todellisia, silmiä avaavia tarinoita, vahvat suositukset tälle!

Arvosana: Neljä kissanpentua

Muualla: Kirsin kirjanurkka, Kirjainten virrassa, P.S. Rakastan kirjoja, Mitä luimme kerran

Helmet-haaste: 40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
Novellihaaste 

28. huhtikuuta 2017

John Williams: Augustus


John Williams: Augustus (1972)
Bazar, 2017
Suom. Ilkka Rekiaho
429 s.
arvostelukappale


Augustuksessa on kolme erillistä osaa, joista ensimmäinen osa kattaa lähes puolet kirjasta. Ensimmäisessä osassa Gaius Octaviukseen eli tulevaan keisari Augustukseen tutustutaan hänen ystävien, tuttujen ja vihamiesten kirjeiden ja muistiinpanojen kautta. Kirja alustaa Gaius Octaviuksen pitkää ja vaivalloista matkaa keisariksi ja koko maan hallitsijaksi aivan alusta lähtien; siitä, kuinka hänen setänsä, Julius Caesar adoptoi hänet, ja joutui salamurhatuksi. Osassa on paljon politiikkaa, sotia ja Rooman turvaamista, ja sivuilta onkin luettavissa kuinka hankalaa vallan saaminen Gaius Octaviukselle oli, ja kuinka ovelasti välillä täytyi toimia.

Toisessa osassa on edelleen mukana kirjeitä, mutta myös osia Augustuksen tyttären Julian päiväkirjamerkinnöistä. Tämä osa on hieman erilainen kuin ensimmäinen, se ei ole yhtä sekava ja sen kautta tarina kulkee todella vauhdilla eteenpäin. Julian päiväkirjamerkinnät avaavat tarinaa enemmän, ja niitä haluaisi vain lukea enemmän, jotta saisi nopeammin tietää syyt Julian karkoitukseen Roomasta. Kirja on tässä osassa välillä jopa jännittävä, dramaattiset käänteet seuraavat toisiaan. Julia on hahmona todella mielenkiintoinen, ja hänen äänensä on aika synkkä; vaiheikkaan elämän eri vaiheet näkyvät muistoissa ja nykyinen elämä näyttäytyy yhdentekevänä.

Kolmas ja viimeinen osa kattaa vain kirjan lopun, jossa itse Gaius Octavius pääsee ääneen kirjeessään ystävälleen. Mielestäni tässä viimeisessä osassa kirjasta viimeistään paljastuu se todellinen Williamsin tyyli. Jo aiemmissa osissa siitä sai viitteitä pitkissä kirjeissä tai muistelmissa, mutta vasta kun päästään itse Gaius Octaviuksen ääneen, se nousee kunnolla esiin. Siinä on hyvin tunnistettavaa, WIlliamsille ominaista elämän pohdintaa kuten Stonerissa tai Butcher's Crossingissa. Pohdintaa ihmisyydestä, vallasta ja sen hinnasta, perhesuhteista, uskollisuudesta ja luotettavuudesta.

"Isä", minä kysyin, "onko se ollut sen arvoista? Sinun arvovaltasi, tämä pelastamasi Rooma, tämä rakentamasi Rooma? Onko se ollut kaiken sen arvoista mitä olet joutunut tekemään?" Isäni katsoi minua pitkään, ja sitten hän käänsi katseensa. "Minun täytyy uskoa, että se on ollut", hän vastasi. "Meidän kummankin täytyy uskoa, että se on ollut."

Kirjeet ja muistelmat vievät tarinaa mielenkiintoisella tavalla eteenpäin; Gaius Octavius jää etäiseksi ja erikoiseksi hahmoksi, kukaan ei tunnu tietävän hänen tarkoitusperiään aivan kokonaan. Samalla hänestä kuitenkin paljastuu herkkä ja viisas puoli. Vasta kolmannessa osassa Gaius Octaviuksesta tulee läheisempi hänen päästessään itse ääneen, hän inhimillistyy.

