21. huhtikuuta 2017

Lauren Graham: Talking as fast as I can

Lauren Graham
Talking As Fast As I Can: From Gilmore Girls to Gilmore Girls, and Everything in Between
Ballantine Books, 2016 (audiobook)
4h 36min



Kuuntelin tämän Lauren Grahamin viime syksynä ilmestyneen kirjan äänikirjana. Päätin kokeilla Audiblea, sieltä kun saa ensimmäisen kirjan ilmaiseksi niin ajattelin että mikäpä ettei. Ja äänikirja oli kyllä oikea valinta tälle kirjalle. Varmasti olisin nauttinut fyysisestäkin kirjasta kuvineen, joita tässä en valitettavasti voinut nähdä, mutta silloin olisi jäänyt eräs todella oleellinen asia puuttumaan: Laurenin oma kertojaääni. Sillä jos olet katsonut Gilmoren tytöt, tiedät miten nopeasti Lorelai ja Rory puhuvat. Eikä Lorelai ole kovin kaukana itse Laurenista, sillä hänkin puhuu kovin nopeasti, kuten kirjan nimikin jo kertoo.


Kirja oli mukava. Siinä oli paljon Laurenille ominaisia vitsejä ja hauskoja juttuja, paljon pitkiä, hieman asian ohikin meneviä mielleyhtymiä ja sellaista sekavaa ajatuksenjuoksua. Se teki kirjasta ehkä paikoin hieman sekavan, mutta myös hauskan ja omannäköisensä. Se tuntuu olevan Laurenille myös hyvin ominaista. Jutuissa pysyi kyllä mukana, jos vain pysyi skarppina ja muisti kappaleen aiheen. 

Lauren kertoo kirjassaan aluksi lapsuudestaan, ja siitä, miten hänestä tuli näyttelijä, mitä kouluja hän kävi ym. Tämä oli ihan kiva kuulla, sillä en lopulta tiennyt Laurenista paljon mitään ennen tätä kirjaa. Sen lisäksi hän kertoo millaista oli tehdä alkuperäisiä Gilmoren tyttöjen jaksoja, ja mitä hän kirjoitteli päiväkirjaansa uusien jaksojen kuvausten aikana. Vaikka tuo historiaosuus oli ihan kiva, niin odotin kirjalta hieman enemmän paneutumista itse Gilmoren tyttöihin, kuten kirjan nimikin antaa olettaa. Loppujen lopuksi itse alkuperäisten jaksojen kuvauksesta Lauren kertoo aika vähän. Hän käy kausia läpi ja tekee niistä muutamia lyhyitä kommentteja, mutta ei mitään kovin syvällistä tai tuo ilmi tuon ajan ajatuksia. Lähinnä miten hassulta eri hiustyylit näyttävät sun muuta.

Uusien jaksojen kuvaus oli sen sijaan todella ihana osuus kirjassa, se tuli viimeisenä kirjan lopussa ja sitä eniten odotinkin. Lauren tosiaan piti jonkinlaista päiväkirjaa noiden jaksojen kuvausten ajan, ja sen hän nyt lukee kirjassa läpi. Oli mukava kuunnella miten jaksoja on kuvattu, ja mitä kaikkia asioita ja ennen kaikkea tunteita niihin on liittynyt. 

Vanhoihin jaksoihin olisin halunnut Laurenin paneutuvan vielä hieman enemmänkin, olisin halunnut kuulla syvällisempiä ajatuksia kuvauksista ja sarjan tapahtumista, kuvauspäivistä, henkilöistä ja henkilöiden välisistä kemioista. Kaikkea sitä. Vaan olihan se mukava kuunnella näinkin, ja kokonaisuutena aika ihana kirja, mukava ja lämmittävä.


Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja.

