5. elokuuta 2016

Heinäkuun lukemiset

Jaahas, taas on yksi kuukausi mennyt ohi aivan heittämällä. Heinäkuu oli kiva kuukausi. Kuuma ja hieman liian tukala, mutta muuten oikein kiva. Hieman enemmän tuli luettuakin kuin kesäkuussa, vaikka näistäkin suurin osa 24 tunnin maratonin aikana. Maratonin jälkeen vietinkin tasan kaksi viikkoa lukematta juuri yhtään mitään, sen verran koville tuo urakka tällä kertaa otti. Mutta mukavaa oli!

 
Heinäkuussa luin 5 kirjaa, joista
kaikki 5 oli omasta hyllystä
2 suomalaisten kirjoittamaa
2 naisten kirjoittamaa
1 englanniksi
1 runokirja
1 sarjakuva
Luetut: 

John Irving: Oman elämänsä sankari (632 s.)
Noelle Stevenson: Nimona (272 s.)
Antti Holma: Kauheimmat runot (192 s.)
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (266 s. postaus tulossa)
S. J. Watson: Kun suljen silmäni (380 s.)

Sivuja yhteensä: 1742

Keskimmäiset kolme ovat siis Blogistanian yhteisen kesälukumaratonin aikana luettuja. Irvingin kirjankin luin suurimmaksi osaksi kesäkuussa mutta päätin vasta alkukuusta. Näiden lisäksi luin maratonin aikana puolet Ranya ElRamlyn Auringon asemasta, mutta päätin jättää sen kesken maratonin jälkeen. Se ei vaan napannut ollenkaan. Heinäkuun aikana luin myös silloin tällöin jonkin verran Downton Abbey Muistojen aika kirjaa. 

Heinäkuu oli hyvä lukukuukausi. Oman elämänsä sankari, Nimona sekä Teemestarin kirja olivat kaikki aivan ihania teoksia ja tappelevat kuukauden parhaimman kirjan tittelistä. Titteli taitaa kuitenkin lopulta mennä Teemestarin kirjalle, aivan upea kirja kyseessä. Siitäkin on kyllä postaus vielä tulossa, vaikka kirjan lukemisesta on kohta jo se kuukausi... Kauheimmat runot ja Kun suljen silmäni eivät nekään jääneet kauas, pidin molemmista oikein paljon. 

Ja tosiaan, heinäkuun viimeinen päivä oli myös Klassikkohaasteen kolmannen osan vuoro, johon minunkin oli kovasti tarkoitus osallistua. Vaan niin tuli heinäkuu ja enää ei yhtään tehnytkään mieli lukea, saatika lukea klassikkoa. Jätin siis suosiolla sen tällä kertaa väliin. Ehkä ensi kerralla!


Viimeaikaisia ostoksia on kertynyt kolme kappaletta, tosin näistä yksikään ei ole heinäkuun aikana hankittu. He eivät tiedä mitä tekevät tarttui mukaan kirpparilta kesäkuun lopulla. Elokuun ensimmäinen päivä tulin hankkineeksi Kiurun ja Termiitin kirpparilta sekä uusimman Sagan.

Ihanaa elokuuta kaikille!

2 kommenttia:

  1. Minulle kävi aikalailla samalla tavalla tuon klassikkohaasteen kanssa, se oli ihana idea keväällä, mutta heinäkuussa ei yhtään huvittanutkaan. Onneksi se ei ole niin kovin vakavaa! Ja hyviä kirjoja olet lukenut, odotan innolla mitä olet enemmänkin ollut tuosta Teemestarin kirjasta mieltä. Luin sen itse viime syksynä, ja oli se kyllä mieleenpainunut lukukokemus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mietin innolla pitkään että minkä kirjan sitä haasteeseen lukisi, mutta lopulta aika vain tuntui kulkevan liian vauhdilla ja kun lukeminen ei muutenkaan oikein maistunut, niin suosiolla jätin väliin :) Ja oh, Teemestarin kirja oli kyllä aivan ihana! Siitä tuntuu vaan vaikealle kirjoittaa, ehkä juuri siksi kun se oli niin hyvä. Täytyy nyt kyllä tsempata postauksien kanssa, liian monta rästissä...

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3