Augustus on todella viihdyttävä kirja. Alkuun monen monissa nimissä meni sekaisin, varsinkin kun joistain puhutaan välillä parillakin eri nimellä. Tähän kuitenkin tottui nopeasti, ja yleensä henkilön tunnisti viimeistään kontekstista aika pian. Välillä joutui selailemaan hieman taaksepäin, jotta muisti kuka kukin oli, mutta itseäni tämä ei kyllä haitannut. Olen aina nauttinut kirjoista, joissa on paljon henkilöitä. Kirja tuntuu silloin rikkaalta, ja tässä myös sen vuoksi aidolta. Pian suurimman osan hahmoista myös jo tunnisti ja muisti, ja kuvioissa pysyi perässä.

Ainoa, missä en tainnut pysyä perässä koko kirjan aikana kunnolla, oli kirjassa esiintyvät useat ja lukuisat eri avioliitot ja sukulaisuussuhteet. Välillä meno yltyi jo vähän Kauniit ja Rohkeat -tyyppiseksi, kun kaikki oli vähän kaikkien kanssa, joku olikin yhtäkkiä naimisissa entisen setänsä kanssa sun muuta. Vaan sellaistahan meno on tainnut oikeastikin olla, politiikka kun ulottui avioliittoihin asti. Omaan sukuun haluttiin naida oikeita sukuja, jotta valta olisi mahdollisimman taattu ja turvattu. Avioerot ja uudet, epämieluisatkin avioliitot ja niiden myötä tulleet salasuhteet saattoivat näyttäytyä kansalle huonona, ja Rooman kansa olikin tarkkana siitä kenestä pitävät ja kuka joutuu epäsuosioon.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta todella paljon. Oikeastaan, se on ehkä vähättelyä, sillä lopulta taisin todella rakastua Augustukseen. Tähänkin Williamsin kirjaan. Se kulki helposti eteenpäin, oli mielenkiintoinen ja koskettava, dramaattinen ja syvällinen. Se todella avasi silmiä entisajan maailmalle, vaikkakin fiktiivisen tarinan myötä. En haluaisi kyllä ajatella tämän olevan fiktiota, sen verran aidosti Williams luo tuon ajan Rooman Augustuksella eteen. Niin aitoja ihmisiä ja tunteita, että tarinaan ja kohtaloihin uppoaa mukaan. Suosittelen siis kovasti! Jos pidit Stonerista, niin kannattaa kokeilla tätäkin.


Arvosana: Viisi kissanpentua

Helmet-haaste: 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän.

21. huhtikuuta 2017

Lauren Graham: Talking as fast as I can

Lauren Graham
Talking As Fast As I Can: From Gilmore Girls to Gilmore Girls, and Everything in Between
Ballantine Books, 2016 (audiobook)
4h 36min



Kuuntelin tämän Lauren Grahamin viime syksynä ilmestyneen kirjan äänikirjana. Päätin kokeilla Audiblea, sieltä kun saa ensimmäisen kirjan ilmaiseksi niin ajattelin että mikäpä ettei. Ja äänikirja oli kyllä oikea valinta tälle kirjalle. Varmasti olisin nauttinut fyysisestäkin kirjasta kuvineen, joita tässä en valitettavasti voinut nähdä, mutta silloin olisi jäänyt eräs todella oleellinen asia puuttumaan: Laurenin oma kertojaääni. Sillä jos olet katsonut Gilmoren tytöt, tiedät miten nopeasti Lorelai ja Rory puhuvat. Eikä Lorelai ole kovin kaukana itse Laurenista, sillä hänkin puhuu kovin nopeasti, kuten kirjan nimikin jo kertoo.


Kirja oli mukava. Siinä oli paljon Laurenille ominaisia vitsejä ja hauskoja juttuja, paljon pitkiä, hieman asian ohikin meneviä mielleyhtymiä ja sellaista sekavaa ajatuksenjuoksua. Se teki kirjasta ehkä paikoin hieman sekavan, mutta myös hauskan ja omannäköisensä. Se tuntuu olevan Laurenille myös hyvin ominaista. Jutuissa pysyi kyllä mukana, jos vain pysyi skarppina ja muisti kappaleen aiheen. 