18. huhtikuuta 2017

J. S. Meresmaa: Mifongin kadottama

J. S. Meresmaa
Mifongin kadottama
Myllylahti, 2016
480 s.






Olipa ihanaa lukea pitkästä aikaa taas Mifonki-sarjaa! Edellisestä osasta oli vierähtänyt taas tovi, enkä ihan heti päässyt tämänkään kirjan kimppuun, vaan se on odotellut ihan hävettävän kauan yöpöydällä vuoroaan. Mutta kun kirjaan sitten kerran tarttui niin kyllähän sen vauhdilla lukikin, nämä imaisevat aina mukaansa. Ja nyt, kun kirjan lukemisesta on jo hetki, huomaan silti palaavani kirjan tapahtumiin, ja harmittelenkin jo, etten voi lukea heti seuraavaa osaa.


Ardisin ja Danten tiet ovat jälleen ristenneet, ja Ardis lähtee takaisin kohti Merontesia tarkoituksenaan olla apuna tyttärelleen, jättäen poikansa Ciaranin yksin maanpakoon. Ciaran ei kuitenkaan ole täysin neuvoton, vaan pikkuhiljaa nuoren kuninkaan päähän on iskostunut täysin uusi idea, jonka hän aikoo toteuttaa apunaan edelleen muistinmenetyksestä kärsivä Joentuoma ja tämän uusi, erikoinen ystävänsä Siv. Merontesissa Linn ei tiedä miten kertoa saapuvalle Ardisille, ettei tämän tytär Fewrynn ole välttämättä enää elossa aiempien tapahtumien johdosta. Uudella kuninkaalla Skadi Armundillakaan ei mene hyvin, vaikka tuoreet uutiset tuovatkin pienen valonpilkahduksen toivoa.

Viidennessä osassa nähdään pikkuhiljaa jonkinlaista tarinan lopun tuntua. Palaset alkavat loksahdella muutamien hahmojen osalta jo aika hyvinkin paikalleen, ja seuraavassa ja samalla sarjan viimeisessä osassa varmasti nähdään tilintekoa muidenkin hahmojen osalta. Aiemmissa osissa tarina on lähtenyt jos jonkinmoisiin suuntiin, hahmot ovat eronneet ja matkanneet mantuja, löytäneet uusia ystäviä ja vihollisia, jatkaneet toiseen suuntaan. Välillä on tuntunut ettei joillain asioilla ole lainkaan päämäärää, mutta nyt huomaa, että on niillä ollut. Jossain vaiheessa pelkäsin jo, että haukataanko nyt liian iso pala, kun tarina menee jos sun minne, mutta onneksi jo tässä vaiheessa voin huokaista helpotuksesta.

Tässäkin osassa on näitä samoja teemoja nähtävävissä; monen monta matkalaista on tien päällä, osan tiet eroavat jälleen ja uusia hahmoja esittäytyy. Siv onkin muuten aivan ihana, todella hauska ja ihanan erilainen hahmo. Muutama iso yllätyskin tuli eteen vanhojen hahmojen osalta. Mutta nyt lukijalle hahmottuu myös koko tarinan ja saagan loppu, mitä voisi olla luvassa, mihin kaikki tähtää. Viimeinen osa on kuitenkin hyvin ratkaiseva tiettyjen päähenkilöiden osalta, eikä lopputulosta voi vielä arvailla, ainakaan minä en voi.

Sarja ja monet näistä hahmoista ovat kulkeneet todella pitkän tien tähän asti, ja on ihan kiva nähdä ainakin jo joillekin kenties iloinenkin loppu. Tämä on mielestäni kuitenkin hyvin erilainen fantasia-sarja mitä muut; tässä asiat tapahtuvat todella pitkälläkin aikavälillä, mikä on mielestäni piristävää ja pitää mielenkiinnon yllä. Ei ole vain nuori Ardis seikkailemassa, vaan myös Ardisin melkein jo aikuiset lapset. Mutta Ardis toki myös, ja tämä sarja osoittaakin ainakin sen, ettei seikkailut ole vain nuorille.

Syksyllä tulee tosiaan sitten sarjan päättävä osa, Mifongin lunastama, jota kieltämättä odotan jo kuin kuuta nousevaa. Uskon että sarja saa arvoisensa päätöksen.

