20. toukokuuta 2015

Lyhyet, osa 2

omasta hyllystä


Huh, tästä on aika vaikea kertoa edes juonta, kun sitä en kunnolla koskaan tajunnut... Yritän kuitenkin sepittää jotain. East of West on siis eräänlainen western scifi-elementeillä.  Sarjakuvassa on monta mielenkiintoista päähahmoa, mutta heistä keskeisin on Kuolema. Kuolema oli ennen yksi Neljästä Ratsumiehestä, mutta on nyt jättänyt Nälänhädän, Sodan ja Ruton. Nämä kolme jäljelle jäänyttä Ratsastajaa taas suunnittelevat maailmanloppua, ja ovat valinneet isohkon porukan ihmisiä tätä johtamaan. Nämä ihmiset ovat valittuja, jotka ovat kuulleet Viestin (The Message, eräänlainen ennustus kaiketi siis). Kuolema taas kulkee näiden ihmisten luota toisen luo lahtaamassa heitä rakkaansa kuoleman vuoksi. Osa Valituistakin alkaa epäillä haluavatko he sittenkään maailmanloppua, vaikka näin on määrä käydä. Kuolemakin saa matkansa edetessä suuria yllätyksiä eteensä.


Tarina oli kuitenkin aika mielenkiintoinen ja kiehtova kun siihen pääsi mukaan, sen mitä nyt pääsi. Pidin Neljän Ratsumiehen ideasta, mutta minulle jäi hieman epäselväksi aivan kirjan alku, en ymmärrä mitä siinä tapahtui, mistä kaikki lähti liikkeelle. No mutta, idea oli hyvä, toteutus vaan ei aivan toiminut minun kohdallani. Kirja kuitenkin jäi aika mielenkiintoiseen kohtaan, ja lukisin kyllä mielelläni seuraavankin osan, nyt kun pääsin tarinaan sisään.


Arvosana: Kaksi kissanpentua

Reading Challengesta tämä sopii kohtaan 28. A book with antonyms in the title. Kirjankansibingo: Piirroskuva




****

omasta hyllystä


Morning Glories lähtee liikkeelle lyhyillä hahmoesittelyillä. Kuusi eri nuorta ovat lähdössä kesäkurssille huippuyliopistoon. Jokainen hieman eri taustoista, eri syistä. Perillä koulussa he huomaavat kuitenkin hieman yllättävän yhtäläisyyden, he kaikki nimittäin jakavat saman syntymäpäivän. Puhelinsoitot kotiin ovat järkyttäviä kun huomataan että koulun johto on käskenyt heidän vanhempiaan olemaan kuin eivät tuntisi enää lapsiaan, jotta he oppivat itsenäistymistä. Vaan onko asia kuitenkaan aivan niin? Eräs koulun uusista oppilaista, Casey, nimittäin löytää jotain todella kammottavaa kellarista. Varoituksen, joka on otettava vakavissaan.

Pian koulussa tapahtuu muutakin kaikenlaista kamalaa, heidät esimerkiksi yritetään hukuttaa luokkahuoneeseen, ellei Casey osaa vastata oikein fysiikan kysymykseen. Eräs toinen oppilas otetaan tämän johdosta lääkärin vastaanotolle, ja on suuressa vaarassa. Muut tekevät suunnitelman saadakseen tytön pois, ennenkuin on liian myöhäistä. Koulun uumenista löytyy muutakin todella outoa, mikä ei vielä tämän ensimmäisen osan aikana saanut selitystä itselleen. Muutamia takaumia kirjassa on myös, jotka nostivat hyvin mielenkiintoa, sekä eräänlainen ennustus, jota hoetaan.

Ensinnäkin, pidin piirrustustyylistä lopulta aika paljon. Kansi on aika kamala, mutta itse sarjakuva ei ole samaa tyyliä, onneksi. Toiseksi, tarinan juoni on tosi mielenkiintoinen. Nuoret eristetyssä koulussa josta ei pääse pois, sama syntymäpäivä, ennustus, takaumat. Paljon hyvää siis. Mutta pieniä vikoja löytyi myös.

Tapahtumat alkavat makuuni aivan liian pian. Jo melkein samalla hetkellä kun oppilaat ovat astuneet koulun sisälle, alkaa näitä kamalia asioita tapahtua. Luulisi että koulun johto haluaisi pitää heitä pimennossa mahdollisimman kauan aikaa, koin tämän oudoksi (Toki, ensimmäinen irtonumero on haluttu lopettaa koukuttavaan kohtaan, minkä kyllä ymmärrän). Ja kun alkaa tapahtua, niin tapahtuukin sitten koko ajan ja paljon. Toisaalta hyvä, mutta eri hahmoja ja takaumia ja outoja sattumia on niin paljon että tarina oli aika rikkonainen ja olin välillä aika pihallakin tapahtumista. Jotkut tapahtumat olivat myös vähän epäloogisia. Menin myös hieman sekaisin muutamista hahmoista, minusta ne kun näyttivät aivan samalle mutta eivät sama hahmo kai olleet.

Muuten ihan hyvä sarjakuva, ja jälleen kerran loppu sai janoamaan lisää. Kovasti tuo ennustus kiinnostaa, miksi oppilaita pidetään koulussa ja mitä heidän pään sisältä yritetään leikkauksilla löytää. Kelpo sarjakuva jonka luki nopeasti. Tästäkin sarjakuvasta löytyy aika paljon raakuutta, verta ja kuolemaa, taas varoituksena niille jotka eivät halua sitä nähdä.

Arvosana: Kolme kissanpentua

Kirjankansibingo: Monta henkilöä



2 kommenttia:

  1. Laita sinun osoitetiedot, olen poistanut mailisi, veisin postiin huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun sanoit, laitoinkin juuri sähköpostia :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3