Lauren kertoo kirjassaan aluksi lapsuudestaan, ja siitä, miten hänestä tuli näyttelijä, mitä kouluja hän kävi ym. Tämä oli ihan kiva kuulla, sillä en lopulta tiennyt Laurenista paljon mitään ennen tätä kirjaa. Sen lisäksi hän kertoo millaista oli tehdä alkuperäisiä Gilmoren tyttöjen jaksoja, ja mitä hän kirjoitteli päiväkirjaansa uusien jaksojen kuvausten aikana. Vaikka tuo historiaosuus oli ihan kiva, niin odotin kirjalta hieman enemmän paneutumista itse Gilmoren tyttöihin, kuten kirjan nimikin antaa olettaa. Loppujen lopuksi itse alkuperäisten jaksojen kuvauksesta Lauren kertoo aika vähän. Hän käy kausia läpi ja tekee niistä muutamia lyhyitä kommentteja, mutta ei mitään kovin syvällistä tai tuo ilmi tuon ajan ajatuksia. Lähinnä miten hassulta eri hiustyylit näyttävät sun muuta.

Uusien jaksojen kuvaus oli sen sijaan todella ihana osuus kirjassa, se tuli viimeisenä kirjan lopussa ja sitä eniten odotinkin. Lauren tosiaan piti jonkinlaista päiväkirjaa noiden jaksojen kuvausten ajan, ja sen hän nyt lukee kirjassa läpi. Oli mukava kuunnella miten jaksoja on kuvattu, ja mitä kaikkia asioita ja ennen kaikkea tunteita niihin on liittynyt. 

Vanhoihin jaksoihin olisin halunnut Laurenin paneutuvan vielä hieman enemmänkin, olisin halunnut kuulla syvällisempiä ajatuksia kuvauksista ja sarjan tapahtumista, kuvauspäivistä, henkilöistä ja henkilöiden välisistä kemioista. Kaikkea sitä. Vaan olihan se mukava kuunnella näinkin, ja kokonaisuutena aika ihana kirja, mukava ja lämmittävä.


Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja.

18. huhtikuuta 2017

J. S. Meresmaa: Mifongin kadottama

J. S. Meresmaa
Mifongin kadottama
Myllylahti, 2016
480 s.






Olipa ihanaa lukea pitkästä aikaa taas Mifonki-sarjaa! Edellisestä osasta oli vierähtänyt taas tovi, enkä ihan heti päässyt tämänkään kirjan kimppuun, vaan se on odotellut ihan hävettävän kauan yöpöydällä vuoroaan. Mutta kun kirjaan sitten kerran tarttui niin kyllähän sen vauhdilla lukikin, nämä imaisevat aina mukaansa. Ja nyt, kun kirjan lukemisesta on jo hetki, huomaan silti palaavani kirjan tapahtumiin, ja harmittelenkin jo, etten voi lukea heti seuraavaa osaa.


Ardisin ja Danten tiet ovat jälleen ristenneet, ja Ardis lähtee takaisin kohti Merontesia tarkoituksenaan olla apuna tyttärelleen, jättäen poikansa Ciaranin yksin maanpakoon. Ciaran ei kuitenkaan ole täysin neuvoton, vaan pikkuhiljaa nuoren kuninkaan päähän on iskostunut täysin uusi idea, jonka hän aikoo toteuttaa apunaan edelleen muistinmenetyksestä kärsivä Joentuoma ja tämän uusi, erikoinen ystävänsä Siv. Merontesissa Linn ei tiedä miten kertoa saapuvalle Ardisille, ettei tämän tytär Fewrynn ole välttämättä enää elossa aiempien tapahtumien johdosta. Uudella kuninkaalla Skadi Armundillakaan ei mene hyvin, vaikka tuoreet uutiset tuovatkin pienen valonpilkahduksen toivoa.