Arvosana: Neljä kissanpentua

Muualla: Tarua ja Totta

Helmet-haaste: 31. Fantasiakirja

16. huhtikuuta 2017

Kirjaostoksia

Aloin tuossa selailla blogiani taaksepäin, ja huomasin, etten ole viime vuoden elokuun jälkeen tainnut kertoa kirjaostoksiani täällä lainkaan. Joten tässäpä siis lisäykset hyllyyn viimeisen puolen vuoden ajalta. Olen nyt myös päivittänyt Oma hylly -sivun näiden myötä.



Ensimmäisessä kuvassa on kaikki uutena ostetut kirjat. Uusi maa ja Kudottujen kujien kaupunki ovat Suomalaisen alesta. Haudattu jättiläinen, Loistava ystäväni ja Valheet taas ovat Akateemisesta kirjakaupasta hullujen päivien aikaan, ensimmäinen tosin jo syksyltä, kaksi viimeistä nyt menneiltä hullareilta. Tai no, Valheet taisi olla muuten vaan alepöydässä. Yksin Marsissa on tilattu Adlibriksestä alkuvuodesta. Näissä positiivista on se, että Ferranten ja Weirin olen jo lukenut. Rasi-Koskisen Valheet oli näistä eniten sellainen extempore ostos, se kiinnosti kovasti juuri lukemani Eksymisen ja unohtamisen kirjan takia.


Nämä seuraavat neljä puolestaan ovat kirppariostoksia. Nälkäpelin ekan osan löytyminen oli kyllä lottovoitto, muut osat omistin jo, mutta tätä on pitänyt metsästää kissojen kanssa jo kauan. McEwania olen lukenut säännöllisesti, joten hänen kirjat vetävät aina puoleensa jos niitä kirppareilla näkyy. Gardellin kirja on kiinnostanut myös jo kauan, ja kun no, halvalla sai. Tuosta tavasta pitäisi kyllä päästä eroon... Seitsemän veljestä oli vähän yllätys itsellenikin, mutta muistan pitäneeni kirjasta kun sen joskus kouluaikoina luin, ja ajattelin että siinäpä hyvä kirja uudelleenluettavaksi näin Suomen juhlavuotena. Saa nähdä tuleeko luettua. Mutta hei, näistäkin, kaksi neljästä on jo aiemmin luettu.




Sarjakuvien osalta tilanne näyttää tältä. Puiden tarinoita -kirjat eivät kyllä ihan taida olla sarjakuvia, mutta menevät nyt tähän kategoriaan. Löysin molemmat osat samalla reissulla kahdesta eri kirjakaupasta alennuksesta, nyt pitäisi saada käsiin vielä keskimmäinen osa niin voin vihdoin lukea nämäkin. Blacksadin neljäs osa ja Paper Girls tarttui mukaan maaliskuiselta Tampere Kuplii-tapahtumasta. Näiden lisäksi hyllyyn on saapunut myös kolme arvontavoittoa, eli Lapsen oikeus, Hyvä naapuri ja Villa Vietin linnut. En kyllä nyt enää valitettavasti muista mistä voitot ovat, mutta kiitokset! Kaikista näistä kirjoista Hyvä naapuri taitaa olla se, mihin tulen piakkoin tarttumaan. Paper Girlsin nimittäin juuri ehdinkin jo lukea.



Että sellaisia kirjaostoksia siis tällä kertaa. Ei kovin paha mielestäni näin yli puolen vuoden ajalta, joista osa vieläpä oli jo luettu. Hylly ei täyty siis pelkästään lukemattomilla kirjoilla. Ehkä muutamat näistä ostoksista, kuten myös jo aiemmistakin on jäänyt kyllä silti mietityttämään. Aiemmin olen ollut sitä mieltä, että kyllä ne kirjat siellä hyllyssä odottavat lukuvuoroaan, ei siis haittaa vaikka niitä sinne hamstraa. Eikä siinä periaatteessa vieläkään ole mitään vikaa, mutta nyt itseäni on alkanut ärsyttää tuo lukemattomien kirjojen määrä hyllyssä, varsinkin, kun osasta tiedän, etten tule niitä varmaan koskaan lukemaan. En ole Konmaria lukenut, mutta vähän sen tyylillä olen alkanut hyllyäni silti silmäillä; tuoko nämä minulle oikeasti iloa. Ja osa ei todellakaan tuo, turhauttaa vain kun vie tilaa ja pölyttyy. Niinpä kunhan kevät on vähän pidemmällä aion ottaa kirpparipöydän ja viedä ylijäämät sinne. Ja vaikka tämä nyt saattaa kuulostaa siltä, että karsin koko hyllyni tyhjiin asti, niin ei sentään. Ei sieltä kovin paljoa kirjoja lähde, mutta sopiva määrä, kaikki ne joita en halua enkä aio lukea.

