3. syyskuuta 2015

Elokuun koostepostaus

Syyskuu ja syksy on täällä. En voi sanoa olevani siitä pahoillani, sillä syksy on ehdottomasti lempivuodenaikani. Varsinkin tämä siirtymävaihe, en minäkään sentään loskakeleistä pidä. Lumiomenan Katja juuri tekikin hienon postauksen syksystä, voin samaistua hänen sanoihinsa täysin.

Ja kuten viereisestä kuvasta näkyy, minäkin järjestin kirjani väreittäin! Muutama vielä vähän hakee paikkaansa, mutta siinä se on, niin nättinä. Elokuussa osallistuin myös kesän toiseen yhteislukumaratoniin, sain kirjankansibingon päätökseen ja tein muutamia haastepostauksia (täällä ja täällä).

Kesä siis alkaa olla ohi, ja viimeisenä kesäkuukautena elokuussa luin kokonaisuudessaan kymmenen kirjaa. Aika hyvä suoritus, sillä koko ajan tuntui etten saanut mitään luetuksi. Tämän kesän toinen lukumaraton auttoi tietysti asiaa, sillä luin sen aikana kuusi kirjaa.

Kymmenestä kirjasta kaksi luin englanniksi, muut suomeksi. Naiskirjailijoita löytyy peräti seitsemän kappaletta. Oman hyllyn kirjojen ja kirjastolainojen suhteen jako meni puoliksi, viisi ja viisi. Sarjakuvia luin elokuussa kolme kappaletta.

Luetut kirjat:

Joe Hill: Locke & Key, Vol. 2: Head games (144s.)
Tove Jansson: Vaarallinen juhannus (132s.)
Kreetta Onkeli: Poika joka menetti muistinsa (111s.)
Tiitu Takalo: Kehä (60s.)
Tiitu Takalo: Tuuli ja myrsky (79s.)
Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias (240s.)
Claire Castillon: Äidin pikku pyöveli (130s.)
Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus (419s.)
Ian McEwan: Makeannälkä (395s.)

Sivuja yhteensä: 1829

Sivumäärällisesti lopulta aika vähän, sillä suurin osa kirjoista oli lyhyitä, alle 200 sivun kirjoja. Vaan väliäkös tuolla, sillä laatu ratkaisee. Ja tässä kuussa tulikin luettua monta hyvää kirjaa! Kuun lemppareita on jopa aika vaikea sanoa, kaikissa oli paljon hyvää. Hopeisen hummerihaarukan tapaus oli takuuvarma onnistuminen, Tuulisen saaren kirjakauppias tarjosi ihanan tunnelman, Makeannälkä onnistui yllättämään. Monia todella hyviä lukukokemuksia siis takana, mutta ei yhtään aivan täydellistä tällä kertaa. Ehkä nyt syyskuussa tulee niitäkin, olen lainannut kirjastosta muutaman aika kiinnostavan kirjan...

Muutama rästipostaus odottelee edelleen vuoroaan, kuten esim. lukumaratonin aikana luettuja kirjoja.. Huoh. Olisi pitänyt tehdä kuten useimmat, eli kirjoittaa heti maratonin jälkeen lyhytpostauksia, sillä nyt tuntuu aika vaikealle muistaa enää senhetkisiä lukutunnelmia. Onneksi suurinta osaa olen sentään aloittanut kirjoittamaan jo heti tuolloin, mutta kyllä taas olen tehnyt asiat hankalaksi itselleni. 

Ostoksia:

Gillian Flynn: Paha paikka
Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani
J. R. R. Tolkien: Sormuksen ritarit
Rat Queens, Vol. 1: Sass and Sorcery
Sex Criminals, Vol. 1: One weird trick


Elokuussa ostin kirjahyllyni täytteeksi kolme kirjaa ja kaksi sarjakuvaa. Flynnin kirja on prisman alelaarista, Oatesin löysin kirpparilta. Tolkienin kirjan löysin (vuosien) pitkällisen etsinnän jälkeen antikvariaatista ja sarjakuvat ostin Puolenkuun peleistä. Löysin myös siskolleni Luolakarhun klaanin, siis kyseisen sarjan ensimmäisen osan, mikä on ainoa puuttuva osa hänen sarjastaan. Hyviä löytöjä siis olen tehnyt, vaikka hylly ei kyllä kiitä noista parista paksukaisesta... 