Viidennessä osassa nähdään pikkuhiljaa jonkinlaista tarinan lopun tuntua. Palaset alkavat loksahdella muutamien hahmojen osalta jo aika hyvinkin paikalleen, ja seuraavassa ja samalla sarjan viimeisessä osassa varmasti nähdään tilintekoa muidenkin hahmojen osalta. Aiemmissa osissa tarina on lähtenyt jos jonkinmoisiin suuntiin, hahmot ovat eronneet ja matkanneet mantuja, löytäneet uusia ystäviä ja vihollisia, jatkaneet toiseen suuntaan. Välillä on tuntunut ettei joillain asioilla ole lainkaan päämäärää, mutta nyt huomaa, että on niillä ollut. Jossain vaiheessa pelkäsin jo, että haukataanko nyt liian iso pala, kun tarina menee jos sun minne, mutta onneksi jo tässä vaiheessa voin huokaista helpotuksesta.

Tässäkin osassa on näitä samoja teemoja nähtävävissä; monen monta matkalaista on tien päällä, osan tiet eroavat jälleen ja uusia hahmoja esittäytyy. Siv onkin muuten aivan ihana, todella hauska ja ihanan erilainen hahmo. Muutama iso yllätyskin tuli eteen vanhojen hahmojen osalta. Mutta nyt lukijalle hahmottuu myös koko tarinan ja saagan loppu, mitä voisi olla luvassa, mihin kaikki tähtää. Viimeinen osa on kuitenkin hyvin ratkaiseva tiettyjen päähenkilöiden osalta, eikä lopputulosta voi vielä arvailla, ainakaan minä en voi.

Sarja ja monet näistä hahmoista ovat kulkeneet todella pitkän tien tähän asti, ja on ihan kiva nähdä ainakin jo joillekin kenties iloinenkin loppu. Tämä on mielestäni kuitenkin hyvin erilainen fantasia-sarja mitä muut; tässä asiat tapahtuvat todella pitkälläkin aikavälillä, mikä on mielestäni piristävää ja pitää mielenkiinnon yllä. Ei ole vain nuori Ardis seikkailemassa, vaan myös Ardisin melkein jo aikuiset lapset. Mutta Ardis toki myös, ja tämä sarja osoittaakin ainakin sen, ettei seikkailut ole vain nuorille.

Syksyllä tulee tosiaan sitten sarjan päättävä osa, Mifongin lunastama, jota kieltämättä odotan jo kuin kuuta nousevaa. Uskon että sarja saa arvoisensa päätöksen.

Arvosana: Neljä kissanpentua

Muualla: Tarua ja Totta

Helmet-haaste: 31. Fantasiakirja

16. huhtikuuta 2017

Kirjaostoksia

Aloin tuossa selailla blogiani taaksepäin, ja huomasin, etten ole viime vuoden elokuun jälkeen tainnut kertoa kirjaostoksiani täällä lainkaan. Joten tässäpä siis lisäykset hyllyyn viimeisen puolen vuoden ajalta. Olen nyt myös päivittänyt Oma hylly -sivun näiden myötä.



Ensimmäisessä kuvassa on kaikki uutena ostetut kirjat. Uusi maa ja Kudottujen kujien kaupunki ovat Suomalaisen alesta. Haudattu jättiläinen, Loistava ystäväni ja Valheet taas ovat Akateemisesta kirjakaupasta hullujen päivien aikaan, ensimmäinen tosin jo syksyltä, kaksi viimeistä nyt menneiltä hullareilta. Tai no, Valheet taisi olla muuten vaan alepöydässä. Yksin Marsissa on tilattu Adlibriksestä alkuvuodesta. Näissä positiivista on se, että Ferranten ja Weirin olen jo lukenut. Rasi-Koskisen Valheet oli näistä eniten sellainen extempore ostos, se kiinnosti kovasti juuri lukemani Eksymisen ja unohtamisen kirjan takia.