13. huhtikuuta 2017

Viime aikojen kuulumisia

Hei vaan hei pitkästä aikaa! Kohta alkaa kiireiden kanssa helpottaa ja varmaan löytyy taas enemmän aikaa kirjoille ja blogille, sitä aikaa odotellessa. Kohta alkaa siis varmasti taas tippuilla postauksia luetuista kirjoista, muutama valmis odottaa jo vuoroaankin. Sitä ennen kuitenkin vähän viime aikojen kuulumisia ja höpötystä ylipäätään. 

Jos olen ollut epäaktiivinen kirjojen ja oman blogini parissa, niin sitä olen todella sitten ollut myös muiden blogeissa. Minulla on varmasti valehtelematta viikkojen ajalta lukemista muiden blogeissa, joten älkää ihmetelkö jos sinne tupsahtelee kommentteja hieman jälkijunassa.

Voisin myös kertoa, mitä olen viime aikoina lukenut ja mitä en. Teen varmaan huhtikuun lopussa yhteiskoosteen tästä ja edellisestä kuusta, sillä en jaksa nyt enää tehdä pelkästä maaliskuusta, varsinkin, koska sen kirjasaldo jäi hyvin laihaksi. Olen kuitenkin lukenut jotain, mikä on positiivista.


Tai no, jos aloitetaan siitä, mitä en ole lukenut. Eli siis se Haiteksti. Jäin kirjassa noin puoleen väliin pitkäksi aikaa, eikä jatkaminen kiinnostanut lainkaan. Niinpä kun vihdoin päätin tahdonvoimalla siihen uudelleen tarttua, luin sivun, selailin muutaman sivun, kelasin loppuun josta luin pari sivua, ja päätin että se riittää minulle. Kirja ei vaan napannut mukaansa, ehkä joskus muulloin olisi voinut mutta ei nyt. Idea kiva, mutta niin outo että nyt ei jaksanut sellaista. Ensimmäinen Ota kolme valitse yksi -sarjan kirjavalinta ei siis mennyt ehkä nappiin, mutta sainpahan hyllyyni kahden kirjan verran enemmän tilaa, Haitekstikin lähtee nyt vaihtohyllyyn. Annoin sille sentään reilun mahdollisuuden! 

Uskon, että yritän mahduttaa seuraavasta kolmikosta valitsemani kirjan vielä lähitulevaisuuteen luettavaksi, toivottavasti se tuottaa hedelmällisemmän tuloksen. Eli siitäkin olisi odotettavissa postausta, jos nyt ei heti, niin joskus.

Sitten lukemisiin. Tällä hetkellä olen hieman alle puolen välin John Williamsin Augustuksessa, mikä on ollut kyllä miellyttävää luettavaa. Se jäi hetkeksi tauolle kiireen takia, mutta nyt kun on taas enemmän aikaa niin sitä on kiva lukea. Elättelen toivetta, että saisin luettua sen peräti loppuun nyt pääsiäisloman aikana, mutta noh, katsotaan nyt. Sen lisäksi yöpöydällä odottelee Alice Munron Jupiterin kuut -novellikokoelma, jonka aloittamista hieman jännitän ja monta kertaa olen sen poiminut ylös mutta laskenut samantien alas. Ajattelin kyllä kenties hypätä senkin pariin nyt viikonloppuna, sen laina-aika kun ei ole kovin pitkä. Plus novellihaasteen loppu häämöttää jo!