Entä miten kävi lukusuunnitelmille, joita povasin kesän alussa? Listasin tuolloin pinon kirjoja joita juuri sillä hetkellä teki mieli lukea. Toki en listaa ajatellutkaan orjallisesti seurata, kunhan listasin hyllystä ne jotka kiinnosti. Olin valinnut listalle kahdeksan kirjaa omasta hyllystä, joista lopulta päädyin lukemaan kolme (Sydämen mekaniikka, Tarhapäivä, Vaarallinen juhannus). Muutamaa listalla olevaa melkein aloitinkin, mutta sitten aika ei tuntunut kuitenkaan olevan oikea millekään ja lainasinkin ahkerasti kirjastosta.

Että sellainen elokuu täällä! Kertokaahan, mikä oli teidän elokuun tai koko kesän paras lukukokemus?

Mukavaa syyskuuta ja syksyn aloitusta kaikille!


10 kommenttia:

  1. Oih miten ihana kirjahylly! Elokuun paras kirja minulle oli varmaankin Emily St. John Mandelin Station Eleven. Mukavaa syksyä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinunkin hyllysi oli tässä innoittajana! :D Tuo Station Eleven pitää kyllä lukea, joka paikasta kuullut pelkkää hyvää. Samoin sinulle! :)

      Poista
  2. Värin mukaan järjestetyt kirjahyllyt ovat niin kauniita! Tekisi mieli taas kokeilla, kun hankimme uuden hyllyn, mutta uuvuttaa jo ajatuskin kirjojen siirtelemisestä hyllystä toiseen :D Viimeksi järjestin ne vain summittaisesti luettujen ja ei-luettujen osastoihin.

    Odotan bloggauksiasi noista sarjakuvista. En tiedä ollenkaan mitä ne ovat ja mistä ne kertovat, mutta ne näyttävät niin hienoilta (ihan pätevä syy kiinnostua)!

    Minun elokuun kohokohtiani olivat Margaret Atwoodin Oryx and Crake (en malta odottaa, että pääsisin lukemaan MaddAddam-trilogian toisen osan) ja Katja Ketun Yöperhonen. Nuo ovat yksiä suosikkejani koko kesältä muutenkin, joten elokuu oli erinomainen.

    Mukavaa syksyn alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän vähän aikaa tuo lopulta vei, enemmän aikaavievä oli aakkosjärjestykseen laittaminen. Suosittelen kokeilemaan, kirjojen järjestely on myös aika terapeuttista!

      Ja kansien vuoksi minäkin taisin noista sarjakuvista ensiksi kiinnostua, eli ihan on pätevä syy! Tuon ne kyllä varmasti blogiinkin asti, kiva tietää että ne kiinnostaa. :)

      Oryx ja Crake tosiaan minullakin odottaa hyllyssä, ja nyt kun trilogia on päätöksensä saanut suomeksikin niin olisi kyllä hyvä aika tarttua siihen. Ja sitä samaa sinulle! :)

      Poista
  3. Upean näköinen hylly! Omani noudattaa lähinnä sumeaa logiikkaa eli kirjat ovat sikin sokin (mutta aina sieltä kaikki löytyy mitä olen ollut vailla). Toisten tyylikkäitä ja hyvin organisoituja kirjahyllyjä on ilo katsella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin olen yleensä järjestänyt hyllyni täysin omaan logiikkaan nojaten, mikä sopii minkäkin viereen tai omaa samaa tyyliä. Kaikenlaisia hyllyjä on ilo katsella, on hauskaa tietää miten kukin kirjansa järjestää :)

      Poista
  4. Minunkin täytyyt tulla ihastelemaan vielä näin "ääneen" tuota hyllyä! Värijärjestys on kyllä kiva, vaikka juu, ei ehkä käytännöllisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ehkä käytännöllisin kyllä, mutta toisaalta ainakin kaikille uusille kirjoille on nyt helppo löytää oma paikka :)

      Poista
  5. Ihanan näköinen kirjahylly :) Värikäs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hieman se on jo muuttanut muotoaan järjestelyn ja uusien kirjojen myötä, mutta värijärjestys on edelleen :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3