Nämä seuraavat neljä puolestaan ovat kirppariostoksia. Nälkäpelin ekan osan löytyminen oli kyllä lottovoitto, muut osat omistin jo, mutta tätä on pitänyt metsästää kissojen kanssa jo kauan. McEwania olen lukenut säännöllisesti, joten hänen kirjat vetävät aina puoleensa jos niitä kirppareilla näkyy. Gardellin kirja on kiinnostanut myös jo kauan, ja kun no, halvalla sai. Tuosta tavasta pitäisi kyllä päästä eroon... Seitsemän veljestä oli vähän yllätys itsellenikin, mutta muistan pitäneeni kirjasta kun sen joskus kouluaikoina luin, ja ajattelin että siinäpä hyvä kirja uudelleenluettavaksi näin Suomen juhlavuotena. Saa nähdä tuleeko luettua. Mutta hei, näistäkin, kaksi neljästä on jo aiemmin luettu.




Sarjakuvien osalta tilanne näyttää tältä. Puiden tarinoita -kirjat eivät kyllä ihan taida olla sarjakuvia, mutta menevät nyt tähän kategoriaan. Löysin molemmat osat samalla reissulla kahdesta eri kirjakaupasta alennuksesta, nyt pitäisi saada käsiin vielä keskimmäinen osa niin voin vihdoin lukea nämäkin. Blacksadin neljäs osa ja Paper Girls tarttui mukaan maaliskuiselta Tampere Kuplii-tapahtumasta. Näiden lisäksi hyllyyn on saapunut myös kolme arvontavoittoa, eli Lapsen oikeus, Hyvä naapuri ja Villa Vietin linnut. En kyllä nyt enää valitettavasti muista mistä voitot ovat, mutta kiitokset! Kaikista näistä kirjoista Hyvä naapuri taitaa olla se, mihin tulen piakkoin tarttumaan. Paper Girlsin nimittäin juuri ehdinkin jo lukea.



Että sellaisia kirjaostoksia siis tällä kertaa. Ei kovin paha mielestäni näin yli puolen vuoden ajalta, joista osa vieläpä oli jo luettu. Hylly ei täyty siis pelkästään lukemattomilla kirjoilla. Ehkä muutamat näistä ostoksista, kuten myös jo aiemmistakin on jäänyt kyllä silti mietityttämään. Aiemmin olen ollut sitä mieltä, että kyllä ne kirjat siellä hyllyssä odottavat lukuvuoroaan, ei siis haittaa vaikka niitä sinne hamstraa. Eikä siinä periaatteessa vieläkään ole mitään vikaa, mutta nyt itseäni on alkanut ärsyttää tuo lukemattomien kirjojen määrä hyllyssä, varsinkin, kun osasta tiedän, etten tule niitä varmaan koskaan lukemaan. En ole Konmaria lukenut, mutta vähän sen tyylillä olen alkanut hyllyäni silti silmäillä; tuoko nämä minulle oikeasti iloa. Ja osa ei todellakaan tuo, turhauttaa vain kun vie tilaa ja pölyttyy. Niinpä kunhan kevät on vähän pidemmällä aion ottaa kirpparipöydän ja viedä ylijäämät sinne. Ja vaikka tämä nyt saattaa kuulostaa siltä, että karsin koko hyllyni tyhjiin asti, niin ei sentään. Ei sieltä kovin paljoa kirjoja lähde, mutta sopiva määrä, kaikki ne joita en halua enkä aio lukea.

13. huhtikuuta 2017

Viime aikojen kuulumisia

Hei vaan hei pitkästä aikaa! Kohta alkaa kiireiden kanssa helpottaa ja varmaan löytyy taas enemmän aikaa kirjoille ja blogille, sitä aikaa odotellessa. Kohta alkaa siis varmasti taas tippuilla postauksia luetuista kirjoista, muutama valmis odottaa jo vuoroaankin. Sitä ennen kuitenkin vähän viime aikojen kuulumisia ja höpötystä ylipäätään. 

Jos olen ollut epäaktiivinen kirjojen ja oman blogini parissa, niin sitä olen todella sitten ollut myös muiden blogeissa. Minulla on varmasti valehtelematta viikkojen ajalta lukemista muiden blogeissa, joten älkää ihmetelkö jos sinne tupsahtelee kommentteja hieman jälkijunassa.