Viikonlopusta puheen ollen, ajattelin pitää pienimuotoisen, epävirallisen ja vielä ehkä hieman epävarmankin lukumaratonin! Kirjojen lukeminen kun on jäänyt niin marginaaliasemaan viime aikoina, että tuntuu hyvälle ajatukselle laittaa siihen oikein kunnolla vauhtia, ainakin hetkellisesti. Päälukemisina olisi varmaankin nuo ylempänä mainitut kirjat, ehkä myös eräs uudehko sarjakuva hyllystäni. Katsotaan mitä siitä tulee, mutta jos sen päätän pitää, niin se alkaisi joskus lauantain aikana ja jatkuisi sinne sunnuntaille. Tai jos haluan olla villi niin maanantaille. Pidän teidät ajan tasalla! Ja toki, jos yhtään sille tuntuu, että haluaa viettää pääsiäisen tiiviisti kirjojen parissa, niin mukaan vaan. Lukumaraton, kirjarikas pääsiäinen... Miten vaan sitä haluaa kutsua.


Lopuksi vielä suuret osanottoni Lukutoukan kulttuuriblogin Kristan omaisille ja ystäville. Kristan poismeno viime kuun lopulla oli aikamoinen shokki, eihän sellaista uutista halua alkuun uskoa. Krista jätti taakseen tyhjän aukon kirjablogimaailmaan. ♥

23. maaliskuuta 2017

Viime vuoden bloggaamattomia

Muutaman viikon blogihiljaisuus takana, tuntuu jopa aika oudolta kirjoittaa tänne jotain. Sen verran kiireiset viikot takana, ettei blogille ole riittänyt aikaa ja jaksamusta. Eikä varmaan muutamaan viikkoon riitä vieläkään, mutta kunhan enimmät deadlinet on selätetty niin eiköhän tämäkin hieman elävöidy. Nyt kuitenkin muutama sananen viime vuoden puolella luetuista kirjoista, joista molemmista pidin paljon, mutta jotka jostain syystä jäivät silloin bloggaamatta.


 
Emmi Itäranta
Teemestarin kirja
Teos, 2012
266 s.




Noria on teemestarin tytär, ja pian myös mestari itsekin. Teemestarin tehtävä on olla veden suojelija ja palvelija, sekä antaa ihmisille kauniita teeseremonioita, luoda niistä elämys. Maailmasta on kuitenkin loppumassa vesi, ja teeseremoniat ovat todellista ylellisyyttä kuivuuden keskellä. Norian perhellä on myös vaarallinen salaisuus, joka uhkaa tulla päivänvaloon.


Vau mikä kirja. Niin kaunis etten meinaa löytää sanoja. Tarina on kerrassaan upeasti nivottu ja kieli on todella kaunista. Olin alkuun jostain syystä ajatellut, että kokeillaan jos vaikka tykkäisinkin. Jotenkin aihe ei kuulostanut ihan niin kiinnostavalle mitä se sitten lopulta kuitenkin oli. Kirjassa on nimittäin todella mielenkiintoinen asetelma. Eikä mennyt kauaa kun kirja imaisi aivan täysin mukaansa, veti suorastaan maton jalkojen alta ja se oli menoa sitten se.

Teemestarin kirja on hyvin erilainen mitä muut kirjat. Se luo ihanan, maagisen tunnelman, herättää teeseremoniat ja kuivuuden suorastaan eloon, ja kulkee kuitenkin täysin omia reittejään kuljettaen lukijaa välillä harhaankin. Kirja pitää otteessaan aivan loppuun saakka, ja kirjan voisikin lukea melkein yhdeltä istumalta.

Kirja todella yllätti ja ihastutti, ja lopulta huomasin rakastuneeni kirjaan aivan täysin. Kirjan luoma dystopinen maailma on todella todentuntuinen, sen voi kuvitella hyvin eteensä. Ihastuttava tunnelma, synkkä ja epätoivoinen, jännittävä ja teeseremonioineen jopa hienostunut. Vahvat suositukset siis!