Voisin myös kertoa, mitä olen viime aikoina lukenut ja mitä en. Teen varmaan huhtikuun lopussa yhteiskoosteen tästä ja edellisestä kuusta, sillä en jaksa nyt enää tehdä pelkästä maaliskuusta, varsinkin, koska sen kirjasaldo jäi hyvin laihaksi. Olen kuitenkin lukenut jotain, mikä on positiivista.


Tai no, jos aloitetaan siitä, mitä en ole lukenut. Eli siis se Haiteksti. Jäin kirjassa noin puoleen väliin pitkäksi aikaa, eikä jatkaminen kiinnostanut lainkaan. Niinpä kun vihdoin päätin tahdonvoimalla siihen uudelleen tarttua, luin sivun, selailin muutaman sivun, kelasin loppuun josta luin pari sivua, ja päätin että se riittää minulle. Kirja ei vaan napannut mukaansa, ehkä joskus muulloin olisi voinut mutta ei nyt. Idea kiva, mutta niin outo että nyt ei jaksanut sellaista. Ensimmäinen Ota kolme valitse yksi -sarjan kirjavalinta ei siis mennyt ehkä nappiin, mutta sainpahan hyllyyni kahden kirjan verran enemmän tilaa, Haitekstikin lähtee nyt vaihtohyllyyn. Annoin sille sentään reilun mahdollisuuden! 

Uskon, että yritän mahduttaa seuraavasta kolmikosta valitsemani kirjan vielä lähitulevaisuuteen luettavaksi, toivottavasti se tuottaa hedelmällisemmän tuloksen. Eli siitäkin olisi odotettavissa postausta, jos nyt ei heti, niin joskus.

Sitten lukemisiin. Tällä hetkellä olen hieman alle puolen välin John Williamsin Augustuksessa, mikä on ollut kyllä miellyttävää luettavaa. Se jäi hetkeksi tauolle kiireen takia, mutta nyt kun on taas enemmän aikaa niin sitä on kiva lukea. Elättelen toivetta, että saisin luettua sen peräti loppuun nyt pääsiäisloman aikana, mutta noh, katsotaan nyt. Sen lisäksi yöpöydällä odottelee Alice Munron Jupiterin kuut -novellikokoelma, jonka aloittamista hieman jännitän ja monta kertaa olen sen poiminut ylös mutta laskenut samantien alas. Ajattelin kyllä kenties hypätä senkin pariin nyt viikonloppuna, sen laina-aika kun ei ole kovin pitkä. Plus novellihaasteen loppu häämöttää jo!


Viikonlopusta puheen ollen, ajattelin pitää pienimuotoisen, epävirallisen ja vielä ehkä hieman epävarmankin lukumaratonin! Kirjojen lukeminen kun on jäänyt niin marginaaliasemaan viime aikoina, että tuntuu hyvälle ajatukselle laittaa siihen oikein kunnolla vauhtia, ainakin hetkellisesti. Päälukemisina olisi varmaankin nuo ylempänä mainitut kirjat, ehkä myös eräs uudehko sarjakuva hyllystäni. Katsotaan mitä siitä tulee, mutta jos sen päätän pitää, niin se alkaisi joskus lauantain aikana ja jatkuisi sinne sunnuntaille. Tai jos haluan olla villi niin maanantaille. Pidän teidät ajan tasalla! Ja toki, jos yhtään sille tuntuu, että haluaa viettää pääsiäisen tiiviisti kirjojen parissa, niin mukaan vaan. Lukumaraton, kirjarikas pääsiäinen... Miten vaan sitä haluaa kutsua.


Lopuksi vielä suuret osanottoni Lukutoukan kulttuuriblogin Kristan omaisille ja ystäville. Kristan poismeno viime kuun lopulla oli aikamoinen shokki, eihän sellaista uutista halua alkuun uskoa. Krista jätti taakseen tyhjän aukon kirjablogimaailmaan. ♥