Arvosana: Viisi kissanpentua


J.P. Ahonen
Villimpi Pohjola: Valomerkki (#5)
WSOY, 2015
104 s.


Olen vihdoin ottanut kiinni tässäkin sarjassa, ja nyt voin hyvillä mielin jäädä odottelemaan uusia kokoelmia! Vähän tekisi mieli alkaa jopa tilaamaan Aamulehteä, jotta pääsisi lukemaan näitä strippejä ihan tuoreeltaan joka sunnuntai.

Valomerkki jatkaa hyvin näiden aikuisten ikuisuusopiskelijoiden elämän kuvailua ja kaikkien niiden pienten suurten ongelmien ratkomista. Millaista on arki pienen lapsen tai jättimäisen gradun kanssa, kuinka ihmissuhderintamalla menee, tai miten saada oman alansa töitä. 

Tätä sarjaa voi ilolla suositella kaikille sarjakuvista kiinnostuneille, opiskelijoille ja hyvän huumorin omaaville. Sarja on alusta asti mielestäni hyvä, mutta mielestäni tyyli on muuttunut tarkempaan ja hallitumpaan suuntaan koko ajan. Kannattaa ehdottomasti tutustua, jos haluaa kutkutella nauruhermoja hyväntuulisella sarjakuvalla.

Muualla: Oksan hyllyltä, Kirjojen keskellä, Pieni kirjasto

Arvosana: Neljä kissanpentua

2. maaliskuuta 2017

Helmikuun kirjasaldo

Helmikuu menee aina aivan liian nopeasti. Lyhyin kuukausi tuntuu joka kerta aiempaa lyhyemmältä, se suorastaan vilahtaa ohi. Helmikuussa alkoi onneksi hieman tuntua jo pientä kevättä sekä ulkona että rinnassa, vaikka sieltä vielä pakkasiakin saatiin. Sääolosuhteet olivat kuitenkin ihan kivat, en enää juurikaan nauti kesän helteistä, joten ei sinne nyt niin kiire ole.

Lukemisen puolesta helmikuu oli oikein kiva! Tähän suuri apu oli ystävänpäivän lukumaraton, jolle jälleen myös osallistuin. Maratonista löytyy oma postaus täältä. Maratonin lisäksi lukeminen tuntui kivalle ja sillä oli hyvä kompensoida kaikkea koulusta tulevaa hommaa. Loppukuusta alkoi jälleen tosin tuntua, että lukemiselle ei vaan ole aikaa, tai iltaisin ei vaan enää jaksa lukea. Tämä tila tuskin lähiviikkoina kovin kohenee, mutta ainakin juuri nyt ollessani talvilomalla minulla on hetki aikaa rauhoittua kirjan ääreen.


Helmikuusa luin 6 kirjaa, joista
2 oli sarjakuvia,
1 lastenkirja,
1 novellikokoelma,
2 englanniksi,
3 kirjastosta ja 3 omasta hyllystä.

Luetut:

Jack Thorne, J.K. Rowling: Harry Potter and the Cursed Child (343 s.)
Anni Nykänen: Mummo (104 s.)
Brian K. Vaughan: Saga, Vol. 6 (152 s.)
Bjorn Sortland, Timo Parvela: Kepler62: Pioneerit (133 s.)
Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana (271 s., postaus tulossa)
Marisha Rasi-Koskinen: Eksymisen ja unohtamisen kirja (253 s.)

Sivuja yhteensä: 1256

Luetuista kirjoista kaikki muut on siis ainakin osaksi lukumaratonilla luettuja, paitsi viimeisin, Rasi-Koskisen upea kirja. Se olikin ehdottomasti koko kuukauden paras kirja, vaikkei tuolla maratonilla luetuistakaan mikään ollut huono, päin vastoin.

Näiden lisäksi olen kuunnellut n. puolet Carrie Fisherin The Princess Diarist -äänikirjasta, sekä aloittanut John Williamsin Augustusta. Niin joo ja se Haiteksti, hmm se on edelleen kesken, ja sen tarun loppu taitaa olla pian lähellä.

Kerrassaan kiva kuukausi siis takana, toivottavasti maaliskuu ei kiireisellä aikataulullaan ihan tapa, ja toivottavasti ehdin lukea edes jotain. Priorisointiahan se on, ainahan sitä voisi mennä aikaisemmin illalla sänkyyn lukemaan.

Ihanaa maaliskuuta kaikille!

27. helmikuuta 2017

Marisha Rasi-Koskinen: Eksymisen ja unohtamisen kirja

 

Marisha Rasi-Koskinen
Eksymisen ja unohtamisen kirja
WSOY, 2017
253 s.


Tästä kirjasta tekee mieli kirjoittaa runollisesti, kauniilla lauseilla, yrittäen edes jotenkin tehdä kirjalle oikeutta. Eksymisen ja unohtamisen kirja kertoo muistamisesta ja unohtamisesta, tarinoiden ja kohtaloiden risteyksistä, poluista jotka kulkevat väkisin jotain kohti, risteävät muita polkuja ja menevät sittenkin eri suuntiin. Se laittaa pohtimaan kaiken mielekkyyttä ja mielettömyyttä, aikaa ja paikkoja, avaruutta.

Yleensä, jos kirjassa on useampi kertoja, joku kertoja pomppaa enemmän esille, se kiinnostaa eniten ja siitä haluaisi ehkä myös lukea eniten. Tällä kertaa näin ei oikeastaan käynyt, vaikka kirjassa on kolme toisistaan poikkeavaa näkökulmaa. Jokainen uusi kertoja vie täysin mukanaan, tarinaan uppoutuu ja siitä haluaa kuulla lisää. Kun kertoja taas vaihtuu, uuteen näkökulmaan pääsee helposti sisään, eikä kertojan vaihdos edes harmita. Jokaisessa näkökulmassa on jotain erityistä, jotain mikä saa kiinnostuksen pysymään ja sivut kääntymään.

Julian näkökulma on mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja kutkuttavan jännittäväkin. Paljon kysymyksiä, miksi ja kuinka, mutta vastauksia jaksaa kuitenkin odottaa. Julia lähtee seikkailulle äitinsä ja isänsä kanssa, kotiin ei enää palattaisi. Autolla ajetaan kunnes bensa loppuu, jatketaan kun sitä ilmestyy lisää. Ajetaan paikkoihin, jotka Julia muistaa vaikkei ole siellä ennen ollut. Pieni Julia ja hänen unensa, muistot jotka eivät ole muistoja vain menneestä, vaan myös tulevasta. Julia joka pitää kiinni muistikirjasta, tunnustelee ja kuuntelee sivujen ääntä.

Janin näkökulma on yhtälailla todella mielenkiintoinen ja kutkuttavan jännittävä. Jan osallistuu poikien selviytymisleirille, joka osoittautuu lopulta todelliseksi selviytymiseksi Janin ryhmän eksyessä erämaahan. Poikien matka on jännittävä, pelottava, välillä ahdistavakin. Mutta tarina ei, sillä sitä tietää, että jotain muutakin on vielä tulossa. Mukana on pätkiä Janin lapsuudesta, muutoksista, elämien loppumisesta ja alkamisesta.

Martina jää näkökulmista ehkä etäisimmäksi, mutta uskon että sen on tarkoituskin. Martinasta kerrotaan vähän ja seikkaperäisesti, siellä täällä, muistoissa, kirjeissä, lauseissa. Martinan elämä ei ole ollut helppoa, kuten ei kenenkään kirjan hahmon elämä. Eri elämät ja nimet ovat Martinalle tuttuja, mutta on silti jotain, mitä Martinakaan ei voi lopulta jättää taakseen.

Eksymisen ja unohtamisen kirja on upea. Sitä on pakko jäädä makustelemaan kesken lauseiden, lukea kauniita kohtia uudelleen ja ääneen, jäädä makaamaan kirjan kansien sulkeuduttua. Tämä on ensimmäinen kirja jonka luen Rasi-Koskiselta, mutta ei varmasti viimeinen.



Arvosana: Viisi kissanpentua

Helmet-haaste: 5. Kirjassa liikutaan luonnossa